Uutinen

Jorma Kukkosen puhe Kepan 15-vuotisjuhlassa Helsingissä 4.3.2000

Jukka Aronen
4.3.2000

Puhe Kepan 15-vuotisjuhlassa Helsingissä 4.3.2000
Jorma Kukkonen, Kepan hallituksen puheenjohtaja

Tarvitaan poliittinen sopimus kehitysyhteistyön kasvattamisesta

Kepa ei syntynyt kuin salama kirkkaalta taivaalta. Se oli tulos kansalais-järjestöjen vähitellen tiivistyneestä uudentyyppisestä yhteistyöstä kehitysyhteistyön saralla.

Valtion rahoitustuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle otettiin käyttöön vuonna 1974; rahaa oli jaossa 300 000 markkaa, ja se jaettiin 10 järjestön kesken; sitä ennen erityisesti lähetysjärjestöt, mutta 1960-luvulta lähtien myös monet muut järjestöt olivat lähteneet mukaan kehitysyhteistyöhön ja solidaarisuustoimintaan; laajempaa yhteistyötä kehitysyhteistyöjärjestöjen kesken syntyi kuitenkin vasta 1980-luvun alussa.

Kepan juuret ovat selkeästi 80-luvun alussa syntyneessä prosenttiliikkeessä. Muut pohjoismaat olivat tuolloin jo nostaneet kehitysyhteistyötään YK:n edellyttämälle 0,7 prosentin tasolle, mutta Suomen määrärahat olivat häpeällisesti vain reilut 0,1 prosenttia bkt:sta. Helsinkiläiset ja tamperelaiset opiskelijat keksivät prosenttiliikkeen kampanjaidean, josta vähitellen kehittyi kymmenien kansalaisjärjestöjen yhteinen kampanja. Vaatimuksena oli kehitysyhteistyön nostaminen 0,7 prosentin tasolle viimeistään vuosikymmenen loppuun mennessä. Keinona olisi paitsi erilainen lobbaaminen, mielenosoitukset ja muut julkiset painostuskeinot kansalaisille osoitettu vetoomus, että mahdollisimman moni säännöllisesti maksaisi prosentin tuloistaan johonkin kehitysapukohteeseen, jotta valtiolle osoitettaisiin, että kansa on kyllä valmis tähän sitoumukseen.

Prosenttiliikkeestä saadun myönteisen kokemuksen perusteella ruvettiin kehittämään pysyvämpiä yhteistyömuotoja. Suomen YK-liiton kylkeen perustettiinkin vuonna 1982 Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyö- työneuvottelukunta. Tämä "Kakeneksi" ristitty elin olikin selkeästi Kepan esiaste. Kakene jatkoi prosenttiliikkeen kampanjaa ja teki monia muitakin aloitteita valtiovallan suuntaan, mm. esityksen kehitysyhteistyölahjoitusten verovähennysoikeudesta, joka väliaikaisesti toteutuikin.

Kun Ulkoministeriön piirissä syntyi idea kehitysjoukkotoiminnan uudelleen aloittamisesta, ja kansalaisjärjestöt vedettiin mukaan valmistelemaan hanketta, idea Kakenen muuttamiseksi pysyväksi yhteistyöjärjestöksi alkoi hahmottua. Idean ja myös Kepan nimen varsinainen äiti oli professori Marja-Liisa Swantz, joka 1983 laati Kakenelle muistion "Kehityspalvelukeskuksen" perustamisesta ja tehtävistä.

Siitä alkoi monivaiheinen ja värikäskin valmisteluprosessi, joka vihdoin johti Kehitysyhteistyön palvelukeskus ry:n perustamiseen Vanhalla ylioppilastalolla 4.3.1985.

Kepan alkuperäinen tehtäväkenttä oli kompromissi. Toisaalta Kepasta tuli henkiin herätetyn ja sataprosenttisesti julkisin varoin rahoitetun kehitysjoukko-ohjelman toteuttaja. Toisaalta siitä haluttiin kehittää nimensä mukainen järjestöjen monimuotoinen yhteistyöfoorumi kehitysmaapolitiikan kysymyksissä. Molemmat tehtävät toteutuivat, mutta resurssointi ei vastannut järjestöjen toiveita.

Kehitysjoukko-ohjelma on luonnollisesti keskeisellä sijalla kun Kepan tähänastista taivalta arvioidaan. Se ei aikanaan saanut kaikilta osin sitä muotoa mitä kansalaisjärjestöt toivoivat. Alkuperäisenä tavoitteena oli, että Kepan kautta toteutettavan ohjelman lisäksi olisi luotu erillinen rahoitustuki yksittäisten kehitysjoukkolaisten lähettämiselle kansalaisjärjestöjen omiin kehitysyhteistyöhankkeisiin. Tämä jälkimmäinen toimintatapa ei tuolloin kelvannut UM:lle. Osittain siksi kehitysjoukko-ohjelmasta tuli aluksi hyvin vahvasti virallisen kehitysavun jatke, ja kumppanit yhteistyömaissa olivat pääosin valtion viranomaisia.

