Mielenosoittaja Lontoossa pitelee pahvista kylttiä
Nicaraguan kaventuvasta kansalaisyhteiskunnan tilasta huolestunut mielenosoittaja Lontoossa kesällä 2018.
Kuva:
Alisdare Hickson
Flickr
Uutistausta

Kansalaisyhteiskunta ympäri maailmaa on ahtaammalla kuin vuosiin

Poliittiset eliitit hiljentävät nyt kansalaisyhteiskunnan kriittisiä ääniä lakimuutoksilla, rahoituksen estämisellä, väkivallalla ja pelottelulla. Tutkijan mukaan ilmiö perustuu nationalismin ja autoritarismin nousuun, mutta myös kansalaisjärjestöjen epäonnistumisiin.
Anni Piiroinen
15.8.2018

Kansalaisyhteiskunnan toimintaa rajoitetaan yhä voimakkaammin ympäri maailmaa. Vuosien 2015 –2016 aikana eri puolilla maailmaa hyväksyttiin 64 kansalaisyhteiskunnan toimintaa hankaloittavaa lakia ja säädöstä, käy ilmi International Centre for Not-for-Profit Law -järjestön (ICNL) selvityksestä Global Trends in NGO Law (pdf).

Lakien lisäksi kansalaisyhteiskunnan toimintaa on rajoitettu esimerkiksi aktivistien häirinnällä ja pelottelulla, ylimitoitetulla voimankäytöllä sekä mielenosoitusten estämisellä. Ylivoimaisesti yleisin tapa hillitä kansalaisyhteiskuntaa oli aktivistien laiton pidättäminen. Pidätyksiä tehtiin 292 kesäkuun 2016 ja syyskuun 2017 välillä, ilmenee kansalaisyhteiskunnan tilaa tarkkailevan Civicusin raportista People Power Under Attack (pdf).

Asiat olivat eri tolalla vielä parikymmentä vuotta sitten. 1990-luku oli kansalaisyhteiskunnan kukoistuksen aikaa. Uusia kansalaisjärjestöjä perustettiin ahkerasti, niille kanavoitiin paljon kehitysyhteistyörahoitusta ja niitä pidettiin yleisesti tärkeinä hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta. Tämä näkyi myös vuonna 2000 hyväksytyissä YK:n vuosituhattavoitteissa, jotka korostivat kansalaisyhteiskunnan tärkeyttä.

2000-luvun aikana kehityksen suunta muuttui. Vuosien 2003 ja 2010 välillä yli 50 valtiota harkitsi tai otti käyttöön toimenpiteitä kansalaisyhteiskunnan rajoittamiseksi vedoten terrorismiin, ulkomaiseen poliittiseen vaikuttamiseen ja kehitysavun tehokkuuteen.

Vuonna 2017 demokratia heikentyi ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1979 yhtä monessa maassa, kuin missä se vahvistui.

"Elämme selvästi vaihetta, jossa kansalaisyhteiskunnan tila kapenee kaikkialla maailmassa", toteaa kehitysmaatutkimuksen lehtori Eija Ranta Helsingin yliopistosta.

Vuonna 2017 Ranta teki yhdessä Tiina Kontisen, Ajali Nguyahambin ja Camilla Lohenojan kanssa Ulkoministeriölle Kansalaisyhteiskuntaselvityksen (pdf), jonka mukaan kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuudet osana kehitysyhteistyötä ovat heikentyneet. Selvityksen mukaan tähän vaikuttaa sekä arvojen koveneminen globaalissa pohjoisessa että kansalaisyhteiskunnan tilan kaventuminen globaalissa etelässä.

Vapaa kansalaisyhteiskunta on erottamaton osa demokraattista yhteiskuntaa. Ei ole siis yllättävää, että myös demokratian tila on heikentynyt maailmanlaajuisesti viime aikoina. Vuonna 2017 demokratia heikentyi ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1979 yhtä monessa maassa, kuin missä se vahvistui, totesi V-Dem Institute selvityksessään Democracy for All? (pdf). 2,5 miljardia ihmistä eli kolmasosa maapallon väestöstä elää nyt autokratisoituvassa yhteiskunnassa.

Kansalaisyhteiskunnan ja demokratian taantumisesta kertovat myös Freedom Housen vuosittain tekemät Freedom of the World -selvitykset, jotka ovat olleet tylyä luettavaa viimeisen vuosikymmenen ajan. Vuodesta 2006 alkaen poliittiset oikeudet ja kansalaisvapaudet ovat heikentyneet maailmanlaajuisesti joka vuosi.

Poliittisten oikeuksien ja kansalaisvapauksien tilanne maittain 2006-2017

Miksi kansalaisyhteiskunta kaventuu kaikkialla?

