Ilmaisunvapaus ja pääsy tietoon ovat kansalaisyhteiskunnan ja tiedotusvälineiden toiminnan kulmakiviä. Palestiinassa tila mielipiteen ilmaisulle on rajattu.
Kuva:
Noaz.
Flickr
Uutinen

Järjestöjen ja median yhteinen taistelu

Sekä lehdistönvapaus että kansalaisjärjestöjen toimintatila ovat kaventuneet globaalisti viimeisten vuosien aikana. Lehdistön- ja ilmaisunvapautta ajavat järjestöt Palestiinassa ja Tansaniassa tekevät sitkeästi töitä, mutta onko unelma avoimesta, vastuullisesta ja kansalaisia kuulevasta yhteiskunnasta karkaamassa yhä kauemmas?
Kirsi Koivuporras-Masuka
6.5.2016

Mousa Rahimi katselee hotellin suurista ikkunoista ulos ja nauraa kävelyretkensä muistoille. Helsinki vaikuttaa rauhalliselta ja vapaalta, toisin kuin kotiolot Palestiinassa, jossa Rahimi johtaa kansalaisjärjestö MADAa.

MADAn toiminnan keskiössä on edistää vapaata tiedonsaantia ja puolustaa median toimintavapautta ja itsenäisyyttä sekä ilmaisunvapautta. Freedom Housen mukaan vain 14 prosenttia maailman kansalaisista elää maissa, joissa lehdistönvapaus toteutuu, ilmaisunvapautta kunnioitetaan eikä valtio harjoiteta sensuuria tai puutu sisältöihin.

Palestiinalaiset eivät kuulu näiden 14 prosentin joukkoon. Kahden viime vuoden aikana Palestiinassa työskentelevien toimittajien tilanne on käynyt aiempaa tukalammaksi.

”Hyökkäykset toimittajia vastaan ovat lisääntyneet sen mukaan, kun Fatahin ja Hamasin keskinäinen kilpailu on syventynyt. Vuosi 2015 oli erityisen paha,” kertoo Helsingissä UNESCOn lehdistönvapauspäivän tilaisuuksien vuoksi tällä viikolla vieraillut Rahimi.

MADAn seurantatulokset kertovat, että viime vuonna rikottiin yhteensä 599 toimittajan oikeuksia, mikä on 134 tapausta enemmän kuin vuonna 2014.  Rikkomuksista 407 tapauksessa tekijänä olivat Israelin turvallisuusjoukot ja 192 tapauksessa eri palestiinalaisosapuolet. Yhteensä 17 toimittajaa ja mediatyöntekijää surmattiin.

Tasapainoilua poliittisen ilmapuntarin mukaan

MADA pyrkii keskustelemaan molempien osapuolten, Fatahin ja Hamasin kanssa. Järjestö onkin kyennyt luomaan toimivan kuuloisen yhteyden päättäjiin ja keskustelua on päästy käymään ministeritasolla kasvokkain.

”Kansalaisyhteiskunnan ja hallituksen välisen suhteen tulisi olla ensisijaisesti käytännöllinen, meidän tulee saada hallitus keskustelemaan asioista. Palestiinassa poliittista tilannetta pitää seurata tarkasti ja välillä täytyy pitää taukoa”, toteaa Rahimi.

MADAn rooli on myös hyväksytty, sillä se nähdään palestiinalaisena kansalaisjärjestönä, jonka tavoitteena on rakentaa oman maansa yhteiskuntajärjestelmää. Rahimi arvelee tämän olevan myös pääsyy siihen, miksi MADA ei ole itse kohdannut uhkauksia tai väkivaltaa, vaan on saanut toimia kohtuullisen vapaasti.

Israelin suuntaan yhteyksiä ei ole, eikä edes yritetä luoda.
”Ei ole mitään järkeä yrittää vaikuttaa Israelin hallitukseen. He toimivat määrätietoisesti ja tietävät, mitä ovat tekemässä. He myös tietävät, etteivät joudu vastuuseen, sillä ovat Yhdysvaltojen suojeluksessa”, ilmaisee Rahimi kantansa.

Suurin palestiinalaisiin toimittajiin kohdistuva uhka tulee Israelista, sillä valtaosa rikkomuksista on Israelin turvallisuusjoukkojen tekemiä. Rahimi nostaa esiin etenkin pidätykset, joissa toimittajia on vangittu jopa kolmeksi tai kuudeksi kuukaudeksi ilman virallisen syytteen esittämistä ja jutun etenemistä oikeuteen.

Tavoitteena avoin pääsy tietoon

Viimeiset viisi vuotta MADAn toiminnan yhtenä keskeisenä tavoitteena on ollut saada Palestiinaan tiedonsaantilaki.

Yhtenä ongelmana on ollut se, että Palestiinalla on hyvin vähän omaa lainsäädäntöä, vaan oikeusjärjestelmä on Palestiinan eri alueilla nojannut pääosin Jordanian tai Ison-Britannian malleihin. Palestiinan nykyinen lainsäädäntö onkin Rahimin mukaan sekoitus brittiläistä, jordanialaista, palestiinalaista ja israelilaista lainsäädäntöä.

Toinen tärkeä tavoite, jota ajetaan yhdessä järjestökoalition kanssa, on saada Palestiinaan itsenäinen julkisen sanan neuvosto, jota rahoitettaisiin kuitenkin julkisin varoin.

”On tärkeää, että saamme nämä lait puskettua läpi. Eteenpäin on menty, tiedonsaantilaista on nyt olemassa luonnos, joka on heikompi kuin kansalaisyhteiskunnan esitys, mutta kuitenkin parempi kuin vuoden 2003 versio”, Rahimi kertoo.

