Uutinen

Hyvän vammaishankkeen salaisuutta etsimässä

Suomalaiset järjestöt ovat tukeneet Sambian vammaisjärjestöjä yli 15 vuotta. Rahaa on käytetty noin 4,5 miljoonaa euroa. Kymmenen kumppanuuden joukosta löytyy niin onnistumisia kuin "valkoisia elefantteja" eli mahtipontisia mutta heikkoja hankkeita, todettiin Fididan seurantamatkalla huhtikuussa.
Kirsi Salonen Senja Väätäinen
7.8.2006

Kolmipyörä (kuva: Kepa)

"Syitä erilaisille tuloksille on monia. Erityisen haasteellista on ollut saavuttaa kylien köyhät vammaiset", toteaa Fididan hankekoordinaattori Elina Savo.

Suomalaisten tukemat hankkeet ovat eri kokoisia. Viime vuosikymmenellä tehtiin suuriakin investointeja, ja ajateltiin että muutamassa vuodessa Suomen hyvin toimiva järjestelmä voidaan siirtää Sambiaan.

"Tuolloin ei ymmärretty, että hyvinvointivaltiomme on keskeisessä asemassa vammaispalvelujen tarjoamisessa. Unohdettiin esimerkiksi RAY:n ja Kelan rooli. Toisaalta järjestöillä ei vielä ollut paljoakaan kehitysyhteistyökokemusta, ja hankkeiden valmistelu oli heikkoa", Savo kertoo.

Hyvistä kokemuksista esimerkkinä Savo mainitsee Chipata CBR:n, joka on vuosien mittaan onnistuneesti kuntouttanut ja tarjonnut elämän välineitä maaseudun vammaisille pienellä budjetilla. Vammaisia työllistävä, pyörätuoleja sekä muita apuvälineitä valmistava Disacare on myös osoittautunut hienoksi hankeideaksi, vaikka tällaisen bisneksen pyörittäminen Sambian oloissa onkin haasteellista.

Elina Savon ja Fididan toiminnanjohtaja Tuija Halmarin kenttämatkan taustalla on Fididan rooli pilottikokeilussa, jossa ulkoministeriön hankehallinto siirretään Fididalle kansalaisjärjestöjen vammaishankkeiden osalta. Fidida arvioi vammaisjärjestöjen hankesuunnitelmat ja laatii niistä lausunnot ministeriön hanketukipäätösten pohjaksi. Myös hankeraportit tarkistetaan Fididassa.

Suunnittelu ja tiukka talous varjelevat

Savo ja Halmari havaitsivat hankkeissa vieraillessaan, että huolellinen suunnittelu ja toimintaympäristön analyysi ovat onnistumisen peruspilareita. Fidida aikookin esittää ministeriölle, että kansalaisjärjestöhankkeissa otettaisiin käyttöön niin sanottu nollavuosi, jonka aikana kumppanit voisivat suunnitella hankkeen kunnolla yhdessä pienen rahoituksen turvin.

Vammaishankkeiden heikompien esimerkkien, eli "valkoisten elefanttien" yhteisiä piirteitä Sambiassa ovat olleet selkeiden indikaattoreiden ja monitoroinnin puute, riippuvuus yhdestä rahoittajasta sekä hankkeiden liian suuri mittakaava kumppanien kapasiteettiin nähden.

"Monia hankkeita on vaivannut liiallinen toiveajattelu. Ollaan esimerkiksi varmoja, että maan hallitus ottaa hankkeen omakseen, mutta siitä ei hankita mitään takuita. Jos tärkeitä paikallisia yhteistyökumppaneita ei integroida osaksi hanketta, se ei todennäköisesti onnistu", toteaa Savo.

Myös suomalaisten vammaisjärjestöjen kyseenalaistamaton solidaarisuus sisarjärjestöä kohtaan on välillä kostautunut.

"Liiallinen luottamus on johtanut siihen, että kaikki selitykset hyväksytään kyselemättä. Sellaiset hankkeet, jossa rahaa on ollut niukasti ja talouskuri tiukka, ovat onnistuneet paremmin", Savo arvioi.

Onnistumisen avaimet

Tarkan suunnittelun ja toimintaympäristön tutkimisen lisäksi Savon ja Halmarin mukaan avainsanoja ovat konkreettisuus, realistisuus ja selkeät tavoitteet. Myös suomalaisella kumppanilla on vastuu kaikista näistä.

"Pitää kysyä, mitä on oikea kumppanuus ja määritellä roolit ja vastuut. Paikallisen järjestön kapasiteetti ei kasva, jos suomalaiset pitävät kaikki langat käsissään", toteaa Savo.

Yksi keskeisiä kysymyksiä vammaishankkeissa on, miten kanavoida saavutetut edut ruohonjuuritasolle. Elina Savon mukaan yhteisöperustainen kuntoutustyö on osoittautunut toimivaksi konseptiksi. Kun järjestöt toimivat yhdessä esimerkiksi paikallisten terveyskeskuksien kanssa, tulokset ovat kestäviä.