Fox Odoi on ainoana ugandalaisena kansanedustajana allekirjoittanut vetoomuksen homovastaisen lain kumoamiseksi.
Kuva:
Amy Fallon
IPS
Uutinen

Järjestöt Ugandan homolakia vastaan

Ugandalaiset ihmisoikeusaktivistit vetoavat maan perustuslakituomioistuimeen homojen vastaisen lain kumoamiseksi. He uskovat saavansa lain peruttua ja ovat valmiita menemään korkeimpaan oikeuteen asti.
Amy Fallon
18.3.2014

IPS -- Ugandan presidentti Yoweri Museveni allekirjoitti helmikuussa lain, joka vahvistaa entisestään rangaistuksia homoseksuaalisista teoista. "Törkeästä homoseksuaalisuudesta”" voi saada elinikäisen vankeustuomion. Myös "homoseksuaalisuuden edistäminen" on kriminalisoitu.

Ugandan lakimiesyhdistyksen sihteeri Nicholas Opiyo on ollut mukana laatimassa vetoomusta, joka nostaa esiin lain perustuslaillisia ongelmia. "En usko, että häviämme", hän sanoo.

Vetoomuksen mukaan homojen vastainen laki uhkaa ugandalaisten perustuslaillista oikeutta yksityisyyteen, omanarvontuntoon ja vapauteen syrjinnästä sekä julmasta ja alentavasta kohtelusta.

Vetoomus vaatii myös, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien tai sellaisiksi epäiltyjen nimien tai yhteystietojen julkaisu kielletään.

Ugandalainen Red Pepper -lehti julkaisi listan 200 homoseksuaalista vain päivää uuden lain allekirjoittamisen jälkeen.

Poliittinen riski

Fox Odoi on ainut lakia avoimesti vastustava lainsäätäjä. Hän on maan johtavan puolueen kansanedustaja ja presidentti Musevenin entinen juridinen neuvonantaja.

"Minusta laki on järjetön ja perusteeton. Se loukkaa kaikkia mahdollisia ihmisoikeuksia ja perustuslakiamme", hän sanoo.

"Kansalaisena, lainsäätäjänä ja ihmisoikeusjuristina olen velkaa Ugandan kansalle sen, että vastustan lakia", Odoi jatkaa.

Hän myöntää ottaneensa ison poliittisen riskin.

”Yhteiskuntamme on hyvin homofoobinen, ja vähemmistön puolustaja leimautuu helposti. Mutta elämässä ottaa riskin joka päivä pelkästään nousemalla sängystä."

Taistelu jatkuu

Lakimiesyhdistyksen Opiyon varovainen arvio on, että vetoomuksen käsittelyyn menee puoli vuotta. Hän pelkää, että lakiin liittyvä julkinen keskustelu saattaa vaikuttaa tuomareihin, sillä vetoomuksen vastustajia on paljon ja he painostavat kovasti.

Jos perustuslakituomioistuin ei hyväksy vetoomusta, se ei vielä ole lopullinen tappio.

”Sitten vetoamme korkeimpaan oikeuteen. Lisäksi Uganda on osa Itä-Afrikan yhteisöä, jolla on oma tuomioistuin. Tutkimme sitäkin vaihtoehtoa. Jatkamme taistelua”, kansanedustaja Odoi vakuuttaa.

Voitot rohkaisevat

Aiemmat voitot rohkaisevat Ugandan ihmisoikeusaktivisteja. Vuonna 2011 maan johtava homoaktivisti David Kato ja kaksi muuta voittivat oikeusjutun Rolling Stone -lehteä vastaan. Lehti oli vaatinut homoseksuaalien hirttämistä. Kato kuitenkin murhattiin pian voiton jälkeen.

Vuonna 2008 lesbot Yvonne Oyoo ja Victor Juliet Mukasa saivat korvauksia siitä, että poliisi oli riisunut toisen heistä pidätyksen aikana.

"Uskon, että voitamme jutun. Oikeus on ollut objektiivinen aiempienkin juttujen kohdalla", sanoo Geoffrey Ogwaro. Hän työskentelee 50 järjestön koalitiossa, jonka nimissä vetoomus homovastaisen lain kumoamisesta tehtiin.