Uutinen

Japani isännöi vuorostaan Afrikka-kokousta

Aasian maiden tuki Afrikalle vahvistuu edelleen. Japanin odotetaan ilmoittavan uudesta tukipaketista toukokuun lopussa.
Eeva Eronen
6.5.2008

Afrikan maiden johtajat kokoontuvat toukokuun lopussa Japanin Yokohamaan keskustelemaan mantereen kehittämisestä ja Afrikan sekä Japanin yhteistyöstä. Toukokuun 28.-30. päivä pidettävään Tokion kansainväliseen Afrikan kehityskonferenssiin (TICAD) on kutsuttu yli 50 afrikkalaisjohtajaa.

Ugandassa ilmestyvän New Visionin mukaan Japanin odotetaan kertovan kokouksessa uudesta Afrikalle suunnattavasta tukipaketista.

Japani vahvistaa suhteitaan Afrikkaan Kiinan ja Intian jalanjäljissä, joista jälkimmäinen isännöi aiemmin tänä vuonna yhteistyökokousta, jossa julkistettiin suuri apupaketti. Kiinan ja Intian avustusinnokkuuteen liittyy vahvasti niiden kiinnostus Afrikan luonnonvaroihin ja markkinoihin.

Japani on isännöinyt TICAD-konferensseja viiden vuoden välein vuodesta 1993 lähtien, jolloin se alkoi tukea Afrikkaa rahallisesti ja teknisellä avulla.

New Visionin mukaan TICAD-prosessi keskittyy Afrikan omistajuuteen ja kumppanuuteen, ja sen odotetaan tuovan apua etenkin infrastruktuurin kehittämiseen. Japanilla on kokemusta köyhyyden vähentämistyöstä talouskasvua tukemalla Aasiasta, ja se tavoittelee samaa nytkin.

 

Lisää tietoa aiheesta