Uutinen

Järjestöt kritisoivat epäsuhtaa EPA-kauppaneuvotteluissa

Oxfam arvioi EPA-kauppasopimusten syventävän joidenkin kehitysmaiden köyhyyttä entisestään ja kritisoi neuvotteluasetelmien epäsuhtaa. Suomalaisjärjestöt havainnollistavat tilannetta järjestämällä EPAreilun jalkapallo-ottelun.
Sanna Jäppinen
29.9.2006

Daavidin ja Goljatin taistelu vaikuttaa suorastaan reilulta, kun sitä verrataan EU:n kauppaneuvotteluihin Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren alueen valtioiden (AKT-maat) kanssa, todetaan Britannian Oxfamin tuoreessa raportissa "Unequal Partners". EU:n markkinat ovat 1 400 kertaa suuremmat kuin esimerkiksi joidenkin Tyynenmeren saarivaltioiden.

EU neuvottelee niin kutsuttuja EPA-kauppasopimuksia (Economic Partnership Agreement) lähes 80 AKT-valtion, entisten siirtomaiden, kanssa. Oxfamin mukaan EU:n painostus EPA-sopimusten aikaansaamiseksi on kasvanut Maailman kauppajärjestö WTO:n neuvotteluiden keskeydyttyä tämän vuoden heinäkuussa.

EPA-sopimusten tavoitteena on avata köyhien maiden markkinat. Raportin mukaan tämä johtaisi epäreiluun kilpailutilanteeseen EU:n talousmahtia vastaan ja vaarantaisi köyhien maiden maanviljelijöiden elinkeinon ja usein lapsenkengissä olevan teollisen tuotannon.

Tullien leikkaaminen vaikuttaisi merkittävästi monien kehitysmaiden budjettiin, muun muassa koulutuksen, terveydenhuollon ja muiden palveluiden saralla. Esimerkkinä Oxfam mainitsee Kongon, joka saattaisi tullileikkausten myötä menettää suuremman summan kuin maa käyttää koko koulutussektorilla.

Oxfam vaatii, että EPA-neuvotteluprosessia arvioidaan uudestaan. AKT-maita ei saisi painostaa avaamaan markkinoitaan ennen kuin ne ovat siihen valmiita, eikä maita saisi pakottaa omaksumaan haitallisia toimintaperiaatteita, kuten investointeihin liittyviä sääntöjä, jotka vaikeuttavat köyhyyden vastaista työtä.

Lisäksi Oxfam vaatii Euroopan komissiota tarjoamaan vaihtoehtoisia kauppasopimuksia, joilla pyritään oikeasti edistämään kehitystä ja vähentämään köyhyyttä.

EPAreilu jalkapallo-ottelu Helsingissä

Suomalaisjärjestöt ottavat kantaa EPA-sopimusten järjestämällä epäsuhtaisen jalkapallo-ottelun Kampissa 3. lokakuuta. FC Eurooppa ja FC Etelä pelaavat vinolla alustalla osoittaakseen, että samat säännöt eivät tee pelistä oikeudenmukaista, jos lähtökohdat ovat olennaisesti erilaiset.

Paikalla on myös ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki, jolle luovutetaan tilaisuuden pääjärjestäjän, Kirkon ulkomaanavun Changemaker-nuorisoverkoston keräämät vetoomuskortit.

Kauppa- ja kehityspolitiikan johdonmukaisuuteen pureudutaan myös 2.-3. lokakuuta Helsingissä pidettävässä "Call for Coherence" -konferenssissa. Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehyksen ja sen eurooppalaisen kattojärjestö Concordin järjestämä kokous on suurin EU:n kehityspolitiikkaan keskittyvä konferenssin Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella.

Lisää tietoa aiheesta