Uutinen

Kehitysmaauutiset median täytemateriaalia

Uutinen on ilmaisumuotona kasvanut niin vahvaksi, että median on yhä vaikeampi välittää maailmasta monipuolista kuvaa, toteaa YK-päivän UNIFEM-aamukahvilla puhunut professori Ulla-Maija Kivikuru. Vain taloudellisesti ja poliittisesti merkittävät maat sekä luonnonkatastrofien myllertämät alueet täyttävät sen jäykät kriteerit merkittävyydestä, läheisyydestä tai dramaattisuudesta.
Eija Palosuo
23.10.2002

Kuva Ulla-Maija Kivikurusta (kuvaaja: Eija Palosuo)Muuan kauan kytenyt kriisi nousi uudestaan suomalaisten mieliin torstaiaamuna, kun lehdet otsikoivat tshetsheenikapinallisten vallanneen teatterin Moskovassa. "Kuinka moni oli ehtinyt unohtaa koko Tshetshenian, vaikka taistelut ovat siellä jatkuvasti käynnissä?" Kivikuru kysyy. "Kun aihe ei ole mediassa selkeästi esillä, se on poissa myös tajunnastamme".

Tutkimusten mukaan suomalainen media on 1990-luvulta lähtien kääntynyt yhä Eurooppa-keskeisemmäksi: 65 prosenttia jutuista käsittelee pohjoismaita tai muita EU-maita ja lähes 15 prosenttia Yhdysvaltoja. Kehitysmaauutiset ovat tyypillisesti täytemateriaalia jota julkaistaan silloin, jos juuri mitään muuta ei maailmassa tapahdu. Aasian maista esiin pääsevät suuret maat Kiina ja Intia, Latinalaisessa Amerikassa huomio kohdistuu ainoastaan Argentiinan ja Brasilian talousvaikeuksiin. Monet maat ovat mediassa edelleen olemassa vain luonnonkatastrofien tyyssijana.

Toisaalta ihmiset ovat jo niin tottuneet katastrofiuutisiin kehitysmaista, ettei edes tulva aina riitä uutiskynnyksen ylittämiseen - spottilamppu syttyy vasta, kun naisen kuullaan synnyttäneen puussa Mosambikissa. Kivikuru ihmettelee myös, miksi toimittajat saattavat kiinnostua kovasti kuullessaan vierailevasta senegalilaisesta rumpuryhmästä, mutta ketään ei ole paikalla maahanmuuttajien järjestäessä vastaavanlaisen konsertin. "Keskellämme olevaa toiseutta media ei osaa käsitellä ja vastaanottaa", Kivikuru pohtii.
 

Pehmeät aiheet kadoksissa



Kehitysmaauutisoinnissa kauan kaivattu pienen ihmisen näkökulma on 90-luvulla jäänyt yhä selkeämmin politiikan ja muiden kovien aiheiden alle. Vielä 60-70-luvuilla, kun suomalaiset itse eivät juuri matkailleet kaukomailla, toimittajilla oli tapana raportoida kokemuksiaan eksoottisista maista. Nuo tarinat eivät kenties kuvanneet arkea siten kuin se kohteena olevan maan kulttuurissa koettiin, mutta ne olivat Kivikurun mukaan kuitenkin sitä "pehmeää materiaalia", joka ulkomaanuutisoinnista nykyisin puuttuu lähes tyystin.

Kommenttipuheenvuoron tilaisuudessa käyttänyt MTV3:n uutispäällikkö Merja Ylä-Anttila myöntää median sortuvan moniin Kivikurun esittämiin puutteisiin, mutta ei halua jakaa käsitystä mediasta kansan valistajana. "Luomme toki puheenaiheita, mutta ennen kaikkea heijastamme sitä kysyntää ja odotuksia, joita katsojilla itsellään on", Ylä-Anttila puolustautuu. "Uutisilla, dokumenteilla ja muilla lähteillä on jokaisella erilainen rooli, ja ihmisillä itselläänkin on vastuu hakea lisätietoa asioista." Hän kysyy myös, onko ihmisiä tarpeen kuormittaa liikaa: "90-luvulla Kosovon kauhut ja terrori-iskut ovat tulleet eurooppalaisten omiin olohuoneisiin - ehkä kaikkea muun maailman kauhua ei ole syytä lisätä sen päälle". Hyvät uutiset taas harvoin luokitellaan uutisiksi kotimaassakaan, vielä harvemmin ulkomaanuutisoinnissa.

Professori Kivikuru pitääkin perusongelmana uutisen vakiintunutta kaavaa, joka ei anna sen enempää journalistille kuin vastaanottajallekaan mahdollisuutta ajatella toisin. "Tarvitsisimme uutisille toisenlaisia muotoja, vähemmän aikaan sidottuja ja vähemmän dramaattisia", Kivikuru hahmottelee.