Carnegie Europen Richard Youngs.
Professori Richard Youngs vieraili marraskuisessa Helsingissä. Hän saapui puhumaan Kepan järjestämään kehityspoliittiseen päivään.
Kuva:
Mimosa Hedberg
Uutinen
Kehityspoliittinen päivä

Huippututkija Suomessa: Elämme raivon aikakautta – ”Protestien laajuus ennennäkemätöntä”

Kansainvälisen politiikan huippututkija on huolissaan Euroopan demokratiakehityksestä. Vallalla on toisaalta myös raivon aikakausi, ja tavalliset ihmiset protestoivat kaduilla enemmän kuin vuosikymmeniin.
Mimosa Hedberg
3.11.2017

Mitä kuuluu eurooppalaisille kansalaisyhteiskunnille? Ei kovin hyvää, arvioi Carnegie Europe -ajatushautomon tutkija ja Warwickin yliopiston kansainvälisen politiikan professori Richard Youngs.

Youngsin mukaan aiemmin kehityskentällä oli vallalla ajatus, että Euroopassa on kaikki hyvin ja etelän kansalaisyhteiskuntien pitäisi ottaa mallia pohjoisen menosta.

”Mutta nyt monet niistä ongelmista, joita kansalaisyhteiskunnat kokevat etelässä, ovat näkyvillä myös täällä pohjoisessa”, Youngs sanoo Kepan haastattelussa.

Hän mainitsee esimerkeiksi Unkarin ja Puolan, joissa politiikka on räikeän demokratianvastaista, järjestöjen toimintaa säädellään tiukoilla laeilla ja populismi nousee. Hienovaraisempia merkkejä on nähtävissä myös vaikkapa Britanniassa, Ranskassa ja Espanjassa.

”Kansallisilla tasoilla näkee huolestuttavia trendejä, jotka sotivat demokratiaa vastaan.”

Raivon aikakausi

Toisaalta myönteisiäkin asioita tapahtuu, eikä pelkästään Euroopassa, vaan globaalilla tasolla. Youngsin mielestä on väärinymmärrys, että ihmisiä ei enää politiikka kiinnostaisi. Protesteja nähdään nyt ympäri maailmaa enemmän kuin useisiin vuosikymmeniin, Youngs arvioi.

Ja niitä järjestetään niin autoritäärisissä valtioissa kuin vakaissa demokratioissakin: Venäjältä Ukrainaan, Thaimaasta Keniaan. Youngs puhuu raivon aikakaudesta, ”age of rage”. Protestien toistuvuus ja laajuus on ennennäkemätöntä, hän toteaa.

Aktivismi on toisaalta myös muuttanut muotoaan. Kaukana ovat ne ajat, kun aktivistiryhmät matkustivat WTO:n ja Naton huippukokouksesta toiseen. Tätäkin tapahtuu, mutta nyt aktivismista on tullut Youngsin mukaan paljon paikallisempaa.

”Vaikuttamista ei ehkä tehdä enää niin paljon perinteisten toimijoiden, kuten puolueiden tai järjestöjen kautta, vaan pienempiä liikkeitä mobilisoiden.”

Toimiiko aktivismi?

Protestit ovat nyt myös spontaanimpia, osaksi sosiaalisen median myötä. Tämä tekee niistä ketteriä ja helposti muuntautuvia.

Tietty mielenilmaus voi olkaa pienestä paikallisten arkea koskettavasta asiasta, kuten Egyptissä vaikkapa leivän hinnasta, ja paisua sitten hallituksen vastatoimien myötä valtavaksi poliittiseksi näytelmäksi.

”Jotkut väittävät, että protestit synnyttävät paljon melua, mutta vähän muutosta. Ja suuressa osassa tapauksista tämä onkin totta. Mutta on myös protesteja, jotka tehoavat.”

Esimerkiksi Youngs nostaa vaikkapa Etelä-Korean protestit, joiden lopputulos oli, että presidentti Park Geun-hye joutui jättämään tehtävänsä poliittisen skandaalin päätteeksi.

