Uutinen

Järjestöseminaari: Tähtäin kehityspoliittisessa ohjelmassa

Ulkoministeriö ja poliitikot valmistautuvat kuumeisesti uuden hallituksen kehityspoliittisen ohjelman laatimiseen. Myös järjestöt haluavat olla mukana, todettiin 350 osallistujan seminaarissa 7.3.
Timo Kärkkäinen
7.3.2007

EU-puheenjohtajuuskausi hallitsi ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston viime vuoden toimintaa, totesi alivaltiosihteeri Marjatta Rasi avatessaan ministeriön järjestämän kansalaisjärjestöseminaarin Marina Congress Centerissä.

Puheenjohtajuuden tärkeimpinä toimina Rasi mainitsi kehityspoliittisen johdonmukaisuuden edistämisen, EPA-kauppaneuvottelut sekä YK-reformin.

Lähitulevaisuuden tähtäin on seuraavan hallituksen kehityspoliittisessa ohjelmassa, ja alivaltiosihteeri pitää kehitysyhteistyömäärärahojen lisäämistä äärimmäisen tärkeänä asiana ensi hallituskaudella.

"On häpeällinen asia, ettei Suomi hyvästä yrityksestä huolimatta ole päässyt YK:ssa ja EU:ssa sovittuun 0,7 prosentin tavoitteeseen", Rasi sanoi.

Ministerin jäähyväiset: ei propagandaa, vaan tiedonvälitystä

Kansalaisjärjestöille jäähyväispuheensa istuvan hallituksen kehitysministerinä pitänyt Paula Lehtomäki tulkitsi, että ulkoministeriön järjestämien vuotuisten kansalaisjärjestöseminaarien suuret osallistujamäärät ovat todiste instituution tarpeellisuudesta.

Lehtomäen mukaan EU-puheenjohtajuudessa onnistuttiin erityisesti kehityspolitiikan johdonmukaisuuden kehittämisessä. "Kaupan ja kehityksen yhdistäminen oli Suomen puheenjohtajuuskauden kehityspoliittinen brändi."

Ministeri painotti, että tulevissa hallitusneuvotteluissa on "sitouduttava rahoituksen kasvu-uraan", mutta myös puolusteli nykyistä hallitusta. "Olemme lisänneet kehitysvaroja enemmän kuin kaksi edellistä hallitusta yhteensä."

Hän piti pienenä pettymyksenä sitä, etteivät kehitysyhteistyökysymykset ole juuri nousseet esille vaalikeskustelussa.

Määrärahojen lisäämisen rinnalle Lehtomäki nosti kehitysyhteistyön keskittämisen. Hän painotti, että pitkän aikavälin keskittämistavoitteesta huolimatta Suomen on oltava valmis reagoimaan kahdenvälisessä kehitysyhteistyössään maailman tilanteiden mukaan.

Viimeisenä viestinään järjestöille ministeri kehotti näitä jatkuvaan kasvatus- ja keskustelutyöhön kansalaisten kanssa. "Ei propagandaa, vaan tiedonvälitystä", hän tiivisti.

Järjestöjen lisäarvo: kosketus kansalaisyhteiskuntaan

Kansalaisjärjestöjen näkemyksiä Suomen kehityspolitiikasta esitteli Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalainen. Hän nosti voimakkaasti esille kansalaisjärjestöjen roolin Suomen virallisen kehitysyhteistyön täydentäjänä ja järjestöjen tuoman lisäarvon.

"Kosketus ja yhteydet kansalaisyhteiskuntaan niin Suomessa kuin kehitysmaissa ovat tätä lisäarvoa", Lappalainen sanoi.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn tuoreen arvo- ja asennetutkimuksen mukaan kehitysyhteistyö on viime vaaleihin verrattuna suurimpia nousijoita, kun kansalaisilta kysytään odotuksia tulevan hallituksen toiminnan painopisteiksi.

"EVAn tutkimuksesta ilmenevä kansalaismielipiteen positiivinen muutos kehitysyhteistyön puolesta kertoo kehitysjärjestöjen tiedottamisen tuloksellisuudesta. Tarvitsemme entistä enemmän kehitysyhteistyön onnistumisten tuomista esiin median kautta", Lappalainen tulkitsi.

Toiminnanjohtaja kommentoi viimeaikaisia keskusteluja ja suunnitelmia virallisen Suomen lähtemisestä tiiviimpään vuoropuheluun ja yhteistyöhön Etelän kansalaisyhteiskunnan kanssa.

"Verkostot, vertaisryhmäidentiteetti, mahdollisuus operoida myös poliittisesti herkillä alueilla ovat kansalaisjärjestöjen lisäarvo tähän diskurssiin. Jos painotusta tähän suuntaan lisätään, niin ulkoministeriön on samalla huolehdittava myös toiminnan resursseista."

Myös Lappalainen otti kantaa kehitysyhteistyömäärärahoihin. Hän kertoi Kepan olevan pettynyt kansainvälisesti luvatun tason saavuttamisen hitaudesta, ja korosti, että 0,7 prosentin tavoite on arvo sinänsä.

"Euromääräisen avun kasvua ja 0,7-tavoitetta ei pidä nähdä toisilleen vastakkaisina. Pitäminen kiinni 0,7 prosentin tavoitteesta on tärkeä sitoutumisen merkki. Se on tärkeä myös Suomen painoarvon kasvattajana YK:ssa", Lappalainen sanoi.

Lue Kepan jäsenjärjestöille tarkoitetusta extranetistä uutiset seuraavan hanketukikierroksen muutoksista ja hankkeiden vaikuttavuuden arvioinnista.