Uutinen

Kehitystutkimus ei tuomitse avunantoa

Yle uutisoi Helsingin yliopiston tutkimusprojektin kyseenalaistavan kehitysavun pitkäaikaisvaikutukset. Professori Juhani Koponen ei kuitenkaan halua vetää tutkimuksesta niin suoria johtopäätöksiä.
Olli Seuri
2.9.2008

Yle uutisoi tiistaina 2. syyskuuta suomalaisen kehitysavun hidastaneen apua saaneiden maiden omien valtiollisten järjestelmien kehittymistä. Tulokset liittyvät "Does Finnish Aid Matter?" -tutkimusprojektiin, jota vetää kehitysmaatutkimuksen professori Juhani Koponen.

Koponen ei pidä tuloksia niin yksioikoisina kuin Ylen uutisessa annetaan ymmärtää. Hän huomauttaa, että tutkimusraportti julkaistaan vasta joulukuussa.

"On tunnettu hypoteesinomainen ajatus, että kehitysapu vaikuttaa tiettyihin yhteiskunnan rakenteisiin, jolloin toiset kehittyvät omia polkujaan. Jos tuetaan toimeenpanovaltaa, niin lainsäädäntövalta jää vähemmälle huomiolle. On vaikea sanoa, hidastaako se sitten kehitystä", pohtii Koponen.

Ylen uutisessa eläkkeelle jäänyt suurlähettiläs ja kehitysyhteistyövirkamies Antti Hynninen kritisoi voimakkaasti kehitysavun periaatteita. Hänen mukaansa kehitysapuprosenttien korotuksista pitäisi luopua ja koko kahdenvälinen avunanto pitäisi kyseenalaistaa.

Koposen projektin ensimmäiset tulokset eivät tällaista linjaa tue. Hänen mukaansa kehitysyhteistyötä arvioidaan jo nyt paljon, mutta arviot eivät yleensä ylety pitkäaikaisiin vaikutuksiin. Tuen tarvetta arviointi ei vähennä.

"Tärkeintä on, että toimittaisiin pitkäjänteisesti ja sellaisissa ympäristöissä, jotka tunnetaan hyvin."

Tutkimusprojekti on vielä kesken, mutta Koponen kertoo projektin nostaneen esiin mielenkiintoisia jatkokysymyksiä kehitysyhteistyön vaikutuksiin liittyen.

Lisää tietoa aiheesta