1990-luvun puolivälissä kehitysjoukoista tehty evaluaatio osoitti, että tämä on erillisenä ohjelmana varsin kallis ja laajemmilta kehitysvaikutuksiltaan vaatimaton. Sitä ei kuitenkaan evaluaatiokaan kiistänyt, että kehitysjoukkolaisten panos omassa työympäristössään oli valtaosaltaan myönteistä ja tuloksekasta. Vielä vähemmän voidaan kiistää sitä, että kehitysjoukko-ohjelma on tuottanut melkoisen joukon ammattitaitoisia ja sitoutuneita aktiiveja suomalaisen kehitysmaaliikkeen ja laajemminkin suomalaisen kehitysyhteistyön palvelukseen. Siksi esitän sydämellisen kiitoksen kaikille entisille kehitysjoukkolaisille, joita täällä tänä iltana on varmasti melko paljon.

Kiinnostavaa kyllä, ensimmäisiä asioita joihin minä olen Kepan tuoreena puheenjohtajana törmännyt, on uudelleen virinnyt keskustelu henkilöavun kehittämisen tarpeesta. Eri puolilla ollaan nyt jo huolissaan siitä, että kehitysjoukko-ohjelman alasajon myötä kehitysyhteistyön suomalainen osaamis- ja rekrytointipohja on jälleen kapenemassa. Kepan hallitus on jo tarttunut tähän haasteeseen, selvityksiä tehdään, ja keskusteluja on käyty myös ministeriön edustajien kanssa. Tämä onkin sopiva hetki esittää kysymys: olisiko aika nyt vihdoin koittanut tuon kehitysjoukkotoiminnan toisen alkuperäisen idean toteuttamiselle eli sille, että luotaisiin rahoitustuki yksittäisten kehitysjoukkolaisten lähettämiselle kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhankkeisiin.

Vaikka palvelu- ja kampanjatoiminta alussa jäikin rahoituksen puolesta lapsipuolen asemaan, paljon on toki tehty tälläkin saralla. Mahdollisuuksien toreista ja Maailma kylässä -tapahtumista on tullut Kepan tuotemerkkejä. Nämä tapahtumat ovat olleet suosittuja järjestöjen keskuudessa, ja niillä Kepa ja koko kehitysmaaliike on tavoittanut laajan yleisön ja näkynyt julkisuudessa. Tätä toimintaa tarvittaisiin nykyistä enemmän ympäri maata.

Kolmannen maailman yhteys liittyy käsitteenä 1980-luvun lopulla virinneeseen ns. kehityskriittiseen keskusteluun, jonka moottoreina toimivat samat ystävät jotka olivat prosenttiliikkeen kantavia voimia. Kehityskritiikki herätti aikanaan myös hämmennystä, sekä julkisuudessa että Kepan sisällä: kehitysyhteistyön voimakasta lisäystä vaatineista aktivisteista oli tullut kehitysyhteistyön ja myös koko kehitysajattelun ankaria kriitikkoja.

Nämä kysymykset ovat olleet kehitysmaaliikkeen ja Kepan keskustelun kohteena koko 1990-luvun. Ja yhteydestä kolmanteen maailmaan on kirjaimellisesti ollut kyse koko ajan. On hakeuduttu yhteistyöhön ja dialogiin etelän erilaisten kansalaisliikkeiden kanssa, tuotu heidän ajattelunsa ja näkemyksenä osaksi suomalaista keskustelua. Kyllä tällä kaikella on ollut kiistaton vaikutus koko suomalaiseen kehitysmaapoliittiseen keskusteluun ja ajattelun uudistumiseen. Emme me tänäkään päivänä olla kaikista asioista samaa mieltä, eikä se ole ollut tarkoituskaan. Kuitenkin ilman tätä kehityskriittisen keskustelun taustaa meidän eväämme kohdata tämän päivän globalisaation haasteita olisivat paljon heiveröisemmät.

Viikon päästä Kepan pitkän uudistusprosessin eräs vaihe huipentuu, kun vuosikokous hyväksyy uuden kehityspoliittisen tavoiteohjelman ja uuden toimintastrategian vuosille 2000-2005.

Näillä ohjelmilla vahvistetaan ja konkretisoidaan Kepan nykyinen toiminta-ajatus, joka kirjattiin Kepan uuteen periaatejulistukseen syksyllä 1997, ja jossa sanotaan sanatarkasti näin:

"Kepan perustehtävä on rohkaista, tukea ja organisoida suomalaista kansalaisyhteiskuntaa osallistumaan toimintaan maailmanlaajuisen yhteisvastuun puolesta."

Visiot tulevasta Kepasta on sitten kiteytetty kolmeen kohtaan:

  • Kepa on kansalaisjärjestöjen etelä-pohjoinen resurssikeskus,
  • Kepa on vahva mielipidevaikuttaja,
  • Kepa on jäsenjärjestöjensä etu- ja yhteistyöjärjestö.