Uutinen

Ilmastotutkijat: Merenpinta nousee vähintään metrin

Uudet arviot merenpinnan noususta ovat huonoja uutisia etenkin rannikoiden köyhien maiden asukkaille, varoittaa Oxfam.
Jari Nousiainen
11.3.2009

Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportissa vuonna 2007 on aliarvioitu ilmastonmuutoksen aiheuttama merenpinnan nousu. Jotkut tutkijat pelkäävät hiilipäästöjen olevan lähellä aiheuttaa peruuttamattomia muutoksia, kirjoittaa AFP.

Kööpenhaminaan kokoontuneiden tutkijoiden mukaan merenpinta nousee kuluvan vuosisadan aikana vähintään metrin – riippumatta tulevista päästövähennyksistä. Uuden jäätiköiden sulamisen huomioivan mallin ja IPCC:n lämpötila-arvioiden perusteella nousu voi kuitenkin olla lähes kaksi metriä.

Merenpinnan runsas nousu tietää hankaluuksia esimerkiksi Bangladeshissa, jossa 15 miljoonaa ihmistä asuu ja saa elantonsa joen suistoalueella rannikon tuntumassa. Metrin nousu ajaisi nämä ihmiset ilmastopakolaisiksi ja lisäisi entisestään köyhän maan ilmastonmuutoksesta johtuvia hankaluuksia, Oxfamin edustaja totesi.

Ympäri maailmaa rannikoilla asuu noin 600 miljoonaa ihmistä. Merenpinnan nousu pakottaisi heidät kaikki muuttamaan, mikä vaikuttaisi koko väestörakenteeseen, yhdysvaltalainen ympäristötutkija Konrad Steffen kertoi.

Ilmastotutkijoiden tapaamisen tarkoituksena oli päivittää IPCC:n raporttia. Edellisen julkaisun tiedot olisivat auttamatta vanhentuneita, kun joulukuussa Kööpenhaminassa järjestetään neuvottelut ilmastosopimuksesta.

Lisää tietoa aiheesta