Jos kehitysyhteistyötä ohjaavat yleiset ihmisoikeudet, voi olla vaikeaa ratkaista kenen köyhyyttä halutaan vähentää.
Kuva:
Shutterstock
Uutistausta

Ihmisoikeudet ja kehitysyhteistyö — pelkkä kehäpäätelmä?

Ihmisoikeudet nousevat Suomen kehityspolitiikan ytimeen ja ohjaavat osaltaan kehitysrahoitusta Heidi Hautalan ministerikaudella. Professori Martti Koskenniemen mukaan ihmisoikeusretoriikasta ei välttämättä ole apua kun päätetään, mitä rahoitetaan.
Esa Salminen
15.11.2011

Kehitysministeri Heidi Hautala on todennut, että ihmisoikeudet tulevat jatkossa näkymään Suomen kehityspolitiikassa aiempaa voimakkaammin. Vuodenvaihteessa valmistuvassa kehityspoliittisessa ohjelmassa nostetaan ihmisoikeusperustaisuus, sukupuolten välinen tasa-arvo ja ilmastokestävyys niin sanotuiksi läpileikkaaviksi tavoitteiksi.

Hautalan mukaan nämä painopisteet tulevat saamaan lisää huomiota ja ohjaamaan varainkäyttöä.

Akatemiaprofessori Martti Koskenniemi käytännössä tyrmäsi ihmisoikeusperustaisuuden kehitysyhteistyötä ohjaavana periaatteena ulkoministeriön kansalaisjärjestöseminaarissa 10. marraskuuta.

"Viimeisten vuosikymmenten aikana on saatu aikaiseksi niin laaja kirjo ihmisoikeussopimuksia, että on vaikea kuvitella sellaista hyvää, joka ei tavalla tai toisella jäsentyisi sen hyvän saajan ihmisoikeutena", Koskenniemi sanoi.

Kansainvälisen oikeuden asiantuntija ja Helsingin yliopiston Erik Castrén -instituutin johtaja muistutti, että YK:n piirissä on julistettu ihmisoikeuksien olevan yleisiä, luonnollisia, jakamattomia, keskinäisriippuvaisia ja toisiinsa liitoksissa olevia.

"Kun nyt sitten ihmisoikeusasiantuntija menee kentälle tai kun hän tarkastelee kehityshanketta, joutuu hän monimutkaisen ongelman eteen."

Miten voidaan priorisoida?

Kehityshankkeiden kenttä on loputon: on ongelmia poliittisten ihmisoikeuksien toteuttamisessa, vaalit eivät ehkä ole olleet rehellisiä, kansanedustuslaitos ei toimi oikein.

"On ongelmia turvallisuuden toteuttamisessa, ihmiset kokevat että poliisin toiminnan tehostaminen olisi tärkeätä. Hyvän hallinnon aikaansaaminen on kaikkien ihmisoikeusohjelmien ja kehitysohjelmien keskiössä. Oikeuslaitoksen parantaminen, vankiloiden rakentaminen. Koulutuskysymykset, tyttöjen koulutus, ensimmäisen asteen, toisen asteen ja kolmannen asteen koulutus", Koskenniemi luetteli.

"Monissa ihmisoikeusasiakirjoissa on pidetty tärkeänä oikeutta asumiseen. Talouden perusrakennus, jälleenrakennus, joka edellyttää omistusoikeuden toteuttamista. Omistusoikeus puolestaan edellyttää monia yhteiskunnallisia rakenteita voidakseen toteutua. Entä köyhyyden poistaminen? Erityisryhmä? Vähemmistöt? Naiset? Vammaiset? Entäpä paikallisen väestön osallistaminen näihin projekteihin? Entäpä jos se tapahtuu tehokkuuden kustannuksella?"

Rahaa ei kuitenkaan koskaan ole kaikkeen, joten on pakko päättää mikä asia on toista tärkeämpi. Koskenniemen mukaan ihmisoikeusperusteella tätä päätöstä ei voi tehdä, jos oikeudet ovat, kuten sanottua, "yleisiä, luonnollisia, jakamattomia, keskinäisriippuvaisia ja toisiinsa liitoksissa olevia". Ihmisoikeusretoriikka pitää kaikkia hyviä toimintoja ohjelmallisesti yhtä tärkeinä.

"Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sellaisia asiantuntijuuden muotoja olisi, joilla juuri näitä valintoja voidaan tehdä", Koskenniemi sanoi. "Nämä asiantuntijuuden muodot ovat tyypillisesti turvallisuuspolitiikan asiantuntemusta, koulutuspolitiikan asiantuntemusta, hallinnon asiantuntemusta, köyhyyden poistamisen asiantuntemusta, ja niin edelleen."

"Ei ole olemassa ihmisoikeuspolitiikkaa, jonka edistäminen olisi jotenkin erilaista näiden asioiden edistämisestä."

Koskenniemestä on sinänsä samantekevää, onko hyvää työtä kentällä tekemässä henkilö, joka näkee itsensä ihmisoikeusaktivistina tai taloudellisena tai kehityspoliittisena asiantuntijana.