Toisaalta monissa tapauksissa hallitukset ovat nyt myös ovelampia aktivistien suhteen. Youngs arvioi, että mielenosoittajille annetaan pieniä myönnytyksiä, jotta protestit saadaan laimennettua, mutta tämä ei saa lopulta aikaan suurempaa muutosta.

Euroopan itälaita huolestuttaa

Kansainvälisen politiikan professori on paneutunut etenkin Itä-Euroopan demokratiakehitykseen. Ukrainan tilannetta Youngs pitää hyvin hauraana, mutta maassa kansalaisyhteiskunta on kasvattanut jalansijaansa. On opittu viime vuosien tapahtumista, Oranssista vallankumouksesta ja vuoden 2014 Maidanin protesteista, Youngs pohtii.

”Kansalaisyhteiskunta on pysynyt muutoksen vauhdissa. Nyt siellä keskitytään paikallistason projekteihin.”

Oman haasteensa tuo se, että Ukrainan kansalaisyhteiskunta haluaa olla kovasti osa Eurooppaa ja EU:ta. Jälkimmäiseen EU ei ole kuitenkaan vielä valmis pitkään aikaan.

Muiden maiden ei missään nimessä tulisi ajatella, että työt on taputeltu Ukrainassa, Youngs painottaa. Krimin kysymyksessä EU on halvaantunut, Minskin sopimus on hyvin hauras, korruptio jyllää, eikä alueelle ole löydetty pitkäaikaista ratkaisua.

Youngsin mielestä esimerkiksi Suomen kaltainen maa voisi auttaa paljonkin Ukrainan yhteiskunnan tukemisessa. Ja toki Suomi niin tekeekin: ulkoministeriön kehitysyhteistyömäärärahoista on tuettu muun muassa Ukrainan rakenteellisia uudistuksia.

Venäjälle Arabikevät?

Venäjän demokratiakehityksen tukemisen Youngs näkee vieläkin haastavampana kuin Ukrainan. Venäjän kansalaisyhteiskunnan tila on hänestä luonnollisesti ”hyvin, hyvin huolestuttava”.

Silti Youngs olisi hyvin varovainen poliittisiin kysymyksiin puuttumisessa, ja opposition tukeminen voi aiheuttaa jopa takapakkia.

”En kuitenkaan tarkoita, että lännen pitäisi niellä kaikki, mitä Venäjä sanoo.”

Youngsin mukaan paikallistasolla toimii aktiivisia järjestöjä, jotka koittavat puuttua paikallisiin ongelmiin, kuten korruptioon. Tällaiseen työhön hän toivoisi enemmän tukea, sillä sen tason toiminta voi todella saada aikaan muutosta.

Youngs uskoo, että poliittisen johdonkin on jossain vaiheessa vaihduttava. ”Ja silloin meidän on pidettävä huoli, ettei maa vaivu kaaokseen”, hän lisää.

Voiko Venäjällä tapahtua oma Arabikeväänsä? Youngsin mukaan se on epätodennäköistä, mutta ei täysin mahdotontakaan.

”Kukaan ei olisi uskonut niin ennen Egyptin vuoden 2011 tapahtumiakaan.”

Kuten Youngs aiemmin jo totesi, protestit voivat alkaa pienestä asiasta ja paisua yhtäkkiä valtaviksi. Jos presidentti Vladimir Putinin ulkopolitiikka menee mönkään esimerkiksi Syyriassa, voivat seuraukset olla odottamattomat.

Samaan tapaan Youngs kehottaa myös Euroopan johtajia valppauteen. Pahimmat kriisit näyttävät olevan toistaiseksi taas takana päin, joten nyt olisi hänen mielestään keskityttävä taas täysillä integraatioon. Ja ennen kaikkea otettava kansalaisyhteiskunta mukaan.

”Jos he eivät ole tätä oppineet, niin tulevaisuus on täynnä valtavia protesteja.”