Kuvankäsittely: Esa Salminen.
Kuva:
iStockphoto
Uutistausta

Jäädytettyjä kehitysrahoja on hankala nostaa

Kehitysyhteistyörahojen jäädyttäminen merkitsee käytännössä niiden bruttokansantulo-osuuden laskua. Historia osoittaa, ettei leikattuja rahoja ole kovinkaan helppoa kuroa kiinni. Päästöjen huutokaupan oljenkorsi auttaa Suomea kohti tavoitettaan 0,7 prosentin osuudesta, mutta tuskin riittää siihen täysin.
Esa Salminen
31.8.2011

Suomen hallitus saattaa kaivaa kehitysyhteistyörahoissa itselleen kuoppaa, josta ei ole helppoa ulospääsyä. Hallituksen tavoitteena kehitysrahoituksessa on, hallitusohjelman sanoin, varmistaa tasainen määrärahakehitys, jonka puitteissa 0,7 prosentin määrärahataso bruttokansantulosta ja Suomen kansainväliset sitoumukset voidaan saavuttaa.

"Kansainväliset sitoumukset" tarkoittavat 0,7 prosentin tasoa vuonna 2015. Se on viimeinen vuosi, jolle nyt istuva hallitus näillä näkymin tekee budjetin.

Valtion budjetti ratkeaa hallituksen budjettiriihessä 14.—15. syyskuuta. Valtionvarainministeriön antama talousarvioesitys ei lupaa kovin hyvää kehitysyhteistyötavoitteen osalta. Sen mukaan ensin jäätyy kehitysyhteistyön osuus bruttokansantulosta: vuodelle 2012 taso halutaan pitää vuoden 2011 mukaisesti 0,56 prosentissa. Se tarkoittaa noin 50 miljoonan euron kasvua rahoissa. Sen jälkeen jäätyvät eurotkin: vuosille 2013 ja 2014 hallitus aikoo jäädyttää rahoituksen vuoden 2012 tasolle.

Kehitysministeri Heidi Hautala kritisoi tiedotteessaan elokuussa, että hallitusohjelmassa säästöjä kaavailtiin vasta vuosille 2013—2014. 0,7 prosentin tavoitteen saavuttaminen vaatisi nimenomaan tasaista kasvua myös bruttokansantulo-osuudessa.

Hautalan huoli on historian valossa ymmärrettävä: rahoitusta on vaikeaa nostaa muuten kuin verkkaisesti, ja aika Suomen tavoitteen saavuttamiseksi alkaa käydä vähiin.

Kehitysyhteistyön määrärahat käypään hintaan, miljoonaa euroa.

Kun lama moukaroi Suomea 1990-luvun alussa, kehitysyhteistyörahat kohtasivat historiansa merkittävimmän romahduksen. Kun katsotaan kylmää rahaa kulloiseltakin maksuvuodelta (yllä), nähdään että vuoden 1990 taso saavutettiin leikkausten ja niitä seuranneiden nostojen jälkeen vasta vuonna 2006. Kun budjettia kirjoitetaan Säätytalolla joka vuosi, on lisämiljoonia vähintäänkin hankalaa neuvotella, puhumattakaan sadoista miljoonista.

Kun inflaatio otetaan huomioon, nähdään että leikkauksia on yhä vaikeampaa saada kiinni, kun rahan arvo katoaa hiljalleen.


Kehitysyhteistyön määrärahat miljoonissa ilman inflaation vaikutusta, vuoden 2000 euroissa.

Vuoden 1990 kehitysrahoituksen taso saavutettiin inflaatiokorjatussa rahassa vasta vuonna 2009, melkein 20 vuotta leikkausten jälkeen.

Hallituksen aikomus jäädyttää kehityseurot vuoden 2012 tasolle käytännössä siis laskee myös euromääräistä kehitysrahoitusta, kun inflaatio syö rahan arvoa. Bruttokansantuloa on vaikeaa ennustaa vaalikauden loppuun asti, mutta sen hyvin todennäköisesti kasvaessa Suomen kehitysyhteistyön osuus varallisuudestaan laskee nopeammin kuin avun rahallinen arvo.

Huojennusta huutokaupasta?

Vuonna 2012 Suomen kehitysyhteistyömäärärahat ovat valtiovarainministeriön esityksessä 1124 miljoonaa euroa ja ministeriön laskelmien mukaan 0,56 prosenttia bruttokansantulosta. Kurottavaa 0,7 prosenttiin jää siis ensi vuonna noin 281 miljoonaa euroa. Jos bruttokansantulo ei käänny laskuun, jäätyneillä määrärahoilla kuilu tulevina vuosina laajenee.

Hallitusohjelman oljenkortena kehitysyhteistyön ja kehitysmaiden ilmastorahoituksen pelastamiseksi toimivat päästöoikeuksien huutokaupasta saatavat tulot, joita pitäisi tulla vuodesta 2013 eteenpäin. Ne on hallitusohjelman mukaan tarkoitus ohjata hallituskauden puolivälissä ilmastorahoitukseen ja kehitysyhteistyöhön.

"Tässä yhteydessä tavoitteena on kehitysyhteistyön BKTL-osuuden nousu hallituskaudella", hallitusohjelmaan on kirjattu.

Elinkeinoelämän keskusliitto on arvioinut, että jos noin puolet EU:n päästöoikeuksista huutokaupattaisiin 30 eurolla hiilidioksiditonnilta, Suomen valtio saisi noin 450—600 miljoonaa euroa vuosittain. Tällä hetkellä on vaikeaa tietää, mitä hiilidioksiditonni maksaisi, ja arviot heilahtelevat rajusti. Tekniikka ja talous -lehden mukaan kesäkuussa hinta oli melkein 17 euroa, elokuun alussa vähän yli kymmenen. Usein puhutaan noin viidentoista euron hinnasta. Sen toteutuessa Suomen saamat tulot olisivat ehkä 225—300 miljoonaa euroa vuosittain.

Euroopan unionin päästökauppadirektiivissä suositellaan, että noin puolet rahoista käytettäisiin ilmastopoliittisiin hankkeisiin erityisesti kehitysmaissa. Jos Suomi siis suuntaa suosituksesta poiketen kaiken päästöhuutokaupparahan kehitysyhteistyöhön ja laskee ilmastorahoituksen kokonaan kehitysavuksi, päästäisiin tämän päivän bruttokansantulolla melko lähelle 0,7 prosenttia.

Tiellä on kuitenkin muttia: bruttokansantulo tuppaa kasvamaan, ellei Suomi ajaudu pahaan lamaan. Toinen kysymysmerkki on ohjataanko kaikki huutokaupparahat lopulta kehitykseen ja ilmastoon vai ei. Kehitys- ja ympäristöjärjestöjen huolena on ollut, että jollei niitä korvamerkitä hyvissä ajoin, seuraava taantuma voi heittää ne toiseen pussiin hädän hetkellä. Kolmas ongelma on epävarmuus: kukaan ei tiedä, kuinka paljon huutokaupasta rahaa saadaan.

Aiemmat hallitukset ovat onnistuneet keskimäärin kohottamaan kehitysrahoitusta 20—80 miljoonalla eurolla vuosittain. Viime vuonna rahat nousivat 108 miljoonaa. Jää nähtäväksi, kuinka kehitysrahoituksen jään sulaessa hallitus pystyy paikkaamaan huutokauppatulojen mahdollisesti jättämän railon kertarysäyksellä.