Kehitysyhteistyön tulevaisuus.
Kuva:
Kuvitus: Outi Kainiemi
Uutinen
Maailma kylässä

Kehitysyhteistyö vuonna 2050

Tarvitaanko kehitysyhteistyötä enää tulevaisuudessa? Maailman Kuvalehti pyysi järjestöasiantuntijoita ennustamaan kehityksen tulevaisuuteen. Aihe on näkyvästi esillä myös viikonloppuna Maailma kylässä -festivaalilla.
Mimosa Hedberg
23.5.2018

Lauri Peltonen

Taksvärkki ry:n toiminnanjohtaja

"Tässä isketään tällä hetkellä kiveen, kun kehitysyhteistyössä luotetaan liikaa kansainvälisen yksityisen yritystoiminnan voimaan. Sen tarkoitus on tehdä voittoa omistajilleen, kehitysyhteistyön tavoitteet ovat jotain muuta.

Talouden rakenteita on pystyttävä muokkaamaan yksittäisten yritysten yläpuolella. Varallisuuden vähäinen tihkuminen yritysmaailman ulkopuolelle ei auta, jos rakenteet ovat vastaan.

En usko, että nykyisen kaltaista kehitysyhteistyötä tehdään enää vuonna 2050. Valtioiden budjettituki on ehkä saanut enemmän tilaa, eli suora rahoitus ja rahansiirrot valtioiden välillä. Rahoittajien tiukka ohjaus ei enää sovi vastaanottajille, koska siihen sisältyy eriarvoisuuden asetelma. Avun vastaanottajalle on tärkeää, että häntä kunnioitetaan. Rahamarkkinoita kontrolloidaan paremmin, ja kaupan sääntöjä on toivottavasti saatu korjattua juuri ylemmällä tasolla.

Väestönkasvua en näe enää vuonna 2050 ongelmana, sehän tasoittuu jo nyt. Enemmänkin sen seuraukset voivat olla tulevaisuuden haaste: juureton sukupolvi ja paikallinen eriarvoistuminen. Vallankumoukset ovat aina kummunneet eriarvoisuudesta. Se, että nuoria on paljon, ei ole ongelma. Ongelma on se, ettei heille ole tärkeää roolia.

"Tila aidolle kansalaistoiminnalle kapenee."

Millä tavalla maapallo selviää ympäristön kuluttamisen ja tavarankulutuksen lisääntymisestä? Missä tulee kantokyky vastaan? Se on maapallon isoin kehitysongelma, eikä se koske pelkästään kehitysmaita, vaan erityisesti meitä täällä pohjoisessa.

Tähän mennessä kehitys on voitu rajata muualla tapahtuviksi asioiksi, mutta ei enää vuonna 2050. Kehitys konkretisoituu meillä täällä lintukodossakin. Kehitysongelmat ylittävät rajat jo nyt, ja tulevat ylittämään yhä enemmän 30 vuoden päästä.

Järjestöjen työtä vuonna 2050 voi olla vaikein ennustaa. Kaikkea tällä hetkellä keskitetään: valtiot keskittävät tukeaan ammattimaiselle toiminnalle, ja pienet toimijat jäävät yhä enemmän trendin jalkoihin. Tila aidolle kansalaistoiminnalle kapenee.

Ihmisten empatian tarve ja solidaarisuuden osoittamisen tarve kyllä pysyvät. Halu tukea heikommassa asemassa olevaa on ihmiselle sisäänrakennettu ominaisuus. Silti minusta on nykyisin väärin, että järjestöt rakentavat toimintansa säälin varaan. Toivon, että järjestöt pystyisivät tulevaisuudessa itse luopumaan ihmisten myötätunnon hyväksikäytöstä.

"Tuleva sukupolvi on viisaampi kuin edellinen. Siihen on pakko luottaa."

Kehitysmaat ottavat tulevaisuudessa itselleen vahvemman tekijän roolin. Kehitysmaiden nuorempi polvi vierastaa ylhäältä ja ulkoa annettua, ja se on tervettä itsetuntoa – he ovat itse toimijoita, ja se näkökulma tulee vain korostumaan vuosikymmenten päästä.

Kehitystä tekevät tulevaisuudessa yhä enemmän kehitysmaat itse tai niiden yhteenliittymät. Valtiot ja alueelliset toimijat ottavat isomman otteen kehityksestä. Euroopan ja Pohjois-Amerikan rooli pienenee.

Näenkö tulevaisuuden positiivisena? Tämä on aaltoliikettä. Olen tehnyt järjestötöitä koko ikäni, ja järjestöissä asiat ovat monella tavalla huonommin nyt kuin aloittaessani. Mutta toisaalta asiat voisivat olla huonommin. Kaikella työllä on merkityksensä.

Kehitys jo sanana vie eteenpäin ja parempaan. On harha, että maapallolla olisi enemmän katastrofeja ja kaikki olisi nyt huonommin. Tilastojen valossa se ei pidä paikkaansa. Väestöä kohti ihmisiä kuolee konflikteissa vähemmän kuin ikinä, ihmiset ovat terveempiä kuin ikinä, eikä koskaan aiemmin historiassa ole ollut näin hyvää koulutustasoa.

