Constance Hambwalula (vas.), Tabeth Nkhunika, Rima Canawati ja Agnes Phiri ovat pettyneitä siitä, että YK:n vammaiskokouksessa ääneen pääsivät poliitikot, eivät vammaiset itse.
Kuva:
Kirsi Koivuporras-Masuka
Kepa
Uutinen

Järjestöedustajat New Yorkissa: Aika nähdä vammaiset ihmisinä

Vammaisjärjestöt pettyivät YK:n ensimmäiseen korkean tason vammaiskokoukseen, vaikka antavat arvoa sille, että vammaiskysymykset huomioitiin nyt korkealla poliittisella tasolla.
Kirsi Koivuporras-Masuka
3.10.2013

Pöydän ympärillä newyorkilaisen hotellin aulassa istuu joukko naisia, jotka vauhtiin päästessään eivät säästele sanojaan. Rima Canawati, Constance Hambwalula, Tabeth Nkhunika ja Agnes Phiri ovat kotimaissaan Sambiassa ja Palestiinassa kokeneita järjestötoimijoita, joille avautui mahdollisuus osallistua YK:n yleiskokousviikolla pidettyyn, historiallisesti ensimmäiseen korkean tason vammaiskokoukseen.

Kaksi päivää 23. syyskuuta pidetyn vammaiskokouksen jälkeen keskustelu alkaa diplomaattisesti.

"Olemme iloisia, että kansainvälinen yhteisö tunnistaa meidät, ja että vammaisten tarpeet ja toiveet on nostettu poliittiselle agendalle näin korkealla tasolla", toteaa Rima Canawati, näkövammaisia tukevasta Bethlehem Arab Society for Rehabilitationista, joka tekee yhteistyötä Suomen Näkövammaisten Keskusliiton kanssa.

Canawati on Palestiinassa toteutettavan hankkeen kansainvälisesti kokenut ja poliittisesta vaikuttamistyöstään tunnustusta saanut koordinaattori — ja itsekin sokea.

Vammaiset jäivät itse sivuosaan

Huolimatta positiivisesta alusta, saa kysymys vammaiskokouksen annista aikaan myös päänpudistuksia ja huokauksia. Pöydän ympärillä aistittava pettymys huokuu esiin siitä huolimatta, että vaikuttajanaiset haluavat selvästi osoittaa myös kunnioituksensa sille, että korkean tason kokous järjestettiin.

Hyvin pian Canawati rikkoo hiljaisuuden uudelleen.

"Me olemme pettyneitä siihen, että kuulimme kokouksessa monen maan puhuvan vain omista saavutuksistaan. Me istuimme siellä kuuntelemassa, kun muut puhuvat meidän asioistamme."

"Kun kuulen ihmisten toistavan, ettei ketään saa jättää jälkeen, mietin, että jos päättäjät todella näkisivät, että vammaiset on jo jätetty jälkeen, jos he ottaisivat tämän tosissaan, se olisi jo edistystä. Me olemme kyllästyneet kuulemaan kauniita sanoja!" huudahtaa puolestaan Constance Hambwalula.

Voimakastahtoisena ja rohkeana vaikuttajana tunnettu Hambwalula johtaa sambialaista ZNAPDia (Zambian National Association of Persons with Disabilities). Keskustelussa hän ei pelkää kiihtyä, mutta säilyttää samaan aikaan malttinsa.

ZNAPD toimii Sambiassa kuudessa provinssissa ja tukee muun muassa liikuntavammaisten työllistymistä sekä tekee aktiivista tiedotustyötä. Myös ZNAPDilla on suomalainen hankekumppani, Invalidiliitto.

"On tämä kuitenkin hyvä käännekohta, ehkä ensi kerralla menee paremmin. Toivottavasti tämä kokous nyt hyväksyi sen, että vuosituhattavoitteet jättivät vammaiset huomiotta. Toivon, että post 2015 -agendaa luotaessa muistetaan, että me olemme olemassa", Hambwalula jatkaa rauhallisemmin.

Suomen kehitysministerin Heidi Hautalan puheenvuoro saa kriittisen palautteen lomassa kehuja siitä, että Hautala tuntuu innokkaalta ajamaan vammaisten asiaa. Suomen lisäksi vain Norjan puheenvuoro saa myönteistä palautetta.

Eroon ulossulkemisesta

Yhtä mieltä kaikki pöydän ympärillä istuvat naiset ovat siitä, että nyt olisi vihdoin aika kohdella vammaisia inklusiivisesti, osana normaalia yhteiskuntaa, eikä siitä poissuljettuna ihmisryhmänä.

"Monella päättäjällä tuntuu edelleen olevan se käsitys, että vammaisasiat pitäisi käsitellä erillään. Vammaiset nähdään taakkana valtioille. Me emme halua haluta erityisministeriötä, vaan tulla huomioiduiksi ihmisinä. Tämä yhdistää meitä globaalisti", toteaa Rima Canawati.

Canawatin mielestä vammaisjärjestöjen pitäisi puhua kovemmin ja vahvemmin viestein kansainväliselle yhteisölle. Myös oma vastuu pitää kantaa.

"Meidän pitäisi osaltamme huolehtia siitä, että vammaiskysymykset huomioidaan läpileikkaavasti, kun pohditaan kestävää kehitystä. Samaan aikaan meidän täytyy itse toimia muutoksen puolesta omissa yhteisöissämme."

Yhteiskunnalta asianmukaista tukea

Vammaisryhmät tarvitsevat kuitenkin tukea, mitä tavoite inklusiivisuudesta ei sulje pois. Esiin nousee kysymys etenkin erityisopetuksesta, jonka Kehitysvammaliiton kanssa yhteistyötä tekevän ZAEPDin (Zambia Association on Employment for Persons with Disabilities) Tabeth Nkhunika ja Agnes Phiri tuovat esiin.

"Sambiassa on erityiskouluja, joista ei ole saatu kovin hyviä tuloksia, koska opettajien taso on niin heikko. Viranomaisten pitäisi toimia yhdessä vammaisten kanssa, että tuloksia saavutettaisiin. Nyt Sambiassa on valittu viisi koulua, joissa erityisopetusta kehitetään, täytyykin sanoa, että he ainakin yrittävät tosissaan", Phiri toteaa.

Suurin este vammaisten tiellä ovat asenteet, minkä vuoksi monet vammaisjärjestöt tekevät vaikuttamistyötä paitsi päättäjiin päin, myös omissa yhteisöissään. Esimerkiksi Nkhunika vetää ZAEPDissa nuorten ryhmää, joka muun muassa vierailee yhteisöissä kertomassa kehitysvammoista. Nuoret ovat myös aktiivisia mediatoimijoita: he tuottavat omia videoita nettiin ja ovat saaneet julkisuutta esimerkiksi radiossa.

"Lopulta meidän ongelmamme ratkaisu on hyvin yksinkertainen. Jos vammaiset nähtäisiin ihmisinä, ongelmat olisi jo ratkaistu", tiivistää Canawati.