Uutinen

ILO: Nuorisotyöttömyys syventää taantumaa kehitysmaissa

Talouskriisin yksi seuraus on ennätyslukemiin kohonnut nuorisotyöttömyys, todetaan ILOn raportissa.
Sanna Jäppinen
19.8.2010
TIMO KURONEN
Nuoret työntekijät Thaimaassa (Kuvaaja: Timo Kuronen)

Nuoren työttömyys lisää mahdollisuutta päätyä hommiin epäviralliselle sektorille - ja jäädä sinne. Kuvassa thaimaalaisia nuoria työmaalla.

Vuoden 2009 lopulla maailmanlaajuinen nuorisotyöttömyys kohosi 13 prosenttiin, korkeammalle kuin koskaan aiemmin.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että maailman 620 miljoonasta työmarkkinoille tähtäävästä 15-24-vuotiaasta noin 81 miljoonaa on ilman työtä, todetaan Kansainvälisen työjärjestön ILOn tuoreessa "Global Employment Trends for Youth" -raportissa.

Järjestö arvioi, että määrä tulee talouskriisin seurauksena vielä tämän vuoden kuluessa hieman nousemaan ennen kuin se lähtee lievään laskuun.

Seuraukset näkyvät kuitenkin pitkään, ja ILO puhuu "kadotetusta sukupolvesta", erityisesti kehitysmaissa. Eniten nuoria vailla työtä on Aasian ja Tyynenmeren alueella, yli 36 miljoonaa.

Työtätekevät köyhät

Köyhissä maissa asuu 90 prosenttia maailman nuorisosta, ja työn puute merkitsee varmaa jumittumista köyhyyteen. Aina ei työkään auta, sillä ILOn mukaan vuonna 2008 lähes 30 prosenttia maailman nuorista työntekijöistä eli äärimmäisessä köyhyydessä eli alle 1,25 dollarilla päivässä.

Kehnoihin työoloihin nuoret ajaa yhteiskunnan olematon tuki työttömyyden kohdatessa.

"Heidän on selviytyäkseen pakko työskennellä epävirallisella sektorilla - ja sinne he myös todennäköisesti jäävät loppuiäkseen", toteaa ILOn ekonomisti Steven Kapsos Deutsche Wellen mukaan.

"Talouskriisin seuraukset uhkaavat entisestään vaikeuttaa nuorten mahdollisuuksia päästä säällisiin töihin. Lopputuloksena on, että yhä useampi nuori päätyy työtätekeväksi köyhäksi ja kierre jatkuu ainakin seuraavaan sukupolveen", arvioi ILOn pääjohtaja Juan Somavia.

ILOn raportti ilmestyi 11. elokuuta, YK:n kansainvälisen nuorten vuoden kärkeen.

Lisää tietoa aiheesta