Tällä hetkellä kahvimerkkinoilla ei ole uskottavia tapoja vertailla erilaisten kestävyyteen pyrkivien ohjelmien menestystä.
Kuva:
Olli Seuri
Kepa
Uutistausta

Kahvi ja kehitys: Sertifiointijärjestelmiä vaivaa messiaskompleksi

Kuluttaja voi olla ulalla yrittäessään selvittää, mitä erilaiset kahvisertifikaatit takaavat. Kaikkialla on tarjolla onnellisia viljelijäperheitä ja vehreää luontoa, mutta silti moni viljelijä uurastaa köyhyysrajalla. Sarjassa tutustutaan kahviin, kupista pellolle.
Olli Seuri
31.5.2012

Kahvi on kestävän maanviljelyn edelläkävijä maailmalla. Ensimmäiset luomun ja Reilun kaupan sertifioinnit tehtiin juuri kahvialalla, ja nyt 2010-luvulla erilaisia sertifikaatteja on kahvibisneksessä enemmän kuin missään muussa hyödykkeessä. Se näkyy myös markkinoilla.

Niin sanottu kestävä kahvi, on se sitten Reilua kauppaa tai muuten sertifioitua, on kasvanut viime vuosina epämääräisestä vaihtoehtolokerosta valtavirtaan ja markettien hyllyille. Tällä hetkellä kestävän kahvin arvioidaan olevan noin 10 prosenttia kaikesta viedystä kahvista. Vuoteen 2015 mennessä kestävien brändien uskotaan kattavan 15 prosenttia maailman vientimarkkinoista.

Kuluttajalle lukuiset sertifikaatit saattavat kuitenkin olla hämmentäviä, etenkin kun ne näyttäytyvät ratkaisuna kaikkiin kahvibisneksen ongelmiin.

"Ongelma on se, että kaikki etsivät ihmelääkettä tai yhtä ainoaa ratkaisua. Kaikilla sertifikaateilla on eräänlainen messiaskompleksi, joka antaa kuluttajalle kuvan kaikkivoipaisuudesta. Se, että yritykset ovat kiinnostuneempia omasta ohjelmastaan kuin viljelijästä, ei ole viljelijöiden tai luonnon kannalta kestävää", kritisoi Perussa asuva kahvikonsultti K. C. O'Keefe.

"Yhden ratkaisun tarjoaminen on hölmöä, koska kestävyys on lähtökohtaisesti monisyistä", komppaa Committee on Sustainability Assesment -tutkimuslaitoksen (COSA) toiminnanjohtaja Daniele Giovannucci. "Erilaisille lähestymistavoille ja uskottaville sertifioinneille on kyllä tilaa. Kestävyyden kannalta olisi parasta, jos sertifioijat keskittyisivät yhteistyöhön ja kuluttajan kokeman arvon lisäämiseen keskinäisen kilpailun sijaan."

Sertifikaatit hyödyttävät eri tavoin

Viime vuosina kahvialan sertifiointijärjestelmät ovat lähentyneet toisiaan. Siinä missä sosiaalisista ohjelmista on tullut ekologisempia, on ekologisista tullut sosiaalisempia.

Sertifikaatit ovat silti erilaisia — ja niillä on eri tavoitteet. Monista niistä on tutkitusti myös sellaista hyötyä, joka ei näy suoraan markkinahinnassa. Kun tuotanto on organisoidumpaa, on se usein myös tehokkaampaa ja tietoisempaa. Viljelijä hallitsee riskit paremmin, kun hän tuntee lannoitteet, kemikaalit sekä muut tuotantoon vaikuttavat tekijät.

"Ohjelmissa mukana oleminen lisää tietoisuuden ja organisoitumisen tasoa, joka näyttää useissa tapauksissa olevan myös viljelijän etu. Aivan köyhimmät viljelijät eivät ehkä pysty tähän ilman huomattavaa tukea, mikä kannattaa pitää mielessä", Giovannucci sanoo.

Talous, luonto vai molemmat?

Sertifiointiohjelmat vaativat viljelijältä tiettyjä perustaitoja kaupan ja kirjanpidon saralla, joten joskus luku- ja kirjoitustaidottomien pienviljelijöiden on vaikeaa päästä ohjelmiin mukaan. Toisekseen sertifiointi ei takaa, että kaikki tilan tuottama kahvi ostetaan sertifioituna, jolloin viljelijä saa vain osan sijoituksestaan takaisin parempana markkinahintana.

