Uutinen

Ilmastonmuutos ja WTO-kierros puhuttavat Davosin talousfoorumissa

Maailman talousfoorumin päähuomio kohdistuu ilmastonmuutokseen. Angela Merkel on nostanut esiin myös WTO-neuvottelujen jatkon ja Afrikan tilanteen.
Sanna Jäppinen
25.1.2007

Sveitsin Davosissa 24.-27. tammikuuta kokoontuvan Maailman Talousfoorumin (WEF) tämänvuotisena teemana on muuttuvat voimasuhteet. Muutoksilla viitataan paitsi Kiinan ja Intian nouseviin talousmahteihin myös vakaviin uhkakuviin, kuten Lähi-idän kriisiin ja ennen kaikkea ilmastonmuutokseen. Foorumiin osallistuu lähes 2 500 politiikan ja liike-elämän päättäjää.

WEFin puheenjohtaja Klaus Schwab kuvaili maailman nykymenoa skitsofreeniseksi ja muistutti avajaispuheessaan, että vaikka globaali talous kukoistaa ja tämänkin vuoden merkit näyttävät lupaavilta, on "pinnan alla paljon kysymysmerkkejä, paljon riskejä, paljon epätasapainoa ja paljon ristiriitoja", Voice of America uutisoi.

Vaikka ilmastonmuutos on nostettu Davosin ykkösaiheeksi, lienee vielä matkaa siihen, että esimerkiksi yritysmaailma muodostaisi yhtenäisen näkemyksen ilmastomuutoksen torjumisen tarpeellisuudesta.

Konsulttiyritys PricewaterhouseCoopers nimittäin julkisti foorumin alla tutkimuksen, jossa selvitettiin yritysten pääjohtajien mielipiteitä ilmastonmuutoksesta, IPS kirjoittaa.

Kyselyn perusteella lähes kolmannes johtajista totesi, ettei ilmastonmuutos huolestuta lainkaan, ja 28 prosenttia vastasi, ettei tunne kovinkaan suurta huolta. Vain 14 prosenttia johtajista ilmoitti olevansa ilmiöstä erittäin huolissaan ja 25 prosenttia jonkin verran huolissaan.

Valtiollisella tasolla ilmastonmuutoksen suitsiminen sai pontta Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin otettua 23. tammikuuta vihdoin kantaa globaaliin ilmastonmuutokseen. Yhdysvallathan on pysytellyt esimerkiksi Kioton ilmastosopimuksen ulkopuolella.

Oxfam: Köyhiä hyödyttävä kauppasopimus kaukana

EU:n ja G8-ryhmän puheenjohtajamaan Saksan liittokansleri Angela Merkel peräänkuulutti WEFin avajaisissa vapaakaupan lisäämistä ja oikeudenmukaisempia kauppasääntöjä, People's Daily uutisoi.

Merkel kiinnitti erityistä huomiota Afrikan tilanteeseen: hänen mukaansa talouskasvu vähentää aseellisten konfliktien riskiä.

"Se, mitä me voimme tehdä on auttaa [Afrikan maita] seisomaan omilla jaloillaan ja hyödyntämään omia voimavarojaan konfliktien rauhanomaisessa ratkaisemisessa", kansleri totesi Voice of American mukaan.

Merkel kaipasi eri osapuolilta joustavuutta Maailman kauppajärjestö WTO:n neuvotteluissa, jotta jäissä oleva Dohan-neuvottelukierros saataisiin käyntiin.

Viime viikonloppuna kokoontuneet Yhdysvaltain ja EU:n kauppaneuvottelijat hieroivat sopua WTO-neuvotteluja jarruttaneissa maatalouskaupan kysymyksissä, ja neuvotteluja on tarkoitus jatkaa Davosissa.

Kansainvälinen Oxfam-kansalaisjärjestö muistutti, että EU:n ja Yhdysvaltain lähentyminen ei vielä tarkoita, että WTO-neuvotteluissa oltaisiin yhtään lähempänä Dohan-kierroksen perimmäistä tavoitetta eli köyhyyden vähentämistä.

"WTO-neuvottelujen tasapaino on vinksallaan. Kehitysmaille pitää tarjota joustoa ja apua kehityksen portailla etenemiseen, ei esittää tylyjä, vastavuoroisuutta vaativia ehdotuksia, jotka vähentävät maiden kykyä edistää ruokaturvaa ja maaseudun elinkeinoja, tai käyttää kauppapolitiikkaa edistämään teollista kehitystä", Britannian Oxfamin johtaja Barbara Stocking totesi järjestön tiedotteessa.

"Pohjimmiltaan on kyse siitä, että rikkaiden maiden on lakattava suhtautumasta kehityskysymyksiin myönnytyksinä", Stocking tiivisti.

Lisää tietoa aiheesta