Uutinen

Järjestöjen kehitysyhteistyöhön 19,7 miljoonaa

Vuodelle 2007 eniten rahaa myönnetään järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille Afrikassa.
Ilona Niinikangas
8.12.2006

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki teki 5. joulukuuta ensi vuotta koskevat tukipäätökset järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille.

Valtion avustusta myönnetään yhteensä 126 hankkeelle, joista 85 on kokonaan uusia. Hakemusten hylkäysprosentti oli tällä kierroksella 29.

Kansalaisjärjestöjen tuki vuodelle 2007 nousee 19,7 miljoonaan euroon. Eniten rahaa myönnetään Afrikassa toteutettaviin hankkeisiin, joita tuetaan noin 12,7 miljoonalla eurolla. Aasiassa tehtävään työhön ohjataan noin neljä miljoonaa ja Latinalaiseen Amerikkaan 1,6 miljoonaa euroa.

Eniten avustusta myönnettiin koulutus- ja terveysalan hankkeille.

Jos aikaisempina vuosina myönnetyt kumppanuusjärjestöjen ja Kepan tuet lasketaan mukaan, valtion avustukset järjestöjen kehitysyhteistyölle nousevat tänä vuonna 55 miljoonaan euroon.

Tukipäätöksestä ilmoitetaan järjestöille kirjeitse.

Lisää tietoa aiheesta