Kännyköiden naisille tuoma vapaus ei ole perinteisille miehille mieleen.
Kuva:
Pichugin Dmitry
Shutterstock
Uutinen

Kännykkä ei takaa perheonnea Ugandassa

Tutkimus paljastaa IT-buumin synkän puolen.
Rosebell Kagumire
29.11.2010

IPS --  Nopeaa it-markkinoiden kasvua Ugandassa on pidetty hyvänä maan kehityksen kannalta. Uusi teknologia istuu kuitenkin huonosti perinteisiin roolimalleihin.

Uganda on ollut yksi nopeimmin kasvavia informaatioteknologiamaita Itä-Afrikassa erityisesti kännyköiden levinneisyyden ansiosta. 33 miljoonaan asukkaan maassa on 10,7 miljoonaa matkapuhelinliittymää.

Kännyköiden määrän uskotaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2015 mennessä.

Matkapuhelinten ja tekstiviestien nopea yleistyminen on merkinnyt myös uudenlaista suhdetta yksityisyyteen, kun esimerkiksi elämänkumppanin tarkkailu on helpottunut.

Väkivaltaa ja painostusta

Makereren yliopiston naistutkimuksen osasto selvitys paljastaa, että 46 prosentilla ugandalaisista oli kännykän käytöstä johtuvia ongelmia puolisonsa kanssa.

Tietokoneetkin aiheuttivat parisuhteissa sanomista, ilmoitti 16 prosenttia vastanneista.

Kiistoja syntyi vapauteen ja valvontaan liittyvistä asioista. Vääryyttä kokeneista suurin osa oli naisia, vuosina 2007-2010 tehty tutkimus kertoo.

"Naiset valittivat fyysisestä väkivallasta, kun taas suurin osa miehistä kohtasi henkistä painostusta", tutkimuksen tekijä Aramanzan Madanda sanoo.

Kännykkä toi naisille vapautta

Tutkimuksen mukaan Ugandassa on vaikea tottua vapauteen, jota uusi teknologia merkitsee nimenomaan naisille.

"Perinteisesti esimerkiksi Busogassa, naisen täytyy saada miehensä suostumus vaikkapa vain sukulaisvierailua tai torilla käymistä varten", Madanda kertoo.

Käyttäessään kännykkää nainen voi kuitenkin olla suoraan yhteydessä sukulaisten ja muiden ihmisten kanssa ilman miehen valvontaa.

Tilanne on saattanut johtaa väkivaltaan vaimoa kohtaan.

Yleistä on, että vaimojen pitää kertoa miehilleen, kenelle he ovat soittaneet ja vastaavasti, kuka on soittanut heille.

Kännykän ostaa useimmiten mies

"Koska naisten lukutaito on usein heiveröinen, he tietävät ainoastaan sen, miten soittaa jollekin. Monet eivät tunne matkapuhelinten turvaratkaisuja tai heillä ei ole aavistustakaan siitä, että heidän kumppaninsa voivat tarkistaa puhelimesta soitetut numerot tai lukea lähetetyt viestit", Madanda selittää.

Osassa perheitä kännykkäpuhelut pitää käydä kovaäänisen kautta.

Tutkimus selvitti senkin, että 88 prosenttia alkuperäisistä kännykän ostajista oli miehiä. Vastaavasti vain 44 prosenttia kännykän omistavista naisista oli ostanut itse oman puhelimensa.

"Tämä merkitsee, että 56 prosenttia kännykkää käyttävistä naisista oli saanut puhelimen joltain muulta, usein aviomieheltä tai kumppaniltaan. Ostaminenkin merkitsee tässä tapauksessa valtaa", Madanda muistuttaa.