Uutinen

Intiaaniyhteisöjen maanomistusoikeuksia vahvistettiin Nicaraguassa

Viisi Nicaraguan intiaaniyhteisöä sai omistusoikeuden maahansa. Maanmerkintäprosessi on kuitenkin vasta aluillaan, sillä samaa tunnustusta hakee vajaat 200 yhteisöä.
Kimmo Lehtonen
30.5.2005

Kuva:sademestähakkuuta (Kuvaaja: Kimmo Lehtonen

Sademetsä kaatuu Nicaraguan autonomisella alueella Karibian puolella.

Kolme Nicaraguan pohjoisella autonomisella alueella sijaitsevaa miskito- ja kaksi mayangna-intiaaniyhteisöä saivat viime viikolla maan presidentin Enrique Bolañosin kädestä maanomistuskirjansa.

Vuoden 2002 lopulla Nicaraguan parlamentissa yllättäen hyväksyttiin laki nro 440 Karibian puoleisten autonomisten alueiden, lyhyesti Costan, maiden omistusoikeuksista. Maailmanpankin rahoittama ja monien epäonnistumisten värittämä lain valmisteluprosessi kesti kaiken kaikkiaan vajaat neljä vuotta. Kepan Managuan-toimisto on yhtenä kansainvälisistä järjestöistä tukenut prosessia alusta lähtien.

Lain kiemurainen nimi espanjaksi kuuluu kokonaisuudessaan näin: "Ley orgánica que regula el Régimen de Propiedad Comunal de las Comunidades Indígenas de la Costa Atlántica y Bosawas". Suomeksi ja ytimekkäästi sanottuna kyse on siitä, että uuden lain myötä Nicaraguan hallitus viimeinkin tunnusti alkuperäisväestön yhteisölliset oikeudet historiallisiin maihinsa Nicaraguan autonomisilla alueilla. Luonnonvaroiltaan rikkaat alueet muodostavat vajaat puolet maan pinta-alasta ja maan väestöstä siellä asuu noin 13 prosenttia.

Yhteisöillä edessä pitkä prosessi

Vuosia kestänyt intiaanien ja muiden etnisten yhteisöjen maidenmerkintäprosessi on nyt edennyt ja työ on saatu lakipisteeseensä viidessä yhteisössä, joissa noin 5 000 neliökilometrin alueella asuu vajaat 20 000 ihmistä. Alue on noin 10 prosenttia pohjoisen autonomisen alueen RAANin merkitsemistä odottavista yhteisömaista.

Vaikka Bolañosin hallitus nyt esittääkin lain oman hallintonsa saavutuksena poliittisia irtopisteitä kerätäkseen, on se ennen kaikkea kuitenkin tulosta autonomiahallinnon ja Costan kansalaisjärjestöjen vuosia kestäneestä sitkeästä työstä. On hyvin tiedossa, että Bolañosin hallinto lobbasi kiivaasti kansanedustajia, jotta lakia olisi joko muutettu radikaalisti tai jätetty kokonaan toimeenpanematta.

Lain toimeenpano on siten ennen kaikkea suuri voitto kahden autonomisen alueen, pohjoisen ja etelän, etnisille vähemmistökansoille. Itse prosessissa on useita vaiheita, ja nyt sen kiemurat on selvittänyt viisi ensimmäistä yhteisöä.

Ensiksi yhteisöjen on itse omissa nimissään tehtävä esitys kansalliselle maanmerkintäkomitealle CONADETille maidensa merkitsemiseksi. Heidän tulee myös esittää yhteisön maanomistuksesta, tunnetuista rajoista ja etnisestä koostumuksesta historiallinen esitys. Sen jälkeen voidaan aloittaa maiden varsinainen kartoitus, rajojen vetäminen naapuriyhteisöjen kanssa ja mahdollisten rajakonfliktien selvittäminen.

Vasta näiden ensimmäisten ja hyvin paljon aikaa vievien toimenpiteiden jälkeen yhteisön maat voidaan merkitä ja aloittaa lain määrittelemien laittomien eli kaikkien vuonna 1987 hyväksytyn autonomialain jälkeen tehtyjen maakauppojen purkaminen.

Rikkaat luonnonvarat kiinnostavat

Laki on latinalaisen Amerikan ja maailmankin mittakaavassa ainutlaatuinen, sillä se suo alkuperäisväestöille periaatteessa kaiken päätäntävallan alueidensa luonnonvarojen hyödyntämisestä ja Karibialla sijaitsevien suojelualueiden hallinnoimisesta. Nyt merkittyjä yhteisömaita ei yksikään yhteisön jäsen voi omia itselleen tai perheelleen. Maita ei voi myöskään myydä, vuokrata tai lahjoittaa vaan niiden omistajuus kuuluu koko yhteisölle.

Monta mutkaa on yhteisöillä toki vielä matkassa. Etnisesti hajanaisissa yhteisössä voivat kasvaa myös etnisten konfliktien siemenet ja vuosisataiset kaunat ja maanomistusristiriidat voivat osoittautua vaikeiksi ratkaista. Useilla puhtailla intiaaniyhteisöillä on myös keskenäänkin erilainen näkemys yhteisöllisen maan määrittelystä kuin kreoli- tai monikulttuurisella paikallisyhteisöillä.

Näiden ongelmien lisäksi kiistaa tulevaisuudessa syntynee etenkin alueen rikkaista luonnonvaroista, joiden hyödyntämisestä saatava taloudellinen hyöty tulisi tulevaisuudessa uuden lain mukaan jakaa seuraavasti: 25 prosenttia yhteisölle, 25 kunnalle, 25 autonomiselle hallitukselle ja 25 keskushallitukselle.

Lakia vastustaneet poliitikot ovatkin halunneet säilyttää Costan metsävaroiltaan rikkaimmat alueet valtion maina, jotta hakkuuoikeuksien myöntämiseen ei tulisi turhia esteitä.