Uutinen

Intia yrittää kiriä Kiinan Afrikka-suhteita kiinni

Intian ja 14 Afrikan maan johtajat tapaavat tänään niiden ensimmäisessä huippukokouksessa. Intian tahtoo vahvistaa taloudellisia siteitään vuosisatoja vanhaan kauppakumppaniin.
Eeva Eronen
8.4.2008

Intia pyrkii vahvistamaan siteitään Afrikkaan tänään 8. huhtikuuta alkaneessa kaksi päivää kestävässä huippukokouksessa. Intia on vahvasti Kiinan jalanjäljillä, sillä senkin Afrikan politiikan motiivit ovat taloudelliset - Etelä-Aasian jätti tahtoo päästä vahvemmin käsiksi Afrikan energiavaroihin.

Delhissä pidettävä kokous on ensimmäinen laatuaan, ja siihen osallistuu johtajia 14 Afrikan maasta. Kokouspöytiin istuvat esimerkiksi Ugandan presidentti Yoweri Museveni, Etelä-Afrikan Thabo Mbeki ja Kongon Joseph Kabila. Kenian Mwai Kibaki perui tulonsa kehnosti sujuvien hallitusneuvottelujen vuoksi.

Kokous on Intian vastaisku Kiinalle, jonka vaikutusvalta Afrikassa on lisääntynyt vuosi vuodelta. Intialla on vahvat historialliset siteet etenkin Afrikan itä- ja eteläosiin, mutta taloudellisin mittarein tarkasteltuna se on jäänyt auttamatta jälkeen Kiinasta.

BBC:n mukaan Intian ja Afrikan välinen kauppa on esimerkiksi kasvanut 30 miljardiin dollariin vuodessa, mutta se on edelleen vain puolet Afrikan ja Kiinan kaupan arvosta.

Hyvää tahtoa - ja kauppaa

Intian odotetaan tiedottavan kokouksessa suuren apupaketin suuntaamisesta Afrikkaan. Intian apu keskittyy todennäköisesti halpaan teknologiaan, jonka asiantuntija se on.

"Intialla on hyvää tahtoa, jonka se haluaa muuttaa taloudellisiksi hyödyiksi", New Delhin Jawaharlal Nehru -yliopiston professori Ajay Dubey kuvaa ugandalaisen verkkolehti New Visionin mukaan.

Avun vastapainona Intia tahtookin osansa Afrikan luonnonvaroista - öljystä, kaasusta, mineraaleista ja timanteista. Lisäksi se haluaa teollisuustuotteilleen pääsyn maanosan markkinoille. Dubey myöntää, että Afrikka on nyt kriittisen tärkeä Intian energiansaannin turvaamiselle.

 

Lisää tietoa aiheesta