Uutinen

Kehityspoliittinen ohjelma saatetaan hyväksyä pikavauhdilla

Presidentti Tarja Halonen ja ulkopolitiikan kannalta keskeiset ministerin keskustelivat 12.10. luonnoksesta kehityspoliittiseksi ohjelmaksi. Valtioneuvosto saattaa päättää ohjelman hyväksymisestä jo ensi viikolla.
Pasi Nokelainen
12.10.2007

Presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta Utva keskusteli kehityspoliittisen ohjelman luonnoksesta perjantaina 12. lokakuuta. Utvan kokouksen järjestämisestä päätettiin pikavauhdilla aiemmin tällä viikolla.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen (kesk.) luonnos ohjelmaksi julkaistiin 2. lokakuuta. Muille ministeriöille ja kansalaisjärjestöille annettiin vain viikko aikaa luonnoksen kommentointiin.

Väyrysen erityisavustajan Ossi Martikaisen mukaan eri tahojen lausunnot oli jo ehditty huomioida Utvan keskusteltavaksi menneessä versiossa.

Väyrynen haluaa nopeaa hyväksymistä

Varsinaisesti kehityspoliittinen ohjelma hyväksytään valtioneuvoston istunnossa hallituksen periaatepäätöksenä. Ossi Martikainen ei perjantaina osannut sanoa, milloin tämä tapahtuu, mutta arveli sen olevan mahdollista jo seuraavalla viikolla. Sitä seuraavalla, eli viikolla 43, käsittely ei Martikaisen mukaan onnistu, koska silloin ministeri Väyrynen on matkoilla.

Martikaisen mukaan aikataulu riippuu siitä, kuinka kauan Utvassa esiintulleiden kommenttien sekä järjestöiltä ja ministeriön omilta asiantuntijoilta vielä tihkuvien näkemysten huomioonottamisessa menee.

Muilla hallituspuolueilla ei ole samanlaista halua hyväksyä paljon keskustelua herättänyttä ohjelmaa pikavauhdilla. Viime kädessä aikataulusta päättää pääministeri Matti Vanhanen (kesk.).

Ulkoasiainvaliokunta keskustelee tiistaina

Kehityspoliittinen ohjelma on keskusteltavana eduskunnan ulkoasianvaliokunnassa tiistaina 16. lokakuuta. Valiokunta jatkanee käsittelyä vielä useammassa istunnossa. Valtioneuvoston hyväksynnän jälkeen eduskunta ei voi muuttaa periaatepäätöstä.

Ohjelmasta saatetaan keskustella syksyn aikana vielä eduskunnan suuressa salissa, sillä muutamat kansanedustajat tekivät syyskuussa aloitteen ohjelman käsittelemisestä ajankohtaiskeskusteluna. Minna Sirnön (vas.), Jutta Urpilaisen (sd.) ja Aila Paloniemen (kesk.) aloitteen allekirjoitti määräaikaan mennessä yli 30 kansanedustajaa. Paavo Väyrynen on itse yksi aloitteen allekirjoittajista.

Lisää tietoa aiheesta