Kolmella neljäsosaa intialaisista on jo nyt kännykkä.
Kuva:
Helmut Konrad Watson
Shutterstock
Uutinen

Intia jakaa miljoonia kännyköitä köyhille

Köyhyysrajan alapuolella elävät perheet saavat ensi vuonna puhelimen Intiassa. Se helpottaa muun muassa pankkipalveluita – ja ehkä myös valtaapitävien vaalimenestystä.
Esa Salminen
16.8.2012

Intian hallitus pyrkii tarttumaan köyhyyteen "Puhelin joka kädessä" -nimisellä ohjelmalla jakamalla kuusi miljoonaa matkapuhelinta kaikille maan köyhyysrajan alla eläville perheille, kirjoittaa brittilehti The Telegraph.

Ohjelman avulla pyritään helpottamaan ihmisten mahdollisuuksia saada tietoa ja esimerkiksi pankkipalveluita. Puhelimen kanssa on tarkoitus antaa käyttäjille 200 minuuttia puheaikaa. Ohjelman innoittajana on huippusuosittu kenialainen kännykkäpankkijärjestelmä M-Pesa. Se ei ole Intiassa toistaiseksi lyönyt läpi, sillä monilla Intian köyhillä ei ole virallisia henkilöpapereita.

Kännykkäohjelma pystyykin hyödyntämään Intian kunnianhimoista pyrkimystä dokumentoida maan koko väestö biometrisin tunnistein.

Politiikkaa vai köyhyyden vähentämistä?

Telegraphin haastatteleman telekommunikaatioalan asiantuntijan Anil Kumarin mukaan kyseessä on ennen muuta poliittinen kysymys. Tarjouskilpailu kestää vuoden, ja sen odotetaan käynnistyvän vuoden 2013 lopussa – juuri vuoden 2014 vaalikampanjan käynnistyessä.

Pitkän linjan kehitysaktiivi, Suomessa viimeksi Helsinki-prosessin konferenssissa vieraillut Harsh Mander kommentoi lehdelle, että Intia tunnetaan jo nyt maana, jossa on enemmän kännyköitä kuin vessoja. Hänestä köyhille tulisi taata ensin terveydenhuolto ja ruokaturva.

Suomessa Intian hankkeesta kertoi ensin The Voice.

Oikaisu 21.8.: Alun perin uutisessa kerrottiin Intian jakavan 200 miljoonaa kännykkää. Oikea luku on kuusi miljoonaa, minkä Intian hallitus uskoo hyödyttävän yli 200 miljoonaa ihmistä.