Uutinen

Itsekritiikki avuksi laadun parantamisessa

Milma Kettunen
2.3.2003

"On todella hyvä, että käydään keskustelua kehitysyhteistyön laadusta. Vuosien kuluessa rahaa on välillä mennyt kuin kankkulan kaivoon", puuskahtaa Mirjam Korhonen Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksesta SASKista. Korhosen näkemykseen yhtyvät Outileena Uotila Äetsän kehitysmaaseurasta ja Outi Hakkarainen Ympäristö ja kehitys -järjestöstä.

Korhosen, Uotilan ja Hakkaraisen edustamilla järjestöillä on hyvinkin eri tyyppisiä hankkeita, mutta naisista jokainen on nähnyt, ettei vilpittömällä mielelläkään toteutettu hanke ole aina tuottanut hyvää. Siksi heistä olisi pikemminkin huolestuttavaa, jos laadusta ei keskusteltaisi. "Jos vaaditaan lisää määrärahoja, täytyy myös miettiä mitä niillä tehdään, täytyy olla sisältöä vaatimuksille", Hakkarainen toteaa.

Suunnittelu on avain onnistumiseen



Mutta mitä laatu sitten käytännössä tarkoittaa? Mitä järjestöjen pitäisi tehdä toisin? "Yhtä yhteistä mittaristoa on vaikea kehittää, koska hankkeet ja projektit ovat niin erilaisia", pohtii Uotila. "Laatu riippuu tietysti hankkeen tavoitteista", vastaa puolestaan Korhonen. "Esimerkiksi monet SASKin hankkeet keskittyvät koulutukseen. Mutta miten mitataan, onko järjestöjen kyky osallistua paikalliseen keskusteluun parantunut koulutuksen ansiosta? Etenkin, kun monissa maissa keskusteluun osallistuminen ei ole vain järjestöistä itsestään kiinni."

Kehitysyhteistyön moninaisuudesta huolimatta kriteerejä laadulle kuitenkin keskusteluissa löytyy. Kaikkien mielestä hankkeiden suunnitteluun tulisi panostaa nykyistä enemmän. "Kunnon projektin suunnittelemiseen vierähtää helposti vuosi", Korhonen toteaa.

Ennen kaikkea hankkeet tulisi suunnitella yhdessä etelän kumppanien kanssa ja antaa arvoa heidän tietotaidolleen. Haastateltujen mukaan tätä on yritetty, mutta kehittämisen varaa löytyy. "Täytyy myöntää, että kovin paljon laadusta ei ole kumppaneiden kanssa keskusteltu. Osaltaan tämä johtuu siitä, että meillä on hyvin erilaisia kumppaneita. Joidenkin kanssa laadusta keskusteleminen onnistuu, kun taas toisten kanssa se tuntuu aika mahdottomalta", Korhonen sanoo.

Uotilan mukaan ongelmia ymmärtämisessä voi tulla suomalaistenkin kesken. "Välillä tuntuu, että meilläkin on Tansaniassa ja Suomessa olevilla ihmisillä aivan omat juttunsa. Ei aina ymmärretä, mitä toinen tarkoittaa."

Millaista yhteiskuntaa tavoitellaan?



Yksi laadukkaan suunnittelun kulmakivistä on laajemman kokonaisuuden ymmärtäminen. Hakkarainen korostaa, että suunnittelussa täytyy miettiä kauaskantoisesti ja ymmärtää hankkeisiin liittyvä poliittinenkin vastuu. "Täytyy olla näkemys siitä, millaista yhteiskuntaa tavoitellaan. Esimerkiksi koulun rakentamisella voidaan osallistua palveluiden yksityistämiseen, vaikka tarkoituksena olisi vain tarjota opetusta, jota julkinen hallinto ei pysty juuri nyt tarjoamaan."

Kestävien ratkaisujen löytäminen vaatiikin tarkkoja korvia. Samalla tulee muistaa, että kehitysyhteistyön oppeja täytyisi noudattaa myös muussa politiikassa. "Pitäisi osata kuunnella, mitä kehitysmaat haluavat. Jos ne haluavat, että Suomi käyttää saman rahan vaikkapa niiden asioiden lobbaamiseen WTO:ssa, tulisiko meidän tehdä niin? ", Hakkarainen kysyy.
        

Radikaalia luovuutta kaivataan



Naisten mukaan itsekritiikki tekisi järjestöjenkin kehitysyhteistyölle hyvää. "Ei pidä tavoitella taivaita, vaan miettiä mihin todella on mahdollisuus vaikuttaa", pohtivat Uotila ja Korhonen. Toisaalta tulosten saaminen voi vaatia uudenlaisia kokeiluja eikä järjestöjenkään pitäisi luutua tuttuihin ja turvallisen oloisiin hankkeisiin. "Olisi osattava olla radikaalisti luova", sanoo Hakkarainen.

Mutta ennen kaikkea pitäisi ehtiä ja uskaltaa keskustella avoimesti. Moni oppi tulee kantapään kautta, mutta nyt niitä kantapäitä on monissa järjestöissä jo koeteltu. "Ollaan ehkä liian helposti osoittamassa syytä etelän päässä, vaikka kehittämistä riittäisi täälläkin. Siinä auttaisi, jos voitaisiin tehdä enemmän yhteistyötä järjestöjen kesken. Ehkä sekin on laatua."