Panama
Maailmanpankki rahoittaa myös isoja infra-hankkeita, esimerkiksi Panaman kanavan laajentamista.
Kuva:
Gerardo Pesantez
World Bank
Uutistausta

Järjestöt: Kehitysrahoitusyhtiöiden avoimuudessa on suuria puutteita

Yhä kasvava osuus kehitysyhteistyön rahoituksesta kanavoidaan lainoina yksityisille yrityksille. Investointien läpinäkyvyys on puutteellista, eikä verovaikutuksista saa tietoa, todetaan eurooppalaisten kehitysjärjestöjen tuoreessa raportissa.
Matti Ylönen
17.11.2016

Yksityisen sektorin kehitysyhteistyöstä on tullut muodikasta samalla, kun kehitysyhteistyöltä ja etenkin veronmaksulta odotetaan suurempaa avoimuutta kuin aiemmin.

Julkisten kehitysrahoitusyhtiöiden avoimuus on kuitenkin puutteellista, todetaan Kepan ja kymmenen muun kehitysjärjestön teettämässä raportissa "Development Finance Institutions and Responsible Corporate Tax Behaviour", joka julkaistiin marraskuussa.

Raportti keskittyy erityisesti yksityisen sektorin kehitysrahoituksella tehtävien investointien verovaikutuksiin. Niiden arvioiminen on erittäin hankalaa, kun tarvittavia tietoja ei yleensä saada. Avoimuuden lisääminen auttaisi muun muassa valvomaan apua ja sen kehitysvaikutuksia, raportissa todetaan.

Toiminta kasvanut rajusti

Järjestöjen raportissa tarkastellaan 15 kehitysrahoitusyhtiön toimintaa. Selvityksessä käytiin läpi saatavilla olevat tiedot näiden kehitysrahoitusyhtiöiden sijoituksista. Lisäksi siinä perattiin kriteerejä, joita rahoitusyhtiöt asettavat sijoituksille ja niiden julkisuudelle.

Selvitykseen otettiin mukaan alan suurin toimija, Maailmanpankin alainen Kansainvälinen rahoitusyhtiö IFC, sekä EU:n alainen Euroopan investointipankki. Lisäksi tutkittiin Afrikan kehityspankin sekä Keski-Amerikan sijoitusyhtiön IIC:n sijoituksia.

Kansallisista kehitysrahoitusyhtiöistä edustettuina ovat Ruotsin, Tanskan, Britannian, Ranskan ja Alankomaiden kehitysrahoitusyhtiöt, mutta ei suomalainen Finnfund.

Kehitysrahoitusyhtiöt toimivat pääosin kehitysyhteistyövaroista tehtävillä pääomituksilla, joiden avulla ne myöntävät lainoja ja pääomasijoituksia kehitysmaissa tehtäviin investointeihin. Lähes kaikkien kehitysrahoitusyhtiöiden toiminta on kasvanut viime vuosina rajusti.

Esimerkiksi Maailmanpankki on tunnettu perinteisesti valtioiden lainoittajana, mutta IFC:stä on tullut tällä vuosituhannella sen merkittävin haara. IFC:n investoinnit ovat kasvaneet jopa kuusinkertaisiksi vuoden 2002 jälkeen.

Myös eurooppalaisten kehitysrahoitusyhtiöiden 15 jäsenyhtiön sijoitukset kasvoivat lähes nelinkertaisiksi vuosien 2003 ja 2015 välillä. Tässä luvussa ovat mukana myös suomalaisen Finnfundin sijoitukset.

Suuria puutteita läpinäkyvyydessä

Suurimmat esiin nousseet ongelmat liittyivät sijoitusrahastojen kautta tehtyihin sijoituksiin. Usein veroparatiiseissa sijaitsevien rahastojen sijoituksista on saatavilla vain hyvin rajoitetusti tietoa. Yksikään tarkastelluista pääomasijoitusyhtiöistä ei listannut kattavasti, mihin hankkeisiin pääomasijoitusrahastot ovat varojaan sijoittaneet.

Ongelma on merkittävä, sillä raportin mukaan keskimäärin jopa puolet sijoituksista on nykyään kanavoitu pääomasijoitusyhtiöiden kautta. Esimerkiksi Maailmanpankin IFC:ssä pääomasijoitusrahastojen kautta tehtävät sijoitukset kasvoivat 45 prosentilla vuosina 2010–2015. Muutos on ollut nopea ja merkittävä.

Selvitys paljasti myös muita puutteita sijoitusten julkisuudessa. Euroopan investointipankki ei julkaise täydellistä listausta sijoituksistaan. Yksikään kehitysrahoitusyhtiöistä ei erittele, mikä osuus lainoista ja pääomasijoituksista menee kansainvälisille suuryrityksille.

Tämä on oleellinen puute muun muassa siksi, että sijoitustoimintaa perustellaan usein paikallisten yritysten tukemisella.

Sijoitusten verovaikutusten arviointi on myös puutteellista. Silloin kun sitä tehdään, jää tarkastelu yleensä melko ylimalkaiseksi.

Pääomasijoitusyhtiöt puolustavat avoimuuden puutetta usein liikesalaisuuksilla ja alan yleisillä käytännöillä. Ne sopivat kuitenkin huonosti yhteen avoimen ja läpinäkyvän kehitysyhteistyön tavoitteiden kanssa.

Monia mahdollisia ratkaisuja

Ongelmiin voitaisiin puuttua monin eri keinoin. Veroparatiisien käyttöä sijoitustoiminnassa tulisi rajoittaa raportin mukaan huomattavasti tiukemmin kuin mitä nykyään tehdään. Rahaa saavilta yrityksillä tulisi vaatia selvästi nykyistä enemmän avoimuutta ja konkreettisia linjauksia vastuullisesta veronmaksusta.

Julkista rahaa saavia yhtiöitä tulisi velvoittaa julkaisemaan maakohtainen raportti maksetuista veroista ja muista keskeisistä taloustiedoista. Tämä verotuksen läpinäkyvyyden kannalta keskeinen vaatimus on edennyt hitaasti. Maakohtaisten tietojen vaatiminen kehitysrahoitusyhtiöiden sijoituksilta voisi kiihdyttää avoimuuden leviämistä.

Vastaavaa avoimuutta pitäisi raportin mukaan soveltaa myös kehitysrahoituslaitoksiin itseensä. Rahoitetut hankkeet tulisi raportoida tarkasti silloinkin, kun rahoitusta kanavoidaan pääomasijoitusyhtiöiden tai muiden vastaavien välikäsien kautta.

Kehitysvaikutuksien arviointi vaatisi myös sitä, että maksatuksista eroteltaisiin selkeästi suuryrityksille ja paikallisille pienyrityksille menevät rahoituserät. Tällä hetkellä tiedonsaanti on tältä osin olematonta.

Suomen valtion pääosin omistama Finnfund ei ollut mukana selvityksessä. Sen toimintaa on kuitenkin tutkittu Kepan aiemmissa julkaisuissa, esimerkiksi ajankohtaiskatsauksessa Vienninedistämistä vai kehitysyhteistyötä? – Yksityinen sektori kehitystoimijana.