"Tärkeintä on se, että näitä asioita tehdään, ja että niitä tehdään tehokkaasti. Jos ihmisoikeusretoriikka ja asiantuntemus johtavat siihen, silloin sitä tietysti kannattaa tukea. Jos — niin kuin minusta välillä on näyttänyt — se johtaa omaan napaan tuijottamiseen ja kyvyttömyyteen tehdä vaikeita ratkaisuja, silloin ihmisoikeusasiantuntemus on yksi niitä ongelmia, jotka täytyy ratkaista."

Oikeasti painotukset muuttuvat kuitenkin

Ovatko ihmisoikeudet sitten oikeasti niin kaikenkattava vyyhti, että Hautala joutuu pettymään ja mikään ei muutu? Onko kaikki köyhyyden vähentäminen ihmisoikeuksien näkökulmasta samanarvoista, niin kuin professori esittää? Käytännössä tuskin.

Kun ihmisoikeusperustaisuus kohtaa esimerkiksi kehityskentän toisen suuren muoti-ilmiön — yksityissektorin merkityksen ja kehittämisen — saatetaan rahaa ohjata enemmän pienille ja keskisuurille kehitysmaiden yrityksille suurten länsifirmojen sijaan.

Tai kuten sosiaalisen kehityksen neuvonantaja Timo Voipio seminaarissa sanoi: jos halutaan rakentaa silta kylästä torille joen ylitse, voidaan kysyä, kenen köyhyyttä halutaan vähentää. Palveleeko silta virkamiehiä ja vauraita kauppiaita, jotka kulkevat nelivetoautolla, vai naisia, jotka kantavat raskaita taakkoja selässään? Tai yksinkertaisesti, onko sillassa kynnys, pääseekö sille pyörätuolilla?

Oikeusvaltiokehityksen neuvonantajaa Merja Lahtista kuunnellessa saattoi myös aavistaa, millaisia painopiste-eroja ihmisoikeuksiin keskittyminen saattaa tuoda edellisen hallituksen kehityspoliittiseen linjaan, jossa korostui etupäässä luonnontalous.

Lahtisen mukaan ihmisoikeuksien nähdään kehitysyhteistyössä usein liittyvän lainvalvontaan ja turvallisuuteen, vaikka rikosoikeus koskettaa vain pientä osaa maailman ihmisistä. Suurempaa osaa koskettavat hallintomenettelyt, hallinto-oikeus, vero-oikeus, maaoikeus ja vaikkapa palvelujen saatavuus.

"Parannetaan oikeuslaitoksen riippumattomuutta, voidaan parantaa valvontamekanismeja, voi olla antikorruptiokomissioita, ihmisoikeuskomissioita, kansallisia ihmisoikeusinstituutioita. Tai voidaan tukea lainsäädännön kehittämistä", Lahtinen luetteli esimerkkejä.

Järjestöhankkeilla taas voidaan puuttua syntymärekistereiden puuttumiseen tai vaikkapa helpottaa oikeusaputilannetta.

"Viime hallituksen kanssa vaikeaa"

Timo Voipio myönsi, että läpileikkaavat tavoitteet olivat edellisen hallituksen aikana "ainoa pieni ikkuna", jonka kautta virkamiehillä oli mahdollisuus tuoda ihmiskeskeisiä, tasa-arvo- ja ihmisoikeusasioita kehitysyhteistyön agendalle.

"Tämäkin oli hyvin, hyvin vaikeaa", Voipio muisteli.

Tulevassa kehityspoliittisessa ohjelmassa näitä teemoja pidetään velvoittavina. Painotusmuutos näkyy käytännössä heti kehityshankkeiden ensimmäisessä vaiheessa.

"Joka kerta kun suunnitellaan hanke, kysytään itseltämme, kenen elämä tulee muuttumaan", Voipio kuvasi.

Nykytilanteessa ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymyksiä tarkastellaan ulkoministeriön laaturyhmässä, johon hankkeet tulevat jo hyvin pitkälle viimeisteltyinä. Myös järjestöhankkeissa Voipion mukaan läpileikkaavien tavoitteiden pohdinta tulee aloittaa syklin alkuvaiheessa.

"Osallistetaan huono-osaiset ja usein syrjityt ihmiset, kysytään heiltä, miten hanke vaikuttaisi heihin. He tietävät kyllä". Voipio muistutti.

"Tämä on unohtunut meidän kehitysyhteistyössämme viimeisen 10—15 vuoden aikana hälyttävästi. Me suunnittelimme hankkeet 1980—90-luvuilla todella systemaattisesti osallistavia prosessien kautta."

Nykyään Voipiosta vaikuttaa, että kehitysyhteistyön tekijät ovat kaikki jonkin alan asiantuntijoita, jotka kuvittelevat tietävänsä paremmin ja osaavansa suunnitella määrittelemättömien kyläläisten puolesta asiat.

"Suunnitellaan yhdessä", Voipio ehdotti. "Pidetään huoli siitä, että me kuulemme naisten ja lasten äänet. Keskustellaan vammaisten ihmisten kanssa ja kuullaan, miltä asiat vaikuttavat heidän näkökulmastaan. Se parantaa suunnittelua."