Uutinen

Järjestöt vaativat Merkeliltä vaihtoehtoja EPA-sopimuksille

Kansalaisjärjestöt lähettivät Angela Merkelille vetoomuksen EPA-kauppaneuvottelujen uudelleenarvioimiseksi. Suomessakin järjestöt ovat yrittäneet herätellä vaisua EPA-keskustelua.
Sanna Jäppinen
1.2.2007

Yli 180 kansalaisjärjestöä allekirjoitti 1. helmikuuta EU-puheenjohtajamaan Saksan liittokansleri Angela Merkelille lähetetyn EPA-vetoomuksen. EU neuvottelee parhaillaan EPA-sopimuksia (Economic Partnership Agreements) yli 70 Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren alueen maan (AKT-maat) kanssa. Sopimusten on tarkoitus tulla voimaan ensi vuonna.

Vetoomuksessa kehotettiin Merkeliä ja Saksaa varmistamaan, että EPA-sopimukset lunastavat lupaukset toimia köyhyyden kitkemisen työkaluina. Järjestöt puuttuvat erityisesti kuuteen kohtaan neuvotteluprosessissa.

Tärkeimpänä muistutuksena on vaihtoehtojen etsiminen. Järjestöt toteavat, että kun Cotonoun sopimuksessa vuonna 2000 sovittiin EPA-neuvottelujen aloittamisesta, todettiin ettei sopimuksiin suostuminen saa olla AKT-maille mikään pakkotilanne, vaan on tutkittava myös muita vaihtoehtoja.

Nyt Euroopan komission linja on kuitenkin se, että ennen kuin joku AKT-maista on virallisesti kieltäytynyt allekirjoittamasta, ei muista vaihtoehdoista neuvotella.

Myös sopimusneuvottelujen aikatauluun kaivataan joustoa. Sopimusten on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2008 alussa, mutta edelleenkään monilla AKT-mailla ei ole esimerkiksi sopimustekstiä.

Muut vetoomuksen kohdat käsittelevät vastavuoroisuuden vaatimusta, alueellista kauppaa, WTO-neuvotteluja pidemmälle meneviä kauppakysymyksiä sekä kansalaisyhteiskuntien osallistamista.

Suomesta vetoomuksessa olivat mukana Kepa, Kehys, Kirkon ulkomaanapu, Maan ystävät sekä Attac. Myös Changemaker-verkosto on toiminut aktiivisesti EPA-kampajoinnissa, muun muassa järjestämällä lokakuussa 2006 EPAreilun jalkapallo-ottelun Helsingissä.

EPA-kampanjointia tekevien eurooppalaisten järjestöjen yhteenliittymä on EPA 2007 -verkosto.

Kehityspoliittisia työkaluja vai vapaakaupan edistäjiä?

Kepan EPA-keskustelu 25.1.2007 (Kuva: Pasi Nokelainen) Ulkoministeriön EPA-asiantuntijat koolla. Etualalla Matti Lassila, takana Kent Wilska ja Tuukka Castrén. (Kuva: Pasi Nokelainen)

Suomessa ja ulkoministeriössä EPA-keskustelu on ollut vähäistä, myönsivät ulkoministeriön virkamiehet kokoontuessaan Kepassa 25. tammikuuta pidettyyn keskustelutilaisuuteen. Aloite EPA-keskusteluun oli tullut sekä Kepan jäsenjärjestöiltä että ulkoministeriön EY:n yhteisen kauppapolitiikan yksikön päälliköltä Matti Lassilalta.

Lassilan lisäksi paikalla olivat ministeriöstä talousneuvonantaja Tuukka Castrén ja kaupallinen neuvos Kent Wilska.

Kepan puolelta tilaisuutta koordinoinut kehityspoliittinen sihteeri Tytti Nahi toteaa, että keskustelun aikana kävi ilmi, että ulkoministeriössä melko rajattu virkamiesjoukko tuntee EPA-kysymyksiä.

"Heräsi kysymys, onko ministeriössä keskusteltu riittävästi EPA-neuvotteluista", Nahi kertoo.

Ministeriön ja Suomen heikosta kannanmuodostuksesta kielii se, etteivät virkamiehet osanneet antaa järjestöväelle selkeitä vastauksia kahteen keskeiseen kysymykseen: Nähdäänkö EPAt kehityspoliittisina työkaluina vai vapaakauppasopimuksina? Ja miten EPA-neuvottelijat pystyvät takaamaan sen, etteivät sopimukset johda siihen, että kauppaketjut ja monikansalliset yritykset jyräävät markkinoiden avautuessa kehitysmaiden pienten tuottajien ja putiikkien yli?

Ministeriön edustajat myönsivät, että EPA-neuvottelujen tärkeyteen on herätty vasta viime aikoina, mutta he tukevat keskustelun herättelyä esimerkiksi uudessa eduskunnassa. Myös järjestöjen kanssa on luvassa toinen keskustelutilaisuus aiheesta myöhemmin keväällä.

Lisää tietoa aiheesta