Kansalaisyhteiskunnan tila ei kavennu itsestään, vaan päättäjät kaventavat sitä tietoisesti ja strategisesti. Civicusin mukaan rajoitukset ovat keskittyneet nimenomaan niihin toimijoihin, jotka kritisoivat valtion instituutioita, lakeja, vallanpitäjiä ja ihmisoikeusrikkomuksia.

"Kansalaistoimijat, aktivistit ja toimittajat nostavat esiin epäkohtia ja kertovat siitä, miten yhteiskunnalliset eliitit ja yritykset käyttävät asemaansa väärin. Heidän hiljentäminen on keino pönkittää valtaapitävien asemaa", sanoo Ranta.

Kansalaisyhteiskuntaa on pyritty hiljentämään esimerkiksi kaivos- ja luonnonvarapolitiikassa, jossa investoinnit usein hyödyttävät globaalia pääomaa ja yrityksiä paikallisten ihmisten kustannuksella.

Etninen ja uskonnollinen nationalismi on vahvistunut eri puolella maailmaa.

"Aktivistit ja kansalaisyhteiskunnan toimijat nostavat näitä asioita esiin ja tuovat ne ihmisten tietoisuuteen. Tämä on valtaapitäville ikävä asia. Aktivisteihin ja toimittajiin kohdistuu uhkauksia ja väkivaltaa juuri sen takia, että he kertovat yhteiskunnallisista epäkohdista."

David Moore ICNL-järjestöstä on sanonut, että viimeisen 20 vuoden aikana asenteet kansalaisyhteiskuntaa kohtaan ovat muuttuneet ratkaisevasti. Nykyisin jotkut hallitukset näkevät kansalaisyhteiskunnan vastakkaisena voimana, joka vaikeuttaa kansallisten tavoitteiden saavuttamista, Moore kuvaili US Newsille heinäkuussa 2017.

Tällainen vastakkainasettelu kansallisten tavoitteiden ja kansalaisyhteiskunnan välillä kielii nationalismin keskeisestä roolista kansalaisyhteiskunnan kaventumisessa. Rannan mukaan voimistunut nationalismi on lisännyt hyökkäyksiä kansalaisyhteiskuntaa vastaan.

"Etninen ja uskonnollinen nationalismi on vahvistunut eri puolella maailmaa. Pyritään kaventamaan niiden ihmisten oikeuksia ja vapauksia, jotka eivät kuulu omaan joukkoon", sanoo Ranta.

Kansainvälinen ympäristö on muuttunut

Kansalaisyhteiskunta eri maissa on ollut riippuvainen kansainvälisestä tuesta ja solidaarisuudesta etenkin silloin, kun sitä on uhattu. Autoritarismin nousu eri puolilla maailmaa vaarantaa tämän dynamiikan, koska se vähentää kansalaisyhteiskunnan puolustajien määrää.

"Murhat ja uhkailut hyväksytään kansainvälisesti aiempaa helpommin. Esimerkiksi Yhdysvallat on ennen ajanut vapauksiin ja oikeuksiin pohjaavaa politiikkaa, mutta nyt sitä johtaa täysin erilainen ihminen", Ranta toteaa.

Nationalististen ja autoritääristen johtajien vihamielinen suhtautuminen multilateralismiin vaikeuttaa kansalaisyhteiskunnan puolustamista entisestään. YK:n asemaa on Rannan mukaan yritetty heikentää merkittävästi viime aikoina.

"YK on aina ollut se taho, joka on puolustanut ja rahoittanut paljon kansalaisyhteiskunnan toimintaa. Jos multilateraalien toimijoiden asema heikkenee, autoritäärisillä hallitsijoilla on enemmän valtaa ja kansalaisyhteiskunnan puolustajia on vähemmän."

"Kansalaisjärjestöissä vaikuttaa usein vahvasti urbaani keskiluokka, jolle järjestöt ovat tärkeä toimeentulon lähde."

Myös muutokset kansainvälisessä kehitysyhteistyörahoituksessa vaikeuttavat kansalaisyhteiskunnan puolustamista. Kiina rahoittaa nyt monia maita Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Aasiassa eri periaatteilla kuin länsimaat.

"Moni autoritäärinen maa ei enää tarvitse rahoitusta perinteisiltä länsimaisilta kehitysyhteistyörahoittajilta, joilla on ollut esimerkiksi demokratiaan ja ihmisoikeuksiin liittyviä rahoitusehtoja. Kiinalla näitä ei ole. Se on merkittävä muutos."

Ranta ei halua kuitenkaan demonisoida Kiinaa, sillä yhtä lailla kansalaisyhteiskunnan ahdinkoon on vaikuttanut länsimaisen kehitysyhteistyörahoituksen leikkaaminen ja kanavoiminen yrityksille.

"En ole varma, puolustavatko yritykset kaikkein eniten ympäristöaktivistien asemaa, vaikka ne saavat rahoitusta kehitystoimijoina."

