Uutinen

Kansan edustajia?

Kaisu Tuominen
25.11.2002

"La Vegan senaattori vannoi virkavalansa vankilassa syytettynä ihmisten salakuljetuksesta." "Presidentin turvapäällikkö vastuussa satojen tuhansien dollareiden väärinkäytöksistä." "Kansalaisjärjestöt syyttävät virkamiehiä järjestövarojen heikosta valvonnasta."

Edelliset ovat uutisotsikkoja viimeisen puolen vuoden ajalta Dominikaanisesta tasavallasta. Kansanedustajasta on tullut yksi maan tavoiteltumpia ammatteja ja toukokuisissa vaaleissa ehdokkaat investoivat kampanjoihinsa satoja tuhansia euroja. Jo pelkästään peruspalkka ylittää moninkertaisesti hyvätuloisen työntekijän tulot. Lisäksi parlamentaarikot ovat oikeutettuja kansainväliseen sairausvakuutukseen, diplomaattipassiin, verovapaisiin autoihin, henkilökohtaiseen henkivartijaan ja hyvään eläkkeeseen. Kun maan päättäviä tahoja ei tästä huolimatta parlamentin harvoina kokouspäivinä saatu koolle, päätettiin heille lisäksi maksaa noin 100 euron kertakorvaus kustakin istunnosta.

Runsasta palkkaa ja luontaisetuja merkittävämpää on kuitenkin pääsy tuottaviin rahavirtoihin. Poliitikkojen matkat ja ulkomaalaisten yritysten saamat urakat osuvat yllättävän hyvin yksiin. Vaalimenestys merkitsee myös työpaikkoja sukulaisille ja kannattajille. Lukuisten virastojen, instituutioiden ja toimielinten työntekijät ja johtajat vaihdetaan jokaisten vaalien jälkeen. Suurella osalla poliitikoista on lisäksi oma kansalaisjärjestö, joihin kanavoidaan merkittävä osa valtion järjestötuesta.

Kuva kehitysmaan korruptoituneesta poliitikosta on jo kulunut klisee, mutta se ei poista sitä, miten vaikeaa ilmiötä on hyväksyä. Valta näyttää korruptoivan kaikki ja ainoa logiikka tuntuu olevan oman varallisuuden mahdollisimman suuri ja nopea kasvattaminen oman virkakauden aikana. Silloin tällöin käräytetään joku kannatuksen takaamiseksi.

Oman kansakuntansa tulevaisuudesta piittaamattomat puutarhakaupunginosiin linnoittautuneet päättäjät saavat ihmiset myös kyseenalaistamaan kehitysyhteistyön. Mitä järkeä on siinä, että ulkomaisin apuvaroin rakennamme kouluja maahan, joka käyttää vastaavan elintason maihin verrattuna puolet vähemmän sosiaalimenoihin? Valtapuolue pitää hyvin huolen siitä, että televisiossa ja kadunvarsikylteissä mainostetaan jokaista uutta tietä, rakennusta ja kansalaisten lisääntynyttä hyvinvointia. Apuprojektit auttavat ylläpitämään poliittista suosiota.

Kehityspoliittinen toimintakaan ei ole niin yksiulotteista, että puolustamme Etelän Hyviä ja Köyhiä kansainvälisten organisaatioiden Pahoja vastaan. Dominikaanisen tasavallan päättäjät kiiruhtavat solmimaan vapaakauppasopimuksia kuuntelematta oman maansa pienviljelijöitä, vaikka kansallisilla poliitikoilla on uusliberaalissa järjestelmässäkin vielä paljon liikkumatilaa. Hallituksen on helpompi vetäytyä WTO:n tai IMF:n selän taakse kuin puolustaa valtion puuttumista tiettyihin sektoreihin. Kansanedustajat yksityistävät mieluummin valtionyhtiöitä kuin harkitsevat yläluokan omaisuuden ja tulojen verottamista. Kuten ystäväni totesi, siirtolaisiksi lähtevät köyhät. Rikkaat, vuosisatoja omaisuutta haalineiden sukujen vesat tietävät, etteivät he ikinä kykenisi ylläpitämään vastaavaa elintasoa muualla.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Dominikaanisessa tasavallassa mieluisa puheenaihe on haukkua poliitikkoja varkaiksi. Vaikka vallankumous tuntuu ajoittain ainoalta todelliselta vaihtoehdolta, en silti vielä vetäydy vuorille valmistelemaan hyökkäystä. Rauhanomaisempi mahdollisuus on tukea niitä muutokseen tähtääviä ryhmiä, jotka uskaltavat kysyä, etsivät vaihtoehtoja ja herättävät ihmisiä ajattelemaan.