Kaupoissa onnistuneet tuottajat ja myyjät täyttävät kuittivihkojaan ECX:n kauppasalissa Addis Ababassa Etiopian pääkaupungissa. Tuottaja saa ECX:n ansiosta rahat tililleen jo seuraavana aamuna.
Kuva:
Olli Seuri
Kepa
Uutistausta

Kahvi ja kehitys: Etiopia haluaa kahvimarkkinoiden mittatikuksi

Etiopia on kolmen vuoden ajan kasvattanut kahvitulojaan keskitetyn kauppapaikan avulla. Keskittämisellä voi olla kuitenkin hintansa, ellei kahvin jäljitettävyys parane. Sarjassa tutustutaan kahviin, kupista pellolle.
Olli Seuri
25.6.2012

Kello soi ja huuto alkaa. Vihreätakkiset kahvintuottajat ja beigetakkiset kahvinviejät lähestyvät toisiaan ja puheensorina täyttää valotaulujen ympäröimän pienen tilan. Pelissä on grade kakkosen Jimma-kahvi Etiopian hyödykepörssin ECX:n kauppapaikalla Addis Abebassa.

Kun kauppa-aika päättyy, soi kello uudelleen ja kaupanteossa onnistuneet täyttävät kiivaasti kuittivihkoja. Näin Etiopian kotimarkkinoilla on käyty kauppaa kahvilla, seesaminsiemenillä, pavuilla ja maissilla vuodesta 2008 lähtien. ECX:n tavoitteena on parantaa kotimarkkinoiden ja maanviljelyn tilaa nälänhädälle alttiissa maassa, mutta ennen kaikkea edistää maan tärkeimmän vientituotteen, kahvin, asemaa maailmanmarkkinoilla.

"ECX on välikäsi, keskitetty kansallinen kauppapaikka. Se takaa kahvin laadun, määrän, kaupanteon luotettavuuden sekä tehokkuuden ja läpinäkyvyyden. Takaamme, että raha on tuottajan tilillä kauppaa seuraavana päivänä, kun ennen he joutuivat kärttämään rahaa pitkäänkin viejiltä", kertoo ECX:n strategiapäällikkö Bemnet Aschenaki.

Mahdollisuus seurata hintoja

ECX on hakenut mallia New Yorkin, Brasilian ja Kolumbian kahvipörsseistä, mutta toistaiseksi se käy kauppaa vain todellisilla hyödykkeillä, konkreettisilla kahvisäkeillä ilman futuureja. Afrikassa malli on uniikki, ja siksi sen onnistumista seurataan tarkkaan myös muissa Itä-Afrikan kahvintuottajamaissa. Niissä kahvi kaupataan edelleen huutokaupoissa, joissa etenkin suurilla ostajilla on paljon valtaa.

"ECX on jo muuttanut valtasuhteita. Viljelijä tietää ECX:n tiedotuskanavien kautta, minkä arvoista hänen kahvinsa on. Lisäksi hän näkee eri laatuluokitusten hinnat, mikä on kannustanut parantamaan kahvin laatua", Aschenaki kuvailee.

Todellisuudessa viljelijä myy satonsa kahvimarjoina, eikä raakakahvina, jonka hintatiedot toki ovat tarjolla erikielisten tekstiviesti- ja puhelinpalveluiden sekä perinteisten medioiden kautta. Radio tavoittaa viljelijän syrjäseuduillakin, mutta kahvin käsittelijä, joka myy raakakahvin ECX:n areenalla, ottaa edelleen omansa välistä.

"ECX on markkinapaikka, järjestelmä, jolla raakakahvi vaihtaa omistajaa. Se takaa maksun siirtymisen myyjälle ja laadun ostajalle. Nykymallissa tuottajien ei tarvitse tuoda kahviaan Addis Ababaan ennen kaupantekoa, mikä levittää hyvinvointia ympäri maata, eikä kaikki hyvä jää pääkaupunkiin", arvioi erikoiskahveihin eri kahvin viejä Abdullah Bagersh.

Askel eteen ja askel taakse

ECX kattaa tällä hetkellä noin 85-90 prosenttia kaikesta Etiopian viemästä kahvista, loput kulkee suoraan kaupallisilta tuottajilta tai osuuskunnilta ja niiden liittymiltä ulkomaille. Kahvi tulee ECX:n kauppapaikalle aina välikäsien kautta, eikä sitä ole koskaan sertifioitu. Samalla karkaa tieto kahvin todellisesta alkuperästä eli viljelijästä.

ECX:n perustaminen onkin suututtanut monia Etiopiassa pitkään toimineita kahvialan yrittäjiä ja yrityksiä. Ensinnäkin monen toimijan pitkään vaalimat kumppanuudet katkesivat, toisekseen kahvia on mahdoton jäljittää ECX:n kautta. Kun monet suuret kahvialan yritykset ovat tehneet kestävyyslupauksia, pitäisi yritysten tietää yhä useammin mistä bulkkikahvikin on tullut.

"Me kannustamme ostajia menemään suoraan tuottajien luo. Me käymme kauppaa bulkkikahvilla, mutta jos ostaja etsii UTZ-sertifioitua luomukahvia, sekin on saatavilla. Ostajan on kuitenkin mentävä suoraan tiloille tai osuuskuntien luo", Bemnet Aschenaki puolustutautuu kritiikkiä vastaan.

