Uutinen

Huckleberry Finnin seikkailut

Vesa Sisättö
5.11.1999

Mark Twain: Huckleberry Finnin seikkailut

Suomentanut Yrjö Kivimies. (Alkuteos The Adventures of Huckleberry Finn, 1884)

Samuel Langhorne Clemens, alias Mark Twain, julkaisi vuonna 1884 romaanin The Adventures of Huckleberry Finn. Suomenkielinen käännös nimettiin luontevasti Huckleberry Finnin seikkailuiksi. Kirja on periaatteessa jatkoa kahdeksan vuotta aiemmin ilmestyneelle Tom Sawyerin seikkailuille.

Jälkipolvet ovat lukeneet näitä teoksia ennen kaikkea poikakirjoina. Päähenkilöt ovatkin murrosiän kynnyksellä olevia pojanvintiöitä, joiden elämää kirjavoittavat kuvitellut seikkailut ja ihan aidot kepposet. Tom Sawyerin seikkailut on kepeä seikkailukirja, jossa Twainin humoristin lahjat kukoistavat. Huckleberry Finn on toista maata. Kirjan alussa koditon pojanvintiö Huckleberry on saanut uuden kodin ja aloittanut koulunkäynnin sivistyäkseen. Elämään luovat hupia karkumatkat ja leikit Tom Sawyerin kanssa.

Äkkiä leikit loppuvat: Huckin isäpuoli sieppaa pojan ja pakottaa hänet asumaan erämaahan. Isän kurinpito ja ryyppääminen tekevät Huckin elon kurjaksi, ja lopulta hän päättää paeta lavastamalla oman kuolemansa. Pako onnistuu ja mukaan liittyy karannut neekeriorja Jim. Jim pakenee, koska hänen emäntänsä uhannut myydä hänet alas Mississippiä ja erottaa hänet tällä vaimostaan ja lapsistaan.

Road movie suurella joella

Alkaa suuri pakomatka alas mahtavaa Mississippi-virtaa. Joki on teoksessa keskeinen elementti. Jim ja Huck ovat molemmat eräällä tavalla kuolleet yhteiskunnalle: Huck lavastettuaan kuolemansa ja Jim karattuaan. Myös Huck on lainsuojaton auttaessaan Jimiä. Virtaava, alati muuttuva joki on välitila, jossa kuolleet asuvat.

Huckleberry Finnin seikkailut on eräänlainen road movie: sankarit ovat pakomatkalla, jolla kohtaavat erilaisia ihmisiä, ilmiöitä ja seikkailuja. Samalla heidän keskinäinen suhteensa punnitaan.

Huck joutuu kohtaamaan moraalisen ongelman, jota ratkaisemaan hänellä ei tunnu olevan tarpeellisia välineitä. Hänen kaitsijansa leskirouva Douglas ja neiti Watson ovat opettaneet hänelle että lakien noudattamatta jättäminen merkitsee Helvettiin joutumista. Nyt hän rikkoo lakia kajotessaan toisen omaisuuteen auttaessaan neekeriorjaa pakoon.

Mutta toisaalta Jim on hänen ystävänsä. Aiemmin taikauskoinen Jim on ollut Tomin ja Huckin huvittava kepposten kohde. Huck jatkaa aluksi samalla linjalla, mutta huomaa pian että Jimilläkin on tunteet ja että "neekerikin voi varmaan rakastaa perhettään samoin kuin valkoinen". Rotuerojen tilalle alkaa hiipiä universaali ihmisyys.

Huck joutuu kamppailemaan omatuntonsa kanssa useasti. Lopulta hän valitsee Helvetin: päättää toimia vain sen mukaan mikä tuntuu itsestä oikealta, leskirouvan ja neidin vaikeista moraalilaeista piittaamatta.

Kestokaunaa ja jalosukuisia huijareita

Matka alas Mississippiä antaa Twainille mahdollisuuden tarkastella amerikkalaisen yhteiskunnan omituisia elämänmuotoja. Teoksen vaikuttavimpia jaksoja on Huckin joutuminen keskelle Grangerfordien ja Shepherdsonien veristä sukuriitaa.

