Kuva:
Shutterstock
Uutinen

Kehitysmaat menettävät kaksi euroa jokaista vastaanotettua euroa kohden

Maailmantalouden rahavirrat kulkevat kehitysmaista rikkaisiin maihin, kertoo Eurodad-järjestön historiallisen laaja raportti.
Matti Ylönen
19.12.2014

Kehitysmaiden rikkaisiin maihin maksamat velanhoitokulut, yritysten kotiuttamat voitot ja laiton pääomapako vastaavat kaksinkertaisesti kehitysmaihin tulevia investointeja, kehitysapua ja yksityishenkilöiden rahalähetyksiä, toteaa Eurodad-järjestö torstaina julkaisemassaan raportissa.

Ilmiöön on monia eri syitä. Lopputulos on kuitenkin selvä: kehitysmaiden käyttöön jää vähemmän resursseja, kun liiketoiminnan tuotot virtaavat pohjoisiin maihin.

Raportin pohjana on käytetty tuoreimpia saatavilla olevia tilastoja kultakin alueelta. Uusimmat tilastot ovat vuodelta 2012. Tutkimukseen on otettu mukaan köyhimpien kehitysmaiden lisäksi myös keskituloiset kehitysmaat, kuten Kiina.

Vastaavia, näin laajoja katsauksia ei aiemmin ole tästä aiheesta tehty.

Laiton pääomapako on suurin selittäjä

Suurimmat menetykset aiheutuvat laittomasta pääomapaosta, jonka suuruusluokka vuonna 2011 oli hieman yli 600 miljardia dollaria. Laittomalla pääomapaolla tarkoitetaan varoja, jotka on ansaittu, siirretty tai sijoitettu jonkin maan lakien vastaisesti.

Summa ei pidä sisällään yritysten laillista verojen välttelyä. Sen laajuuden arviointi on yrityssalaisuuden ja puutteellisen tilastoinnin vuoksi vaikeaa.

"Luxemburgin tietovuodot ovat muistuttaneet, miten helppoa yritysten on järjestellä asioitaan välttyäkseen veronmaksulta haluamissaan maissa", Eurodadin toiminnanjohtaja Jesse Griffiths totesi The Guardian -lehdelle torstaina.

Laittoman pääomapaon arviot perustuvat Global Financial Integrity (GFI) -tutkimuslaitoksen tutkimuksiin.

Osa alan tutkijoista on pitänyt GFI:n arvioita liian suurina. Eurodadin raportin perusviestiä tämä ei kuitenkaan muuta. Rahavirrat ulos kehitysmaista olisivat sisään tulevia rahavirtoja suurempia, vaikka laiton pääomapako jätettäisiin kokonaan huomiotta.

Kehitysmaiden velkataakka on kasvussa

Velkakriiseistä on puhuttu viime vuosina lähinnä Etelä-Euroopan velkakriisin yhteydessä. Keskustelu kehitysmaiden velkakriisistä hiipui 2000-luvun alkuvuosina, kun osa kaikista köyhimpien kehitysmaiden veloista mitätöitiin.

Eurodadin raportti varoittaa, että velkataakka kasvaa nopeasti myös kehitysmaissa. Vuonna 2012 kehitysmaiden velkataakka nousi 4,8 biljoonaan (tuhanteen miljardiin) dollariin, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Erityisesti keskituloisten kehitysmaiden velkataakka on kasvanut viime vuosina.

Suuri osa uudesta velasta on otettu yksityisiltä pankeilta ja sijoittajilta. Tilanne on toisentyyppinen kuin 1990-luvun kehitysmaiden velkakriisissä, jolloin suurimpia ongelmia aiheuttivat kaikista köyhimpien maiden velat kansainvälisille talousjärjestöille.

Yksityisen velan järjestely on velkakriisin puhjetessa huomattavasti hankalampaa kuin julkisten velkojen. Velkojia on paljon, eivätkä yksityiset sijoittajat luovu helposti vaateistaan kehitysmaille.

Puolueeton valtioiden velkasovitteluelin auttaisi Eurodadin mukaan ongelmatilanteissa. YK päätti aiemmin syksyllä lähteä suunnittelemaan tällaista elintä. Eurodad vaatii erityisesti EU:lta tukea YK:n hankkeelle.

"Monet rikkaat maat äänestivät YK:ssa tyhjää tai vastustivat aloitetta. Nämä maat täytyy saada mukaan", Griffiths totesi.

Suomi oli yksi aloitetta vastustaneista maista.

Finanssikriisi iski investointeihin

Vuosien 2007—2009 finanssikriisin synnyttämä investointilama näkyy myös kehitysmaissa. Yritysten ulkomaille kotiuttamat voitot ylittivät niiden kehitysmaihin tekemät investoinnit vuonna 2012. Erityisen pahasti tämä on kolhaissut kaikista köyhimpiä kehitysmaita.

Pienempien osakesijoitusten osinkojen kotiutuksista ei Eurodadin mukaan ole saatavilla riittävästi tilastoja. Tältä osin arviot kehitysmaista ulos lähtevistä varoista ovat siksi alimitoitettuja.

Eurodad vaatii perusteellisia uudistuksia kansainväliseen talousjärjestelmään. Veropakoon täytyy puuttua kansainvälisellä työllä, kehitysaputavoitteista tulee pitää kiinni, pääomaliikkeiden kontrollien käyttöä täytyy lisätä, ja kauppasopimuksia neuvotella uudelleen.