Uutinen

Ihalainen: Kehitysyhteistyö on solidaarisuutta, ei hyväntekeväisyyttä

Juha Rekola
27.10.2000

Ammattiyhdistysliike on aina ollut kansainvälistä ja solidaarista, muistutti SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen SASK:in solidaarisuuspäivien osanottajia.

Suomi on Ihalaisen mukaan selvinnyt yllättävän hyvin itsenäisyyden ajan pahimmasta lamasta, ehkä työttömyyden poistamista lukuun ottamatta.

"On kysyttävä, eikö nyt ole aika nostaa julkiseen keskusteluun kehitysyhteistyön määrä ja laatu?"

Ihalainen ja arkkipiispa Paarma julkistivat SASK:in solidaarisuuspäivillä yhteisen vetoomuksensa kehitysyhteistyön puolesta.

"Konsensuksella olemme tässä maassa selvinneet monesta kovasta paikasta. Emmekö löytäisi nyt kasvun vuosina uutta kansallista konsensusta, jotta Suomen kehitysyhteistyö saataisiin tasaisen kasvun uralle tavoitteenaan YK:n suositus 0,7 prosenttia. Kehitysyhteistyön laadusta tinkimättä Suomen on noustava muiden Pohjoismaiden takaa niiden rinnalle ja kannettava yhteisvastuunsa huonompiosaisista. Tämä ei ole hyväntekeväisyyttä vaan solidaarisuutta."

Seuraavassa muita otteita Ihalaisen puheesta Tampereella 28.10.2000:

****
Ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASK perustettiin v. 1986 SAK:n edustajakokouksen aloitteesta. SASKin perustamisvalmistelut veivät kaksi vuotta ja niissä ratkesi myönteisesti liittojen mukaantulo SASKin toimintaan. Kun tänä päivänä tarkastelemme SASKin työn tuloksia voimme havaita kuinka merkittävästä asiasta silloin oli kyse. Mieluisaa on ollut havaita, että SASK on parhaillaan laajentumassa SAK-laisesta perheestä myös STTK-laisiin liittoihin. Tämä on hieno asia ja toivon, että STTK, AKAVA ja niiden liitot ovat pian laajasti SASKin työssä mukana. Yhteistyö solidaarisuuskeskuksessa antaa oivan pohjan kehittää suomalaisen ay-liikkeen kansainvälistä edunvalvontaa.

Edunvalvonnastahan SASKin työssä viime kädessä on kysymys. Se ei ole hyväntekeväisyyttä vaan osa kansainvälisen ay-liikkeen strategiaa ja solidaarisuutta.

****

ILO:n työkonferenssi hyväksyi vuonna 1998 harvinaisen julistuksen työelämän perusoikeuksista. Julistus kattaa yhdistymis- ja sopimusvapauden, pakko- ja lapsityövoiman käytön sekä kaikinpuolisen syrjinnän kiellon työelämässä. Merkittävää julistuksessa on, että nekin hallitukset, jotka eivät ole näitä sopimuksia ratifioineet ovat velvollisia raportoimaan ILO:lle niiden noudattamisesta. Julistuksen moraalinen merkitys ja velvoite on voimakas, koska se hyväksyttiin yksimielisesti. Tuon julistuksen toteuttaminen kaikkialla maailmassa on nyt kansainvälisen ay-liikkeen keskeisimpiä vaatimuksia.

Globaalistuminen vaatii sosiaalisen ulottuvuuden. Reilun kaupan hengessä on välttämätöntä, että kansainvälisiin kauppa- ja investointisopimuksiin saadaan mukaan ns. sosiaaliklausuuli eli niihin kirjataan sitoutuminen ILO:n julistukseen työelämän perusoikeuksista. Yritykset on saatava niitä noudattamaan mutta hallitukset ovat viime kädessä vastuussa sopimusten ratifioimisesta ja valvonnasta. Tämä on sanottava varsin painokkaasti, sillä huolimatta talouden globaalistumisesta ja monikansallisten yritysten vallan kasvusta, valtaosa kehitysmaiden työpaikoista on edelleen pienissä ja keskisuurissa yrityksissä, maataloudessa ja julkisella sektorilla.

****

Kehitysmaiden ammattiyhdistysliike on ollut varsin ahtaalla viime vuosina. Sitä vastassa ovat ay-toimintaa hajottamaan pyrkivät työnantajat, useasti korruptoituneet ja ammattiyhdistyksiin vihamielisesti suhtautuvat hallitukset ja näiden politiikan selän taakse piiloutuvat monikansalliset yritykset. Monet hallitukset ovat perustaneet ns. erityis- tuotantovyöhykkeitä, joihin ne houkuttelevat ulkomaisia sijoittajia verovapauksilla ja lupauksilla pitää ay-liike ulkona. Yleensä niissä käytetään halpatyövoimana nuoria naisia. Tämä on nykyaikaista riistoa vanhanaikaisin keinoin.

Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ajamat rakennesopeutusohjelmat ovat merkinneet hyvin kipeitä leikkauksia välttämättömiin julkisiin palveluihin. Tämä ja kehitysmaiden valtava velkataakka ovat lisänneet myös kehitysmaiden ammattiyhdistysten ahdinkoa. Maailmanpankin johtaja Wolfensohn totesikin julkistaessaan viime keväänä maailman kehitysraporttia, että sen viesti on ristiriitainen. Hän totesi, että yhtäältä vuoden 1997 Kaakkois-Aasian talouskriisi iski ankarimmin juuri köyhiin ja lisäsi eriarvoisuutta. Toisaalta sen seurannaisvaikutukset olivat pelättyä pienemmät, koska niitä pehmentämässä olivat sosiaaliset turvaverkot. Siksi on aivan ilmeistä, että IMF:n aikaisemmin vaatimat sosiaalimenojen leikkaukset budjettien tasapainottamiseksi ovat jyrkässä ristiriidassa köyhyyden poistamisen kanssa. Ei myöskään voida olettaa, että esim. Afrikan valtiot selviävät valtavasta AIDS- ongelmastaan, ellei velanhoidossa ryhdytä ratkaiseviin toimiin.