Suvut taistelevat muistamatta enää riidan alkua, ylikorostuneen kunniantunnon ohjaamina. Twain vain kuvaa tapahtumia ja jättää arvion tekemisen lukijalle. Molemmat suvut ovat "alkuperältään ylhäisiä". Toisaalta tämä on kunnioitettavaa, mutta myös Yhdysvaltojen syntyperän tasavertaisuutta korostavan ideologian vastaista.

Vielä roisimmin Twain käy käsiksi jalosukuisuuteen kahden rehevän sivuhenkilön, Kuninkaan ja Herttuan kautta. Nämä kaksi umpikieroa huijaria uskottelevat Huckille ja Jimille olevansa eurooppalaisen aateliston jälkeläisiä, joita kova kohtalo on riepotellut. Huck käsittää kohta että kuninkaalliset ovat pelkkiä alhaisia huijareita, mutta ei piittaa asiasta, sillä "todelliset monarkit eivät ole sen parempia".

Sivistyksen ja villeyden välinen jännitys on yksi Huckleberry Finnin seikkailujen teemoja. Tämä näkyy tietysti päähenkilön ristiriitana. Huck haluaisi olla kunnon poika, mutta vapaus ja villeys tuntuvat olevan lähempänä hänen todellista luonnettaan. Suuremmassa mittakaavassa sivistys ja villeys näyttäytyvät viime vuosisadan amerikkalaisen rajaseudun, "Villin Lännen", kuvauksessa.

Sivistyksen sikala

Mississippin varren asukkaat tuntuvat arvostavan yli kaiken sivistystä: teatteria, uskonnollisia saarnamiehiä, raittiusasiamiehiä ja tieteen airueita, ihmelääkekauppiaita. Tähän sivistyksenhimoon iskevät huijarit, kuten Kuningas ja Herttua. Heidän menestyksensä osoittaa todellisen sivistyksen puutteen tai harvinaisuuden.

Twain ei säästele kuvatessaan pikkukaupunkien ankeutta. Siat möyrivät pitkin pääkatuja, herätyskokouksissa telmii pelkkiin paitariepuihin pukeutuneita lapsia, kaikkialla juopotellaan ja huijataan. Ennen kaikkea lailla ei tunnu olevan mitään painoarvoa. Kansalaiset tarttuvat oman käden oikeuteen heti kun tilaisuus tulee: Grangerfordit ja Shepherdsonit saavat teurastaa toisiaan kenenkään häiritsemättä, ja lynkkaukset ovat arkipäivää.

Yrittääkö Mark Twain tehdä saman Yhdysvalloille kuin Nikolai Gogol Kuolleissa sieluissaan 1800-luvun Venäjälle? Ravistella lukijoita ja sanoa: katsokaa, tälläisiä te olette! Ja mitä nykylukija sitten saa Huckelberry Finnin seikkailuista?

Poliittisesti korrekti Twain ei tietenkään kaikkine neekerijuttuineen ole ja kuinka olisi ollutkaan. Selvästi humaani ote hänellä kuitenkin on. Romaanissa eteemme avautuu elävä kuva 1800-luvun Amerikasta, mahtavasta Mississippi-virrasta ja sen rantojen rosoisista asukkaista.

Paluu lapsuuteen

Teoksen loppu vetää tarinan kehän umpeen. Synkkä, aikuisten maailmaan tehty jokimatka päättyy alun poikakirjan tunnelmiin. Huckin henkensä kaupalla suorittaman paon vastakohtana pojat suunnittelevat Jimin vapauttamista. Tämä todellisuudessa täysin tarpeeton operaatio on tarkoitus toteuttaa "oikealla tavalla" eli kaikkia mahdollisia seikkailukirjojen konventioita noudattaen.

Lopun paluu lapsuuden maailmaan sitoo kirjan poikakirjojen traditioon. Mutta matkatessamme suurella virralla Huckin ja Jimin kanssa olemme mukana seikkailussa, jossa ovat mukana kaikki elämän mausteet.

VESA SISÄTTÖ