Uutinen

Järjestöjen vaalisivuilla painavaa asiaa maailmasta

Jos haluat tietää, mitkä ovat maalisvaalien tärkeimmät globaalit kysymykset, kannattaa vilkaista Kepan vaalisivut. Järjestöt ovat tuottaneet yhdessä myös maailmanlaajuisiin kysymyksiin keskittyvän vaalikoneen, ensimmäisenä Suomessa.
Pasi Nokelainen
27.11.2006

Lapsia Malawissa (Kirsi Salonen)Järjestöt toivovat, että maailman köyhät voittavat maalisvaalit. (Kuva: Kirsi Salonen)

Kepan vaalisivustoon on koottu taustatietoa kansainvälisen kaupan oikeudenmukaistamisesta, demokratian edistämisestä maailmassa sekä kehitysrahoituksen uudistamisesta. Sivusto on osa järjestöjen vaalikampanjaa, joka pyrkii muistuttamaan puolueita siltarumpupolitiikan laajemmista yhteyksistä.

"On sama, mikä puolue saa maaliskuussa eniten ääniä. Tärkeintä on se, että Etelän köyhät voittavat eduskuntavaalit", tiivistää Kepan Tytti Nahi järjestöjen kampanjan tavoitteet.

"Ensiapupaketit" ehdokkaille

Kepa on vaalien alla yhteydessä kaikkiin puolueisiin. Jokaiselle noin 2 500 ehdokkaalle lähetetään vaalipaketti. Näissä "maailmanparannuksen ensiapupaketeissa" on väännetty rautalangasta, miten globaalit kysymykset vaikuttavat suomalaiseen päätöksentekoon ja miten Suomi voi vaikuttaa kysymyksiin.

"Toivomme Kepassa, että paketista on myös apua vaalikampanjoitaan suunnitteleville ehdokkaille", Tytti Nahi visioi.

Vaalikampanjassa on aktiivisesti mukana parisenkymmentä Kepan jäsenjärjestöä, jotka kaikki haluavat osaltaan vaikuttaa tulevan hallituksen linjauksiin.

Vaikuttava vaalikone

Uutta järjestöjen aikaisempiin kampanjoihin nähden on ehdokkaiden näkemyksiä luotaava vaalikone. Eduskuntaan pyrkiviltä poliitikoilta pyritään saamaan vastaukset koneen 16 kysymykseen loppuvuoden aikana.

Alkuvuodesta, kun riittävän moni ehdokas on vastannut, varsinainen vaalikone avataan suurelle yleisölle. Ehdokkaille esitettyjä kysymyksiä voi käydä tutkailemassa jo nyt.

"Oli hyvä, että mukana oli eri järjestöjä ja eri teemoja, jotta vastaajatkin ymmärtävät näiden asioiden keskinäisen yhteyden", sanoi Hanna Kuusela Attacista. "Usein puututaan ikävästi vain yksittäisiin asioihin, eikä nähdä kokonaiskuvaa."

"Kaikkien järjestöjen piti olla valmiita joustamaan, sillä koneeseen ei tietenkään voitu laittaa kahtakymmentä kysymystä jokaisen agendalta", Hanna Kuusela selittää.

Lisää tietoaa aiheesta