Uutinen

Kehityspoliittinen toimikunta aloitti uuden kautensa

Valtioneuvoston asettama kehityspoliittinen toimikunta aloitti lokakuun alussa toisen kautensa kokoomusta edustavan Nina Suomalaisen johdolla. Ensimmäiseksi toimikunta pyrkii vaikuttamaan hallituksen kehityspoliittiseen ohjelmaan.
Sanna Jäppinen
2.10.2007
nina_suomalainen.jpgNina Suomalainen toivoo, että KPT voi olla vaikuttamassa myös Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon.

"Toimikunta oli viime kaudella erittäin aktiivinen, joten omana haasteenani on pitää yllä hyvää työtä", toteaa kehityspoliittisen toimikunnan (KPT) uusi puheenjohtaja Nina Suomalainen (kok.).

Valtioneuvosto asetti syyskuun lopussa toimikunnan kaudelle 1.10.2007-31.5.2011. Eri tahoja edustavista asiantuntijoista koostuva neuvoa-antava elin toimii nyt toista kautta, ja sen tehtävänä on ohjata ja arvioida Suomen kehityspoliittista työtä.

"Uuden toimikunnan kanssa haluaisin ehkä fokusoida hieman enemmän muutamaan keskeisimpään kysymykseen ja painottaa laaja-alaista linjanvetoa. Toisaalta haluan saada toimikunnan jäseniltä ajatuksia siitä, mitä asioita juuri he pitävät keskeisinä, sillä suuri osa on kehityskysymysten rautaisia asiantuntijoita", Suomalainen sanoo.

Hän itse työskentelee Kirkon ulkomaanavussa kehityspolitiikan ja ekumeenisten suhteiden yksikön päällikkönä ja toimii muun muassa Pakolaisneuvonnan ja Suomen Helsinki-komitean puheenjohtajana.

Köyhyyden vähentäminen ykkösenä

Suomalaisen mukaan uuden toimikunnan ensimmäisenä ja kiireisimpänä asiana on hallituksen kehityspoliittiseen ohjelmaan vaikuttaminen - ensimmäinen luonnos on jo liikkeellä. Hänestä köyhyyden vähentämisen on oltava ohjelman ohjenuorana.

"Paikallisen omaehtoisen taloudellisen toiminnan tukeminen, kuten maatalouden edistäminen, paikallisten markkinoiden synnyttäminen, yrittäjyyden ja kaikenlaisen pientuotannon tukeminen ovat aivan keskeisiä asioita, kun köyhyyttä halutaan pysyvästi vähentää", Suomalainen arvioi.

Hän painottaa myös ihmisoikeuksien merkitystä. "Köyhyyttä harvoin voi pysyvästi vähentää, jollei ihmisille taata täysiä kansalaisoikeuksia. Naisten oikeuksien toteutuminen ja naisten mukanaolo kaikessa kehitysyhteistyössä olisi taattava kaikilla tasoilla. Tässäkin Suomella on vielä tekemistä."

Viime vuosina paljon esillä ollut kehityspoliittinen johdonmukaisuus eri politiikan lohkoilla kaipaa Suomalaisen mielestä vihdoin konkretiaa: puheiden tasolta olisi tultava lähemmäs tavallisia päätöksiä.

"Uskon, että toimikunta voi tässä olla löytämässä uusia avauksia", puheenjohtaja sanoo.

Maltillisesti Väyrysen linjalla

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen kehityspoliittisissa linjauksissa päähuomio on kiinnittynyt kestävän kehityksen korostamiseen - jopa niin, että painopisteen on nähty liikkuvan pois köyhyyden vähentämisestä.

Nina Suomalaiselta tulee tukea Väyrysen näkemyksille, mutta hän painottaa, ettei kehitys ole kestävää, jollei siinä oteta huomioon sosiaalista kehitystä ja ihmisten roolia. "Uskoisin, että ministeri Väyrynen on tässä samoilla linjoilla, sillä paikallisten ihmisten omistajuus kehitysprosesseista on ainoa tie saada aikaan pysyvää kehitystä."

Toinen Väyrysen linjauksissa huomiota herättänyt seikka on suoraan budjettitukeen kohdistunut kritiikki. Suomalaisen mielestä budjettituella voidaan "oikein käytettynä saada paljon hyvää aikaan".

"Olen ymmärtänyt, ettei ministeri ole varsinaisesti vähentämässä itse budjettituen osuutta, vaan haluaa varmistaa, että valvontamekanismeihin kiinnitetään huomiota", hän toteaa.

KPT:n kokoonpano toimikaudella 1.10.2007-31.5.2011

  • puheenjohtaja: Nina Suomalainen (kok.)
  • varapuheenjohtajat: Riikka Moilanen-Savolainen (kesk.), Gunvor Kronman (r.)
  • jäsenet: Timo Kaunisto (kesk.), Jussi Salonranta (kok.), Krista Kiuru (sd.), Helena Laukko (sd.), Johanna Sumuvuori (vihr.), Katja Syvärinen (vas.), Heini Röyskö (kd.), Vaili K. Jämsä (ps.), Timo Lappalainen (Kepa), Rilli Lappalainen (Kehys ry), Antti Pentikäinen (KUA), Hannu Ohvo (SASK), Leena Sandström (EK), Thomas Palmgren (Suomen Yrittäjät), Pekka Ristelä (SAK), Seppo Kallio (MTK), Juhani Koponen (HY) ja Liisa Laakso (UPI).

Lisää tietoa aiheesta