Uutinen

Järjestöt vaativat G8:n lopettamista

Maailman kahdeksan johtavan teollisuusmaan G8-huippukokous Ranskan Evianissa sai vastaansa järjestöjen vaihtoehtokokouksen ja suuret mielenosoitukset läheisessä Genevessä.
Tomi Kuhanen
1.6.2003

Kansalaisjärjestöt syyttävät G8-kokousta salamyhkäisyydestä ja liiallisista turvatoimista. Kokouspaikka on eristetty ja keskusteluja koko maailmaa koskevista poliittisista linjauksista käydään suljettujen ovien takana.

Globalisaatiokriittisen liikkeen mielestä G8:n asema maailmanpolitiikassa on kasvanut jatkuvasti sitten ryhmän perustamisen 1975. Tunnetuimpiin ja kuunnelluimpiin järjestöihin kuuluvan Attacin mukaan G8-maat ovat luoneet Naton kanssa sotilaallisen koneiston, jonka komento on viimekädessä Yhdysvalloilla. Samanaikaisesti G8-maiden johtajat ovat riisuneet kansainvälisten kaikkia valtioita edustavien instituutioiden, kuten YK:n toimintamahdollisuuksia.Köyhyys, työttömyys, syrjäytyminen ja tuloerojen kasvu ovat seurauksia G8-maiden ajamasta epädemokraattisesta ja uusliberaalista politiikasta.

Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Amnesty International yhtyi G8:n arvostelijoiden kuoroon viime viikolla. Amnestyn mukaan G8-maat aseistavat maailman pahimpia ihmisoikeuksien rikkojia. Järjestön asekauppaa kontrolloivan työryhmän koordinaattorin Brian Woodin mielestä G8:n läksyn Irakin sodasta pitäisi olla, että aseita ei myydä ihmisoikeuksien rikkojille.

Suurmielenosoituksia ja seminaareja Evianin kokouksen aikana järjestäneet kansalaisjärjestöt eivät pääsääntöisesti enää tyydy pyytämään G8-ryhmältä enemmän avoimuutta ja kansalaisten kuuntelemista, vaan vaativat koko ryhmän hajottamista.

Hajottamisvaatimuksiin ovat yhtyneet myös Attacin kaltaiset maltilliset järjestöt. Myös Suomen Attac vaatii osana kansainvälistä Attac-liikettä G8:n hajottamista. Attacin mukaan G8:n katoamisesta ei olisi minkäänlaista haittaa maailmalle.