Tiedonsaannin edistäminen on myös Tansanian Media Councilin (MCT) keskeinen tavoite. MCT on viimeiset 10 vuotta tehnyt sitkeästi töitä sen eteen, että Tansaniassa säädettäisiin tiedonsaantilaki, jonka nojalla perustuslaillista oikeutta tietoon toteutettaisiin käytännössä.

Oikeus saada tietoa on perusedellytys paitsi tiedotusvälineiden myös kansalaisyhteiskunnan toiminnalle ja sille, että kansalaisilla on mahdollisuus seurata poliittisten päättäjien ja viranomaisten toimintaa. Tiedonsaantioikeuden edistämisessä ja ilmaisunvapauden puolustamisessa kansalaisyhteiskunnalla ja tiedotusvälineillä onkin selkeästi yhteinen taistelukenttä.

Tansaniassa mediakenttää ja kansalaisia on viime aikoina puhuttanut etenkin presidentti John Magufulin hallituksen päätös keskeyttää suorat tv-lähetykset parlamentin istunnoista.

Vaikka Tansania on ollut mukana muun muassa Open Government -kumppanuudessa, jonka tavoitteena on edistää kansallisen tason uudistuksia niin, että mukana olevista maista tulisi avoimempia, vastuullisempia ja kansalaisten aloitteisiin reagoivia, ei pääsy tietoon ole MCT:n Pili Mtambaliken mukaan juuri parantunut.

”Tässä maassa on todella vaikeaa, välillä mahdotonta saada tietoa. Perustuslaki takaa oikeuden saada tietoa, mutta sitä ei toimeenpanna. Siksi olemme ajaneet tiedonsaantilakia, jonka nojalla perustuslaillista oikeutta tietoon toteutettaisiin käytännössä”, Mtambalike kertoo.

”Demokratiakehityksen kannalta tiedonsaantilaki on olennainen”, Mtambalike lisää.

Toimittajien työ uhattuna myös Tansaniassa

MCT koordinoi Tansaniassa myös järjestökoalitiota nimeltään Coalition for Right to Information (CORI), joka puolustaa kansalaisyhteiskunnan toimintatilaa ja -edellytyksiä.

Viime aikoina CORI on paneutunut etenkin neljään Tansaniaa puhuttaneeseen lakiin: mediapalvelulakiin, tiedonsaantilakiin, verkkorikoslakiin ja tilastolakiin joista kaksi jälkimmäistä on jo hyväksytty.

Huolestuneita ollaan etenkin verkkorikoslaista, jota on jo käytetty vapaan tiedonvälityksen ja keskustelun kaitsemiseen. Paljon keskusteluttanut esimerkki on viime lokakuulta, jolloin poliisit ratsasivat verkkorikoslain nojalla vaaleja monitoroineen järjestökoalitio TACCEOn toimiston.

CORI on ihmisoikeusjärjestö Human Rights Defenders Coalitionin johdolla haastamassa verkkorikoslakia oikeusteitse samalla kun lobbaustyö lisäysten tekemiseksi lakiin jatkuu.

Vaikka toimittajan työ ei ole Tansaniassa niin vaarallista kuin Palestiinassa, ovat myös tansanialaiset toimittajat kohdanneet väkivaltaa.

Viimeksi näin tapahtui Sansibarin uusintavaalien yhteydessä maaliskuussa, kun vaaleista myös Deutche Wellelle raportoinut, Mwananchi-lehden toimittaja Salma Said kidnapattiin kahdeksi päiväksi ja häntä pahoinpideltiin.

Eri hallituksilla on ollut myös tapana kieltää lehtien ilmestyminen, eikä Magufuli ole tässä muodostanut poikkeusta. Esimerkiksi tämän vuoden tammikuussa kiellettiin Mawio-lehden ilmestyminen printtinä ja verkossa.

Mihin suuntaan Suomi on menossa?

Palestiinan ja Tansanian konteksteja vasten Suomen lehdistön- ja ilmaisunvapaustilanne sekä kansalaisten pääsy tietoon näyttäytyvät miltei täydellisinä. Suomi onkin ollut sananvapauden mallimaa, esimerkiksi Toimittajat ilman rajoja -järjestön lehdistönvapausindeksissä 2016 Suomi komeilee sijalla yksi.

Mikään hyvä ei kuitenkaan säily itsestään. Median murros puhuttaa ja vihapuhe velloo somessa. Huolissaan on oltu muun muassa toimittajien ja kansalaisjärjestöjen itsesensuurin lisääntymisestä paineen alla.

Tutkija Anu Koivunen nosti Helsingin yliopistolla 2. toukokuuta järjestetyssä Freedom of Press and Democratic Societies -tilaisuudessa esiin kiinnostavia näkökulmia suomalaisen mediakentän kehityksestä.

Koivunen totesi, että Suomessa on siirrytty markkinavetoiseen malliin jo 1990-luvulta lähtien, eikä meillä ole haluttu lähteä tukemaan median monimuotoisuutta julkisin varoin. Median murroksesta puhutaan teknologia- ja markkinakärjillä – uusliberalismiin nojaava järkeily on hallinnut keskustelua.

”Meillä ei ole ollut sellaista demokratia ja ihmiset ensin -keskustelua, kuin Ruotsissa”, Koivunen sanoi.

Koivunen kuulee Suomen tilanteessa myös kaikuja Puolasta.

”Korkean tason poliitikot ovat kyseenalaistaneet valtamediaa ja lisänneet osaltaan kritiikkiä ja nakertaneet näin luottamusta mediaan.”

Ehkä meilläkin olisi paikallaan keskustella monipuolisemmin median roolista demokratiassa ja ilmaisunvapauden toteutumisesta kriittisemmin.