Perinteisten kansalaisjärjestöjen epäonnistuminen

Ranta haluaa kiinnittää huomiota myös kansalaisyhteiskunnan sisäisiin ongelmiin. Joissain maissa perinteiset kansalaisjärjestöt ovat osittain epäonnistuneet koko kansan äänen esiin nostamisessa.

"Perinteiset ulkomaista rahoitusta saavat kansalaisjärjestöt eivät ole aina edustaneet kaikkein köyhimpiä tai sellaisia ihmisiä, jotka kokevat osattomuutta näissä yhteiskunnissa", Ranta toteaa.

Sen sijaan kansalaisjärjestöissä vaikuttaa usein vahvasti urbaani keskiluokka, jolle järjestöt ovat tärkeä toimeentulon lähde.

Tavalliset köyhät ihmiset maaseudulla ja slummeissa eivät välttämättä perusta rekisteröityjä kansalaisjärjestöjä ajaakseen jotain asiaa. He kokoontuvat ja toimivat yhdessä muilla tavoilla: naapuri-, yhteisö- ja sukuryhmittymissä sekä yhteiskunnallisissa sekä ammatti- ja alkuperäiskansaliikkeissä.
 
"Kansalaisjärjestöille nämä ihmiset ovat avun kohteita, eivät välttämättä niitä, jotka ovat itse rakentaneet kansalaisjärjestön."

Näiden järjestöjen epäonnistuminen on luonut tilaa populistisille kansanliikkeille, jotka ovat luvanneet antaa äänen tavalliselle kansalle. Mielenkiintoista onkin, että moni kansalaisyhteiskuntaa rajoittava johtaja on ponnistanut alunperin kansanliikkeestä. Esimerkiksi Nicaraguassa kansalaisyhteiskuntaa vastaa hyökännyt presidentti Ortega nousi alunperin valtaan sandinistisen kansanliikkeen avulla, vaikka hän on myöhemmin toiminut täysin sen periaatteita vastaan.

"Ihmisiin vetoavat kansanliikkeet, jotka sanovat edustavansa kansaa ja osoittavat selkeän syyllisen. Monet niistä hallituksista, jotka näyttäytyvät meille autoritäärisinä, ovat nimenomaan nousseet kansalaisyhteiskunnan parista. Niissä on ollut vilpitöntä yritystä saada tavallisten ihmisten ääni kuuluviin laajemmin."

Kansalaisyhteiskuntaa tarkastellessa tulisikin kiinnittää enemmän huomiota marginalisoituihin ääniin.

"Ulkomaisten järjestöjen hiljentämisestä on syntynyt kauhea haloo. Sen sijaan ei ole juurikaan puhuttu siitä, kenen ääni kansalaisyhteiskunnassa on loppupeleissä kuulunut vuosien mittaan", Ranta sanoo.

Kaventuminen on osa kansalaisyhteiskunnan sykliä

Civicus on kutsunut nykyistä kaventumista kansalaisyhteiskunnan hätätilaksi. Rannan mielestä tilanne ei ole aivan näin paha.

"Vaikka kansalaisyhteiskunnan tilaa pyritään kaventamaan monessa paikassa, sen toimijat ovat nousseet vaatimaan oikeuksiaan ja puolustamaan vapauksiaan. Se kertoo kansalaisyhteiskunnan vahvuudesta."

"Nationalismia tulee vastustaa kaikin voimin, koska se kääntyy lopulta kansalaisia, heidän oikeuksiaan ja vapauksiaan vastaan."

Ranta uskoo, että nykyinen kansalaisyhteiskunnan kaventuminen ei ole pysyvä suunnanmuutos. Kansalaisyhteiskuntaa on rajoitettu ennenkin, usein sykleissä parinkymmenen vuoden välein. Esimerkiksi 1920-luvulla yhdistystoiminta kukoisti, kun taas 1930-luku oli äärimmäisen autoritarismin aikaa.

"Sitten taas 1940-luvulla Euroopassa järjestötoiminta kukoisti, vapautusliikkeet nousivat Afrikassa ja Aasiassa, Latinalaisessa Amerikassa kansanliikkeet vaativat vallankumousta ja YK perustettiin. Noustuaan valtaan monet vapautusliikkeet ja kansanliikkeet muuttuivat autoritäärisemmiksi. Tämä on jatkuvaa sykliä."

Kansalaisyhteiskunta kaipaa silti aktiivista puolustamista. Ranta kehottaa ihmisiä tulemaan yhteen, puhumaan yhteiskunnan epäkohdista ja ajamaan asioita joukkovoimana. Kansainvälinen yhteistyö järjestöjen, yhteiskunnallisten liikkeiden, tutkijoiden, opiskelijoiden, toimittajien ja aktivistien välillä on tärkeää. Nationalismille ei saa antautua.

"Nationalismia tulee vastustaa kaikin voimin, koska se kääntyy lopulta kansalaisia, heidän oikeuksiaan ja vapauksiaan vastaan."

Ympäristön puolustajien murhat vuosina 2009-2017