Uutinen

Hallitus vahvisti kehitysrahojen jäädyttämisen

Budjettiriihi ei tuonut muutosta kehitysrahoitukseen. Tavoitteena on "tasainen kasvu", mutta 0,7 prosentin taso vuonna 2015 alkaa olla epärealistista.
Esa Salminen
15.9.2011

Eilen käyty hallituksen budjettiriihi ei tuonut yllätysvoittoa kehitysyhteistyölle. Valtioneuvoston tiedotteen mukaan kehitysyhteistyön määrärahat kasvavat vuonna 2012 noin 40 miljoonalla eurolla, ja niiden arvioidaan saavuttavan 0,56 prosenttia bruttokansantulosta kuten tänäkin vuonna.

Vuosille 2013 ja 2014 määrärahat on tarkoitus jäädyttää euromääräisesti vuoden 2012 tasolle, mitä kansalaisjärjestöt ja kehitysministeri Heidi Hautala ovat kritisoineet.

Hallitus myös toisti hallitusohjelmastakin löytyvän kirjauksen siitä, että hallituskauden puolivälissä alkavasta päästöoikeuksien huutokaupasta ohjataan varoja kehitysyhteistyöhön ja kehitysmaiden ilmastorahoitukseen. Näin hallitus tavoittelee "kehitysyhteistyömäärärahojen bruttokansantulo-osuuden tasaista kasvua hallituskaudella".

Käytännössä huutokauppatulojen suuruutta on tässä vaiheessa vaikeaa arvioida, mutta ne tuskin ovat niin suuret, että niillä saavutettaisiin hallitusohjelmaan kirjattu ja kansainvälisesti sovittu 0,7 prosentin taso vuonna 2015. Hallituskaan ei eilisessä tiedotteessaan enää toista 0,7 prosentin tavoitetta, vaan tavoittelee vaatimattomammin "tasaista kasvua".