Nykymaailma on parempi kuin koskaan. Ja tuleva sukupolvi on viisaampi kuin edellinen. Siihen on pakko luottaa."

Sari Huuhtanen

Käymäläseura Huussi ry:n projektipäällikkö

"Menemme tulevaisuudessa yhä enemmän siihen, että virallinen kehitysyhteistyö ammattimaistuu, sillä vaatimukset kovenevat koko ajan. Ei pieni vapaaehtoinen järjestö pysty hallinnoimaan hankkeita niillä kriteereillä, joita ulkoministeriö vaatii.

Tietysti haluaisin sanoa, että kehitysyhteistyötä ei enää tarvitse tehdä vuonna 2050, mutta koska maailmalta pukkaa monenlaisia huolia, kyllä sitä jossain muodossa tullaan tekemään.

Kehitysyhteistyö on muuttunut jo nyt kovasti, jos verrataan vaikkapa 1980-luvun kehitysapuun. Silti asetelma on edelleen sellainen, että rikkaat tulevat ja pelastavat, ratkaisevat teidän ongelmanne siellä etelässä. Näkisin, että tulevaisuudessa kehitysyhteistyö muuttuisi tasavertaisemmaksi. Se olisi nimenomaan yhteistyötä.

Kyllä minua ärsyttää, että pienenä järjestönä ne huolet, joita tuomme esille, saavat suhteessa vähän huomiota. Etenkin pienten ruohonjuuritason toimijoiden ääni maailmalla hukkuu helposti.

"Pienten ruohonjuuritason toimijoiden ääni maailmalla hukkuu."

Vaikka maailman mittakaavassa ei ole suurta merkitystä, että vapaaehtoisjärjestö kerää rahaa ja perustaa koulun jonnekin, voi sillä olla paikallisille valtava arvo. Kunpa näitä tapoja toimia olisi tulevaisuudessakin: että yksi ihminen voisi pelastaa yhden ihmisen.

Itse näen, että yritykset voivat olla relevantteja kehityksen kannalta, mutta sen näkyminen ruohonjuuritasolla on eri asia. Yleensä yritykset haluavat kuitenkin tuottaa voittoa. Siksi tarvitaan selkeitä pelisääntöjä, jotta homma ei mene riistoksi.

Ilmastonmuutos, veden riittäminen, kuivuus, tulvat ja veden loppumiseen liittyvät paineet ovat tulevaisuuden isoja kysymyksiä. Vesikysymykseen liittyy myös ruokaturva, sillä ruoantuottamiseen tarvitaan vettä. Esimerkiksi Suomessa ei ole tuotu tarpeeksi esille, että fosfori saattaa loppua maailmasta. Ja käytännössähän meidän ruokamme ei kasva ilman fosforia.

Fosforivarannot ovat keskittyneet vain muutamiin maihin, joista yksikään ei ole Euroopassa, ja ne pystyvät aika hyvin määrittelemään lannoitteen hinnan. Tämä taas on keskeinen tekijä sille, kuinka hyvin pienviljelijät pystyvät jatkossa viljelemään. Maailman köyhimmistä ihmisistä suurin osa asuu maaseudulla ja heidän elinehtonsa on, että omat pellot on saatava viljeltyä.

"Suomalaisilla järjestöillä riittää viestimisessä töitä."

Entä kuka ruokaa tulevaisuudessa tuottaa, jos kaikki asuvat kaupungeissa? Ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus jäädä myös maaseudulle. Nyt ollaan hanketasolla siirrytty paljon maalta kaupunkeihin, mutta maaseutuakaan ei pitäisi tulevaisuudessa unohtaa. Siellä olisi ruohonjuuritasolla pienille järjestöillekin sijaa toimia.

Miltä sitten näyttää järjestöjen työ vuonna 2050? Ajattelisin niin, että suomalaisilla järjestöillä riittää viestimisessä töitä. Vaikka etelän työtä tekisivätkin yhä enemmän paikalliset, niin heidän äänensä on saatava paremmin kuuluviin muualla.

Kestävän kehityksen tavoitteet ovat minusta oikea suunta, koska ne koskevat kaikkia. Niissä on otettu todella iso askel sille linjalle, että me täällä pohjoisessa joudumme miettimään tekojamme ja ottamaan vastuuta.

Ehkä vuoden 2050 kehitystavoitteena voisi olla kokonaisvaltaisesti hyvä elämä. Itse ajattelen, että se sisältää työtä, koulutusta sekä tietenkin perustarpeet, kuten asumisen, veden, sanitaation ja ruuan. Täällä länsimaissa puhutaan myös mielenterveydestä ja hyvästä vanhuudesta. Pääsemmekö jossain vaiheessa siihen, että tällaisia asioita mietittäisiin yhdessä myös globaalisti?"