Uutinen

Järjestöiltä tukea Merkelille: Afrikka-apu G8:n keskiöön

Liittokansleri Angela Merkel ilmoitti, että Saksan toimiessa G8:n puheenjohtajana päähuomio keskittyy Afrikan tilanteeseen.
Sanna Jäppinen
20.10.2006

Saksan liittokansleri Angela Merkel ilmoitti 18. lokakuuta, että Saksan johtaessa vuonna 2007 vauraimpien teollisuusmaiden ja Venäjän muodostamaa G8-ryhmää Afrikan kehittäminen tulee saamaan suuren huomion. Saksan odotetaan ajavan muun muassa aloitetta, jonka mukaan jokainen G8-maista solmisi kumppanuussopimuksen yhden Afrikan maan kanssa.

Useat kansainväliset kansalaisjärjestöt ovat ottaneet Merkelin ilmoituksen tyytyväisenä vastaan. Muun muassa rokkari, aktivisti ja Data-järjestön perusta Bono toivoo, että Saksan Heiligendamissa kesällä 2007 pidettävässä G8-huippukokouksessa saadaan aikaan huomattavaa edistystä köyhyyden vastaisessa taistelussa, Reuters kirjoittaa.

Velka- ja ja kauppakysymysten sekä kehitysavun puolesta kampanjoiva Data muistuttaa, että vielä rikkaat maat eivät ole tehneet tarpeeksi täyttääkseen vuonna 2005 Gleneaglesin huippukokouksessa annettuja lupauksia.

"Nykyisellä tahdilla apu ei kasva läheskään riittävän nopealla tahdilla, jotta Gleneaglesin sitoumukset saavutettaisiin", totesi myös Oxfamin Saksan-toimiston poliittinen neuvonantaja Jörn Kalinski Reutersin mukaan.

Etelä-Afrikassa päämajaansa pitävän Action Aid -järjestö antaa tukensa Merkelin kaavailuille, mutta kritisoi keskittymistä vain pieneen maajoukkoon.

"Olemme todella tyytyväisiä, että Merkel osoitti johtajuutta nostamalla Afrikan takaisin asialistalle, sillä tiedämme, että on paljon paineita keskittyä muihin asioihin", järjestön poliittisen työn johtaja Anne Jellema totesi Voice of American haastattelussa.

Action Aid allekirjoittaa Merkelin tavoitteet talouskasvun, hyvän hallinnon ja yhteiskunnallisen kehityksen edistämisestä, mutta järjestö muistuttaa, että G8 voi tehdä eniten Afrikan hyväksi muuttamalla rikkaiden maiden käytäntöjä ja asennetta. Järjestö vaatii G8-maiden johtajia puuttumaan epäreiluun kaupan vapauttamiseen sekä lopettamaan kehitysmaiden viljelijöille vahingolliset vientituet.

G8:n pitäisi myös laajentaa velkahelpotuksia entistä suuremmalle maajoukolle ja vaikuttaa Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin rahoitukseen liittyvään ehdollisuuteen, kuten peruspalveluiden yksityistämiseen, Jellema totesi.

Lisää tietoa aiheesta