Uutinen

IMF: Kehitysmaiden talousnäkymät lupaavia

Kehitysmaiden keskimääräinen talouskasvu jatkuu korkeana, todetaan IMF:n raportissa. Afrikan noususuunta nostattaa toiveita kestävästä talouskasvusta, vaikka äärimmäistä köyhyyttä ei ole onnistuttu vähentämään.
Sanna Jäppinen
12.4.2007

Maailman keskimääräisen talouskasvun ennustetaan olevan noin 4,9 prosenttia sekä vuonna 2007 että 2008, todetaan Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n puolivuosittain julkaisemassa "World Economic Outlook" -raportissa. Kasvu jää puoli prosenttiyksikköä vuoden 2006 tasosta.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa kasvun odotetaan olevan tänä vuonna 2,2 prosenttia ja ensi vuonna 2,8 prosenttia. Euroalueella tämän vuoden kasvutahdin ennustetaan olevan noin 2,3 prosenttia, samoin Japanissa, People's Daily kirjoittaa.

Kehitysmaissa ja erityisesti nopeasti kehittyvissä maissa talouskasvun arvioidaan jatkuvan korkeana, kiitos suotuisten globaalien rahoitusolosuhteiden ja raaka-aineiden korkeiden hintojen, raportissa arvioidaan.

Aasian talousmahtien kasvu hidastuu hieman edellisvuoden ennätystahdista, mutta pysyy edelleen korkeana: Kiinan kasvu tänä vuonna lienee 10 prosenttia ja Intian 8,4 prosenttia.

Latinalaisessa Amerikassa kasvu laskee alle viiden prosentin, ja raportissa maanosan suuriksi haasteiksi nähdään makroekonomisen vakauden takaaminen sekä talouskasvun hyötyjen tasaisempi jakaminen.

Afrikka sen sijaan jatkaa edelleen noususuunnassa: vuoden 2007 kasvuprosentiksi arvioidaan 6,2. Viime vuoden tahti oli 5,5 prosenttia. IMF:n arvio ylittää YK:n Afrikan talouskomission huhtikuun alussa julkistaman ennustuksen, jonka mukaan kasvutahti olisi 5,8 prosenttia.

Vuodesta 2000 lähtien Saharan eteläpuolisen Afrikan keskimääräinen talouskasvu on ollut joka vuosi yli 4,5 prosenttia, ja vuosituhannen alku onkin ollut maanosan nopeinta kasvun aikaa sitten 1970-luvun alun. "Economic Outlook" -raportin mukaan suunta antaa toiveita siitä, että Afrikan talouskasvu olisi vihdoin pääsemässä kestävälle pohjalle.

IMF:n sisäisen arviointiosaston hiljattain tekemässä raportissa kuitenkin todettiin, että komeista kasvuluvuista ja laskevasta inflaatiosta huolimatta Afrikassa ei ole vuosina 1999-2005 juurikaan tapahtunut muutoksia köyhyydessä elävien ihmisten määrässä, IPS kirjoittaa.

"Economic Outlook" -raportin mukaan Afrikassa kaivataan erityisesti instituutioiden vahvistamista ja liiketoiminnalle suotuisan toimintaympäristön luomista, jotta yksityinen sektori vahvistuisi ja maanosan valtioiden riippuvuus raaka-aineiden tuotannosta vähenisi. Tämä tietäisi IMF:n mukaan hyvää työllisyystilanteelle ja vähentäisi haavoittuvuutta globaalien talousvaihtelujen suhteen.

Lisää tietoa aiheesta