K. C. O'Keefe näkee nykyiseen tilanteeseen vain kaksi ratkaisua: viljelijöiden talous on turvattava ja ohjelmiin on päästävä helpommin mukaan. Todella kestävä kehitys vaatii myös viljelijöiden kouluttamista.

"Viljelijöiden osuuskunnat tai liitot voivat olla hyvin epäorganisoituja. Yli puolet osuuskunnista, jotka tunnen Perussa, eivät käytä viljelijöiden kanssa toimiessaan kuitteja", O'Keefe sanoo esimerkinomaisesti.

Hänelle sertifikaatteja tärkeämpää olisi viljelijän toimeentulon turvaaminen: ekologisen tuotannon edellyttäminen ilman taloudellista ulottuvuutta on O'Keefen mielestä yksinkertaisesti moraalisesti väärin. Giovannucci sen sijaan ei halua erottaa ekologisuutta ja sosiaalisuutta toisistaan: ei nimittäin ole todisteita siitä, että ekologiset ja sosiaaliset ulottuvuudet paranisivat yhtä aikaa viljelijän tulotason noustessa.

Vertailu toistaiseksi mahdotonta

Kuluttaja haluaisi tietää, vähentävätkö hänen sertifioituun kahviin pistämänsä lisäsentit köyhyyttä tai auttavatko ne ympäristönsuojelussa. Sertifioijien mukaan nuo lisäsentit tuottavat tuloksia, mutta todellisuudessa tuloksia on hyvin vaikea vertailla. Suurin haaste on Giovannuccin mukaan läpinäkyvyyden lisääminen.

"Se vaatii parempaa raportointia ja mitattavia, vertailtavia tuloksia. Tällä hetkellä meillä ei ole uskottavia tapoja vertailla eri kestävyysohjelmien menestystä. Kestävän kahvin suosion kasvun jatkuminen vaatii, että voisimme osoittaa mikä toimii ja mikä ei. Vain siten säilytetään uskottavuus ja saavutetaan alan kestävyys riittävän nopeasti."

Giovannuccin tutkimuslaitos COSA on julkaisemassa kesäkuussa YK:n kestävän kehityksen kokouksen — niin sanotun Rio+20-kokouksen — yhteydessä suuren raportin, jonka alustavat tiedot ovat mielenkiintoisia. Selvää on, että pelkät tapaustutkimukset tai yhden maan sisällä tehdyt vertailut eivät riitä.

"Me toistamme mahdollisesti vääriä kysymyksiä, sillä usein sosiaalisilla ja maantieteellisillä osatekijöillä näyttäisi olevan enemmän merkitystä kuin yksittäisten sertifikaattien eroilla. Sama sertifikaatti saattaa olla paras Guatemalassa, mutta huonoin naapurimaassa Nicaraguassa", Giovannucci selventää.

Sertifikaatin nimi ei siis ole tae kehityksestä, vaikka erilaiset ohjelmat usein edistävät kestävää kehitystä. Laatuun panostaminen ja tuotannon jatkuvuuden takaaminen saattavat edelleen olla viljelijälle paras tapa suojautua globaalien markkinoiden heilahteluja vastaan, oli tilan kahvi sertifioitua tai ei.

Viisi kestävän kahvin brändiä

Tässä viisi suurinta sertifiointimerkkiä.

Reilu kauppa

Reilun kaupan kahvi ostetaan suoraan pienviljelijöiden osuuskunnilta, joille on luvattu minimihinta. Reilun kaupan takuuhinta on esimerkiksi pestyssä arabica-kahvissa 1,4 dollaria paunalta, luomukahvista saa vielä 30 dollarisenttiä lisähintaa. Takuuhinnan päälle maksettava Reilun kaupan lisä on 20 dollarisenttiä paunalta, ja tästä vähintään 0,05 senttiä pitää käyttää tuotannon tai laadun kehittämiseen. Takuuhinnan lisäksi ohjelma pyrkii pitkäjänteiseen dialogiin tuottajien kanssa. Tarkoituksena on parantaa muun muassa kahviyhteisön kouluttautumismahdollisuuksia, terveydenhuoltoa ja infrastruktuuria. Reilun kaupan ohjelmissa on mukana yli 500 000 kahvintuottajaa.