Virallisesti ECX:n suurin haaste on infrastruktuuri. ECX:llä on 17 kahvivarastoa ympäri maata, eivätkä tiet tai teknologia ole kaikkialla riittävällä tasolla tehokkaan kaupan kannalta. ECX onkin malliltaan askeleen edellä maan kehitystä, mutta jäljitettävyyden osalta se on ottanut askeleen taakse päin.

Vaihtoehto New Yorkille

Maailman kahvimarkkinoita hallitsee New Yorkin kahvipörssi, tarkemmin sanoen ”Arabica C”, jonka muutoksia seurataan tarkasti ympäri maailman. ECX:n strategiapäällikkö Bemnet Aschenaki on entinen Merrill & Lynchin treidari, eikä hänellä ollut ennen nykyistä työtään mitään tietoa siitä, kuinka kaupanteko New Yorkissa vaikuttaa miljooniin ihmisiin ympäri maailmaa.

"Meidän viljelijöidemme elanto riippuu oman politiikkamme lisäksi isoista hedge-rahastoista ja pörssiyrityksistä. Totta kai se on hieman ärsyttävää. Haluaisimme, että sen sijaan että tuijottaisimme New Yorkin hintoja, maailma katsoisi tulevaisuudessa meihin tuottajamaihin tietääkseen, mikä päivän hinta on", Aschenaki sanoo toiveikkaana.

Nyt kahvin hinta on laskussa New Yorkissa, ja se näkyy myös Etiopian markkinoilla. Etiopian vientitulojen ennustetaan pienentyvän merkittävästi, ja kolmen kasvuvuoden jälkeen myös ECX:n tulokset ovat heikentyneet.

"Viime vuosi oli tuottajamaille äärimmäisen hyvä, ja nyt emme ole sopeutuneet uuteen tilanteeseen. Tuottajat pitävät kiinni kahvistaan pidempään kuin kannattaisi ja myyjät tarjoavat huonompia hintoja, koska hinta on laskussa. Lisäksi sateet tulivat tänä vuonna yli kuukauden myöhässä. Tämä yhdistelmä on vienyt energian markkinoilta", Bagersh kuvailee tilannetta.

ECX:n kauppapaikalla Addis Abebassa päivän hinnat näkyvät reaaliaikaisesti vihreisiin ja beigenvärisiin takkeihin pukeutuneiden tuottajien ja viejien takana välkkyvällä taululla. Kun kaupat on tehty, iskevät osapuolet ylävitoset ja tuottaja saa seuraavana päivänä rahansa, viejä kahvinsa. Viejä — sellainen kuin Abdullah Bagersh — puhdistaa, lajittelee ja mahdollisesti sekoittaa vielä kahveja saadakseen niistä parhaan mahdollisimman hinnan ulkomaisilta ostajilta. Sitten kahvi lastataan kontteihin, määränpäänä esimerkiksi Suomi.

Kehitystä laatua parantamalla

Etiopialaisen kahvin laatu on parantunut viime vuosina. ECX:n laaduntarkkailu on kannustanut tuottajia parempaan laatuun yksinkertaisella reseptillä: parempi laatu, parempi hinta.

Mukana on ollut myös useita kansainvälisiä toimijoita, jotka pyrkivät parantamaan Etiopian kahviteollisuuden bisnesmahdollisuuksia erilaisten projektien kautta. Amerikkalainen Coffee Quality Initiative on kouluttanut ECX:n kahvinmaistajat, ja nyt kaikki maasta vietävä kahvi käy ECX:n laboratorioiden läpi.

Bill ja Melinda Gatesin säätiön rahoittama TechnoServe on sen sijaan rakentanut kahvin käsittelylaitoksia syrjäseuduille, jotta yhä useammat viljelijät voisivat tuottaa märkämenetelmällä tuotettua kalliimpaa pestyä kahvia. Usein kahvin käsittely on maun ja laadun rakentumisen kannalta tärkein vaihe.

"Olemme menneet alueille, joissa on perinteisesti tuotettu paljon huonolaatuista kahvia. Uskomme siihen, että jos viljelijöillä on paremmat mahdollisuudet tuottaa laadukasta kahvia, se on heille selkeä bisnesmahdollisuus. Tarjoamme viljelijöille tarvittavan tekniikan sekä koulutusta niin kahvin käsittelyssä kuin tärkeimmissä taloustaidoissa", TehcnoServen varajohtaja Carl Cervone kuvailee Addis Abeban toimistolla.

TechnoServen Etiopian-hanke on nyt toisessa vaiheessaan, ja tuloksiakin on tullut. Järjestön tukema uusi Durominan osuuskunta tuotti Afrikan Erikoiskahviyhdistyksen AFCA:n kisan voittajakahvin tänä vuonna. Durominan huippulaadukas kahvierä menikin hetkessä neljälle tunnetulle erikoiskahviin keskittyvälle paahtimolle.

Etiopian potentiaali on valtaisa. Maassa on maailman toiseksi eniten kahvipensaita, mutta tuotannon määrässä ja tehokkuudessa se häviää monille muille tuottajamaille. Viime vuosien tuotannon kasvu perustuu uusien kahvipensaiden istuttamiseen, hieman samaan tapaan kuin Perussa. Kun viljelijöillä on tarjolla neitseellistä metsää, jäävät sadot usein pieniksi ja tuotanto tehottomaksi. Laadun jälkeen kansainväliset toimijat tarttuvat todennäköisesti juuri satojen kokoon.