Sydneyssä Australiassa vaadittiin tänään pankkeja luopumaan hiilifirmoihin tehdyistä sijoituksistaan.
Kuva:
Gofossilfree.org
Uutinen

Ilmastovääntö jatkui Genevessä

Tulevasta ilmastosopimuksesta neuvoteltiin Sveitsissä. Neuvotteluiden rinnalla nähdään nyt koko ajan enemmän diplomatiaa ja kampanjointia.
Jukka Aronen
13.2.2015

Sveitsin Genevessä on leivottu jo lähes viikon ajan pohjia uudelle ilmastosopimukselle.

Tavoitteena on ollut yksinkertaistaa joulukuussa Limassa laadittua 38-sivuista, vaihtoehtoisia tekstimuotoiluja vilisevää sopimusluonnosta, jotta maailman maiden olisi helpompi allekirjoittaa uusi globaali ilmastosopimus ensi joulukuussa Pariisissa.

Mutta toisin näyttää käyvän. Kokous päättyy huomenna lauantaina, mutta Vihreän Langan mukaan sopimustekstiin tuli kokouksen alussa niin paljon lisäyksiä, että se on paisunut jo 86-sivuiseksi. Ja aikaa Pariisiin on enää noin 300 päivää.

Pariisissa solmittava sopimus poikkeaa olennaisesti vuonna 2005 voimaan tulleesta Kioton sopimuksesta. Sen pykälät tulevat koskemaan kaikkia maailman maita, ei siis pelkästään teollisuumaita kuten Kioton pöytäkirja. Ja sopimukseen kirjataan kunkin maan itse valitsemia sitoumuksia, jotka pitää ilmoittaa YK:lle maaliskuun loppuun mennessä.

"Hyvä henki"

Riippumatta siitä, keveneekö sopimusteksti lopulta vai ei, Climate Action Network (CAN), johon kuuluu yli 900 ilmastotyötä tekevää järjestöä, näkee Geneven kokouksessa positiivisia piirteitä.

Sen mukaan neuvottelut ovat edenneet harvinaisen hyvässä hengessä, ja luonnoksessa on nyt tärkeitä muotoiluja ihmisoikeuksien takaamisesta ja köyhimpien maiden sopeutustoimien helpottamisesta.

CANin mukaan yksi jatkoneuvotteluiden ydinkysymyksistä on yhä se, miten rikkaita ja köyhiä maita pystytään kohtelemaan tasaveroisesti, kun otetaan huomiooon niiden historiallinen rooli hiilipäästöjen aiheuttajina.

Myös Vihreän Langan Lasse Leipola näkee neuvotteluiden ympärillä positiivisia merkkejä:

  • Ilmastoneuvottelut ovat olleet esillä monien valtiovierailujen ja erilaisten maaryhmien tapaamisissa.
  • EU on usuttanut tuhansia diplomaattejaan ajamaan asiaa asemamaissaan ja Yhdysvallat on ollut aktiivinen muun muassa Kiinan ja Intian suuntaan.
  • New Yorkissa päätetään syyskuun lopulla uusista kestävän kehityksen tavoitteista, joihin kuuluu myös suuri osa ilmastotoimista.
  • Julkisuudessa painetta luodaan muun muassa kaikki mantereet kattavalla Live Earth -ilmastokonsertilla, joka toteutetaan ensi kesänä.

Irti hiilisijoituksista

CAN uskoo myös, että viimeaikaisilla suursijoittajien päätöksillä siirtää rahojaan pois fossiilisia polttoaineita tuottavien firmojen osakkeista on ollut — ja tulee olemaan — suuri merkitys.

Tänään ja huomenna vietetään globaalia hiilisijoituksista luopumisen päivää (Global Divestment Day). Kampanjan aikana nähdään yli 500 tapahtumaa 58 maassa.

Tuoreiden laskelmien mukaan planeetan lämpötilan nousun rajaaminen kahteen asteeseen edellyttäisi, että neljä viideosa kaikista maailman hiilivarannoista jätettäisiin kokonaan käyttämättä, maakaasusta puolet ja öljystä kolmannes.