Reilun kaupan imagoa on horjuttanut Fair Trade USA:n ero kattojärjestö Fair Trade Internationalista. Amerikkalaiset halusivat sertifioida myös hyvin toimivia kaupallisia kahvitiloja ja -plantaaseja, eivätkä rajoittua vain osuuskuntiin. Kahvikonsultti K. C. O'Keefe kritisoi juuri tätä pienuuden ideologiaa, mutta myös sitä, että vain noin 20 prosenttia sertifioitujen tilojen kahvista todella myydään Reilun kaupan piirissä.

"Olemme laskeneet, että Perussa alle viiden hehtaarin farmi ei ole kestävä. Pientiloilla viljelijä ei voi maksaa juoksevaa vettä, sähköä, ruokaa ja lasten koulutusta. Silti keskimääräinen perulaistila on alle kolme hehtaaria. Jos siis ostamme 10 prosenttia heidän kahvistaan reiluna ja kutsumme sitä kestäväksi, on se aika härskiä. Jotain kahden hehtaarin farmia ei voi sanoa kestäväksi, sillä vaikka ostaisimme kaiken heidän kahvinsa sertifioituna, ei viljelijällä ole varaa ostaa lapsilleen kenkiä."

Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Janne Sivonen ei hyväksy kritiikkiä. Reilu kauppa lähtee siitä, että pienuudesta ei pidä rangaista. Ellei pientilallinen pärjää, muuttaa hän usein lähimmän suurkaupungin laitamille etsimään mitä tahansa elantoa.

"Jos viljelijällä on parempi mahdollisuus tulla toimeen, se lisää vaurautta. Kaikki lapset eivät jää tilalle, ja saattavat jopa saada mahdollisuuden koulutukseen. Ei se mene niin, että viljelijä ryhtyy insinööriksi, kun viljely ei kannata. Kansantaloudellisessa puheessa unohtuvat ne realiteetit, joissa pienviljelijät elävät."

Reilu kauppa on käytännössä ainoa kahvisertifikaatti, joka pyrkii tuplasertifiointiin. Luomusertifioitu Reilun kaupan kahvi onkin maailman suosituin sertifiointiyhdistelmä.

Luomu

Luomu oli ensimmäinen kestävän maatalouden sertifikaatti, ja nykyisin monessa maassa lait määräävät luomutuotannon standardit. Luomu on edelleen kahvisertifikaateista määrällisesti ja kaupallisesti suurin, vaikka sen kasvu on viime vuosina hidastunut.

Luomukahvit tuotetaan ilman synteettisiä kemikaaleja niin, että paikallinen maaperä pysyy kunnossa. Sertifioitu luonnonmukainen maanviljely vaatii viljelijältä muutakin kuin kemikaalien hylkäämistä. Viljelijän tulee esimerkiksi kierrättää ja kompostoida sekä viljellä monipuolisesti paikallisen luonnon monimuotoisuutta kunnioittaen.

Luomuviljely on suosittua etenkin Etelä- ja Keski-Amerikassa. Perussa luomua on jopa 15 prosenttia kaikesta viedystä kahvista. K. C. O'Keefe on nähnyt, kuinka sertifikaatti itsessään ei kuitenkaan ole tae viljelyn ekologisuudesta: koskemattomaan sademetsään tilansa raivaavat kahvinviljelijät voivat saada luomusertifioinnin kolmen vuoden dokumentoinnin perusteella.

"Viljelijöiden kannattaisi keskittyä sadon kokoon, sillä tehoton viljely johtaa ekologisesti huonompaan tilanteeseen. Tällä hetkellä voisi olla kestävämpää käyttää enemmän kemikaaleja kuin hakata lisää sademetsää. Sademetsien tuhoaminen on maailman merkittävin ympäristöongelma."

Luomun standardit ovat tiukat, ja siten monelle pienviljelijälle kynnyskysymys. Esimerkiksi Etiopiassa iso osa kahvista viljellään luonnonmukaisesti ilman sertifiointia. Kynnyksen ylitettyään viljelijä saa kuitenkin monia markkinaetuja, sillä luomun kysyntä kasvaa edelleen ja sertifikaatin sisällä kahvi on helposti jäljitettävissä.

UTZ Certified

UTZ Certified on valtavirran sertifikaateista uusin. Sen toiminnasta vastaa nykyään riippumaton säätiö, vaikka se on syntynyt hollantilaisen Ahold-yrityksen sisällä. UTZ-sertifiointi pyrkii edistämään hyvää kauppatapaa osana kestävää kahvintuotantoa. Se sisältää sosiaalisia ja ekologisia vaatimuksia, jotka ovat paljon vaatimattomammat kuin luomun tai Reilun kaupan. Luomun tapaan UTZ pyrkii täyteen jäljitettävyyteen, mikä on lisännyt sen suosiota.

