Uutinen

ITU: Yli 60 prosenttia kännyköistä on kehitysmaissa

Puhelinliittymien määrä on nelinkertaistunut kymmenessä vuodessa, todetaan kansainvälisen televiestintäliiton raportissa.
Sanna Jäppinen
6.9.2007

Vuonna 1996 maailmassa oli yhteensä alle miljardi lanka- ja mobiilipuhelinliittymää. Kymmenessä vuodessa määrä on kasvanut neljään miljardiin, josta noin 2,7 miljardia on mobiililiittymiä, todetaan YK:n alaisen kansainvälisen televiestintäliitto ITUn raportissa.

Kännyköiden määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti kehitysmaissa, joissa on nykyään 61 prosenttia kaikista mobiililiittymistä. Esimerkiksi pelkästään Kiinassa ja Intiassa on tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana otettu käyttöön lähes kaksi miljoonaa uutta kännykkäliittymää, AP kirjoittaa.

Internetin käyttäjiä maailmassa on yli miljardi. Vähäisintä käyttö on ollut köyhimmissä maissa, mutta ITUn mukaan esimerkiksi Afrikassa internet yleistynee lähitulevaisuudessa vauhdilla entistä kehittyneemmän laajakaistateknologian ansiosta.

 

Lisää tietoa aiheesta