Kaupunki peräänkuuluttaa myös Suomen valtiolta kattavampaa tukea veronkierron estämiseen muun muassa muuttamalla verojulkisuuslakia ja vaikuttamalla hankintalainsäädännön uudistamiseen Eu:ssa.
Kuva:
Attila Jandi
Shutterstock
Uutinen

Helsinki aktivoitui veroparatiisien vastaisessa työssä

Helsingin kaupunki haluaa nostaa verotietojen avoimuuden kriteeriksi kaupungin tekemiin hankintoihin. Moni kaupunki Euroopassa pohtii parhaillaan samaa.
Matti Ylönen
6.3.2013

Helsingin kaupunginhallitus päätti maanantaina 4. maaliskuuta kokeilla maakohtaisten tilinpäätöstietojen vaatimista kaupungin tarjouskilpailuihin osallistuvilta yrityksiltä.

Yritysten maakohtaisen talousraportoinnin lisäämistä on pidetty yhtenä avainaloitteena yritysten aggressiivisen verosuunnittelun ja veroparatiisien käytön hillitsemiseksi.

Pakollisen maakohtaisen raportoinnin laajentamisesta keskustellaan muun muassa Euroopan unionissa. Helsingin kaupungin uusi linjaus lähestyy ongelmaa toiselta kantilta: se tekee maakohtaisesta avoimuudesta kriteerin hankintoihin osallistumiselle.

Jos yhtiöt joutuisivat raportoimaan maittain tulonsa, maksamansa verot ja muut taloustiedot, tulisi aggressiivisesta verosuunnittelusta nykyistä hankalampaa ja riskialttiimpaa. Se auttaisi puuttumaan myös kehitysmaista tapahtuvaan pääomapakoon.

Vastaehdotus Wallgrenin radikaalimpaan aloitteeseen

Kaupunginhallituksen hyväksymä ehdotus oli Erkki Perälän (vihr.) vastaehdotus kaupunginvaltuutettu Thomas Wallgrenin (sd.) laajempaan aloitteeseen yritysten maakohtaisen avoimuuden lisäämiseksi. Perälän esitystä kannatti Lasse Männistö (kok.).

"Päätökset ovat merkittäviä ja hyviä. Niiden ansiosta veroparatiisien vastainen työ jatkuu Helsingissä", Thomas Wallgren linjasi tiistaina uuden Suomen blogissaan – ja ilmaisi samalla pettymyksensä aloitteen kaventumisesta.

Wallgrenin aloitteessa vaadittiin maakohtaisten tilinpäätöstietojen lisäksi muun muassa laajempaa selvitystyötä aiheeseen liittyen. Mukana oli myös kaupungin oman palvelujen tuotannon kasvattaminen tilanteissa, joissa veroparatiisiyhtiöiden käyttöä on vaikea välttää.

EU-direktiivi hankintalakien taustalla

Monet kaupungit Euroopassa ovat lähteneet selvittämään, miten kuntien hankintalinjauksilla voitaisiin tukea yritysten avoimuuden lisäämistä. Helsingin päätös nosti kaupungin tämän kehityksen eturintamaan.

Hankintapolitiikalla voisi olla suurikin merkitys yhtiöiden avoimuuden lisäämisessä, sillä EU-maiden bruttokansantuotteista yleensä noin 15-20 prosenttia koostuu julkisista hankinnoista.

Ongelmana on ollut EU-lainsäädännöstä tuleva hankintalaki, jonka katsotaan taipuvan huonosti tämänkaltaisiin vaatimuksiin. Ainakin Malmössä selvitetään parhaillaan, miten veroparatiisien käyttöä voitaisiin hillitä julkisten hankintojen avulla nykyisen hankintadirektiivin puitteissa.

Helsingin hankkeen onnistumista ja jatkoa arvioidaan myöhemmin Malmöstä ja muista samantyyppisiä aloitteita kaavailevista kaupungeista saatujen oppien pohjalta, kaupunginhallituksen päätös linjaa.

Kaupunki peräänkuulutti myös Suomen valtiolta kattavampaa tukea ongelman ratkaisemiseksi.

"Helsinki aikoo toimia veroparatiisiyhteistyön välttämiseksi jatkossakin. Uusiin keinoihin palataan sitten, kun hallituksen vastaus tehokkaimmista keinoista on valmis", vihreiden Erkki Perälä ja Anni Sinnemäki linjasivat puolueen blogissa maanantaina.