Uutinen

Järjestöt kokoavat näkemyksensä kehityspoliittista ohjelmaa varten

Kepan kevätkokousta edeltäneessä seminaarissa 28.4. etsittiin yhteisiä näkemyksiä uuden hallituksen kehityspoliittisen ohjelman valmistelijoille lähetettävää järjestökirjettä varten. Vuoteen 2011 asti vaikuttavaa ohjelmaa valmistellaan nopealla aikataululla.
Pasi Nokelainen
30.4.2007

Uusi kehityspoliittinen ohjelma vaikuttaa koko nelivuotiskauden Suomen toimintaan kehityspolitiikassa. Esimerkiksi edellisen, alkuvuonna 2004 julkaistun ohjelman linjausta kehitysavun kasvattamisesta 220 miljoonalla muutti vain tsunamikatastrofi. Onnettomuuden seurauksena katastrofiapu kasvatettiin 30 miljoonalla ja näin olleen Vanhasen I hallituksen kehitysapukorotuksen loppusummaksi tuli 250 miljoonaa.

Kepa vetosi jo huhtikuun alussa ulkoministeriöön sen puolesta, että järjestöt pääsisivät esittämään mielipiteitään linjauksista jo valmisteluvaiheessa. Kirjeessä toivottiin myös, että ohjelma vietäisiin eduskunnan ulkoasianvaliokuntaan keskusteltavaksi ennen kuin valtioneuvosto lyö sen lukkoon.

Luonnos järjestöjen yhteiseksi kirjeeksi tuotiin Kepan kevätkokousta 28. huhtikuuta edeltäneeseen seminaariin kommentoivaksi. Luonnos oli laadittu kaikille avoimen keskustelutilaisuuden pohjalta.

Ei isoja erimielisyyksiä

Isoja erimielisyyksiä luonnoksen linjauksista ei tullut esille. Moni seminaariosallistuja piti erityisen tärkeinä suosituksia politiikkajohdonmukaisuuden lisäämisestä eli kehitystavoitteiden huomioimisesta muussakin politiikassa kuin kehitysyhteistyössä.

"Ennen kaikkea globaaliasioiden ministerityöryhmän perustaminen voisi viedä asiaa oikeasti eteenpäin", totesi Planin toiminnanjohtajan Riitta Weiste, joka toimi myös vuosikokouksen puheenjohtajana.

Moni seminaarinosallistuja tuki ajatusta muutaman politiikkalohkon määrittelemisestä, joiden johdonmukaisuuteen kiinnitettäisiin erityistä huomiota tämän hallituskauden aikana. Koko käsitteelle toivottiin selvempää määrittelyä, jottei käy niin, että kehitystavoitteet johdonmukaistetaan esimerkiksi Suomen kauppapolitiikan kanssa.

Lisäyksiksi luonnokseen ehdotettiin köyhdyttämiskäsitteen mukaan ottamista ja Suomen kehitysyhteistyön heikon kohdan eli avun ennustettavuuden käsittelemistä. Suomen kehityspolitiikan lisäarvoksi moni näki tuen kehitysmaiden kansalaisjärjestöjen poliittiselle osallistumiselle.

Kommentit kerätään nopealla aikataululla

Järjestöt voivat lähettää sisältökommenttejaan sähköpostilla 4. toukokuuta asti kirjeen valmistelusta vastaavalle Tytti Nahille Kepaan. Kommentit sekä kevätkokousseminaarissa esitetyt näkemykset huomioidaan laadittaessa lopullista järjestökirjettä.

Valmis kirje toimitetaan järjestöille hyväksyttäväksi tiistaina 8. toukokuuta. Järjestöjen allekirjoittama kirje on tarkoitus toimittaa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyryselle maanantaina 21. toukokuuta.

"Toivottavasti mahdollisimman moni järjestö kommentoi kirjeluonnosta ja lopulta allekirjoittaa yhteisen viestimme. Uskon, että meillä on hieno mahdollisuus vaikuttaa ohjelman sisältöön nyt toukokuussa, kun ministeriössä vasta työstetään ohjelmatekstin ensiluonnosta", toteaa kehityspoliittinen sihteeri Tytti Nahi.

Lisää tietoa aiheesta