Sertifikaatti on suunnattu suurelle viljelijäjoukolle ja sitä kautta suurelle kuluttajakunnalle. Se onkin kasvattanut suosiotaan etenkin Euroopan markkinoilla, ja Hollannissa jo lähes kolmannes kaikesta kahvista on UTZ-sertifioitua.

UTZ-sertifiointi ei sekaannu tuottajan ja ostajan väliseen kauppaan, mutta sisältää suosituksen siitä, millainen lisä kestävästä tuotannosta pitäisi maksaa. Suosituspreemion on tarkoitus toimia viljelijän suojana etenkin jos markkinahinnat laskevat.

Rainforest Alliance

Rainforest Alliancen "sammakkomerkin" saavat tuotteet, joissa vähintään puolet merkityn tuotteen sisällöstä on sertifioidulta tilalta. Rainforest Alliance sertifiointi ei vaadi luomuviljelyä, sillä se perustuu joidenkin synteettisten kemikaalien käytön hyväksyvään tuholaistorjuntaan. Sertifioinnin on tarkoitus palkita myös tilan työntekijöiden ja yhteisön oikeuksien kunnioittamisesta ja hyvinvoinnin parantamisesta.

Heikkouksistaan huolimatta Rainforest Alliancen etuna on, että se pyrkii vaikuttamaan moniin kestävän kahvintuotannon kannalta oleellisiin tekijöihin — vieläpä niin, että viljelijän on kohtuullisen helppoa saada sertifiointi. Rainforest Alliancen sertifioimien kahvien osuus on kasvanut lähes 50 prosentin vuosivauhtia jo usean vuoden ajan. Esimerkiksi Nespresso on luvannut, että sen kahveista 80 prosenttia on Rainforest Alliancen sertifioimaa vuoteen 2013 mennessä.

Rainforest Alliancen standardeista vastaavat Rainforest Alliance ja Sustainable Agriculture Network. Evaluoinnin ja sertifiointipäätökset sen sijaan tekee itsenäinen Sustainable Farm Certification.

Direct Trade

Erikoiskahvimarkkinoiden hellimä Direct Trade tarkoittaa kahvin ostamista suoraan tilalta tai osuuskunnalta, esimerkiksi monivuotisen sopimuksen mukaisesti. Parhaimmillaan Direct Trade on pitkäaikaista kumppanuutta, jossa paahtimo tukee taloudellisesti ja tiedollisesti viljelijää tai osuuskuntaa tuottamaan laadultaan parempaa kahvia. Tällöin paahtimo voi maksaa preemion tai luvata ostaa tietyn osan sadosta tiettyyn hintaan.

Tunnetuimmat yhdysvaltalaiset erikoiskahvipaahtimot kuten Intelligentsia tai Counter Culture Coffee pyrkivät myös tukemaan yhteisöä hieman Reilun kaupan tapaan. Parhaimmillaan paahtimot saattavat myös kertoa, millaisen hinnan viljelijä on kahvistaan saanut.

Huonoimmillaan Direct Trade on sitä, että länsimaisen paahtimon työntekijät käyvät tilalla vain tehdäkseen pikaisen kauppasopimuksen tai ostavat kahvin suoraan tilan huutokaupasta. Paahtimolla voi olla kiehtovia kertomuksia tilan väen elämästä ja kauniita kuvia tilan toiminnasta, mutta se itsessään ei takaa kestävää kahvintuotantoa. Kuluttajan on hyvä selvittää, mitä kyseisen paahtimon Direct Trade tarkoittaa. Direct Trade ei ole perinteinen sertifikaatti siinä mielessä, että sillä ei ole yhtenäisiä standardeja, joiden noudattamista ulkopuolinen taho valvoisi.

Lopuksi

Kahvimarkkinoilla on muitakin sertifikaatteja. Yrityksillä, kuten Starbucksilla, on omat ohjelmansa. Lisäksi ekologisia kahveja on sertifioitu lintujen suojelun tai varjossa kasvattamisen mukaan. Kuluttajan on hyvä muistaa, että kaikki sertifioimaton kahvi ei ole epäreilua — eikä sertifiointikaan ole tae kuin tietyistä asioista. Sertifioinnit ovat edenneet hyvin Latinalaisen Amerikan markkinoilla, mutta esimerkiksi Afrikassa niiden osuus on edelleen pieni.