Uutinen

Gunvor Kronman: Kehitysaputavoite pelastettava rohkealla politiikalla

Kepan hallituksen puheenjohtajan mielipidekirjoitus julkaistiin 7.3. Helsingin Sanomissa.
Gunvor Kronman
7.3.2008
Veikko Somerpuro

gunvor_kronman.jpg Gunvor Kronman

Suomen pyristely kohti kehitysavun 0,7 prosentin bruttokansantulo-osuutta etenee tuskastuttavan hitaasti. Vain hallituksen päätös määrärahojen korottamisesta valtiontalouden maaliskuisten kehysneuvottelujen yhteydessä - tai taloudellinen lama - pelastaa edes EU:n minitavoitteessa pysymisen.

Prosenttimääräinen eli talouden kokoon sidottu kansainvälinen tavoite karkaa Suomen talouden hyvän vireen vuoksi. Taloudellista taantumaa ei toivo kukaan, mutta avun korotuspäätöstä odottavat eduskunta, kansalaiset, muut EU-maat ja ennen kaikkea avun tarvitsijat.

Toiveikkuuteen on syytä, sillä nykyinen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen on selvästi piristänyt keskustelua määrärahoista.

Suomi sitoutui 0,7-tavoitteeseen ensimmäisen kerran YK:n yleiskokouksessa jo vuonna 1970, ja lukuisia lupauksia on annettu senkin jälkeen. Matti Vanhasen toisen hallituksen ohjelmaan kirjattiin, että hallitus varmistaa määrärahakehityksen, joka vie Suomen kohti YK:ssa asetettua 0,7 prosentin tavoitetta.

Hallituksen tuoreessa kehityspoliittisessa ohjelmassa tarkennettiin aikataulua yksiselitteisesti: 0,7 prosenttia vuonna 2015 ja 0,51 prosenttia vuonna 2010.

Välitavoite 0,51 prosenttia on Eurooppa-neuvostossa toukokuussa 2005 EU:n vanhoille jäsenmaille sovittu minimi. Ironista on, että vuonna 2010 tulee kuluneeksi tasan 40 vuotta alkuperäisestä lupauksesta.

Miksi siis huolehtia? Jo syksyllä selvisi, että edes EU:n minimissä pysyminen tuottaa ongelmia.

Kuluvan vuoden budjettiin olisi pitänyt lisätä 26 miljoonaa euroa kansantalouden vahvan kasvun vuoksi, jotta avun tehokkuuden kannalta tärkeä tasainen nousu turvattaisiin.

Apu toki kasvaa ilman uusia päätöksiäkin merkittävästi kuluvalla hallituskaudella vajaat 370 miljoonaa. Korotus olisi kuitenkin luonnollista, kun siihen kerran on vaurastumisen vuoksi mahdollisuus ja näin on yhdessä muiden maiden kanssa sovittu aikoja sitten.

Jos hallitus lisäisi maaliskuussa määrärahoja kehyspäätöksen osana, se toteuttaisi eduskunnan tahdon. Eduskunta piti nimittäin viime kesäkuussa kehysbudjettia käsitellessään tärkeänä, että euromääräisten lisäysten ohella hallitus sitoutuu täyttämään 0,51 prosentin tavoitteen vuonna 2010.

Hallituksen korotuspäätöksellä olisi myös kansalaisten tuki. Ulkoministeriön teettämän mielipidetutkimuksen mukaan noin kuusi kymmenestä kansalaisesta haluaa Suomen kasvattavan kehitysyhteistyömäärärahojaan.

Globaalia vastuunkantoa ovat vaatineet viime aikoina myös uudet tahot. Esimerkiksi suuri joukko talouselämän vaikuttajia vetosi näyttävissä lehti-ilmoituksissa hallitusneuvottelujen alla huhtikuussa 2007 kansainvälisen sitoumuksen täyttämisen puolesta.

Laaja kannatus kertoo siitä, että yhä useammat ovat ymmärtäneet inhimillisen kurjuuden lievittämisen paitsi oikeudenmukaiseksi myös järkeväksi. Köyhyys tulee kalliiksi: se ruokkii ympäristöongelmia, epidemioita, huumekauppaa ja terrorismia.

Kehitysyhteistyö ei kuitenkaan ole ainoa tapa poistaa köyhyyttä. Avun lisäksi tarvitaan reilua kauppa-, maatalous-, ympäristö-, maahanmuutto- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Kehitysyhteistyö on silti tarpeellista maailmassa, jossa noin miljardi ihmistä "elää" absoluuttisessa köyhyydessä.

Ilmastonmuutos lisää ulkopuolisen tuen tarvetta kehitysmaissa, jotka kärsivät ilmiöstä eniten, vaikka ovat siihen syyttömiä.

Muiden pohjoismaiden apuprosentit ovat karanneet Suomelta jo kauan sitten. Suomi on vähän yli 0,4 prosentin bruttokansantulo-osuudellaan liukumassa hyvää vauhtia niin sanotusta EU:n keskisarjasta kohti Välimeri-ryhmää.

Britannia ja Irlanti ovat jättäneet Suomen yhä kauemmas taakseen. Välimeri-ryhmässäkin pysyminen alkaa tehdä tiukkaa, sillä Espanja ohittaa Suomen todennäköisesti jo tänä vuonna.

Trendi on selvä - Keski-Euroopan maissa on ryhdytty sanoista tekoihin. Suomen olisikin ymmärrettävä päätöstensä laajemmat seuraukset: yhden jäsenmaan lipeäminen rintamasta vesittää koko sitoumuksen.

Viimeisten kolmen vuoden aikana johtavien poliitikkojen kuten puoluejohtajien ja eduskuntaryhmien sekä valiokuntien puheenjohtajien pohdiskelut kuitenkin osoittavat, että avun nostamiseen etsitään keinoja.

Näihin kuuluvat muun muassa ehdotukset valtion osinkotulojen käyttämisestä kehitysvarojen nostoon sillä perusteella, että sen katsotaan olevan "velanmaksua" kehitysmaille.

Enemmän näkyvyyttä on saanut ajatus kehitysrahojen irrottamisesta valtion budjettikehyksistä, jolloin ne eivät joutuisi vastakkain valtion muiden menokohteiden kanssa.

Epäviralliset keskustelut nykyisen hallituksen edustajien kanssa osoittavat, että kehitysrahoituksen nousun hitaus koetaan kiusalliseksi.

Olisiko hallituksen avainministerien aika osoittaa rohkeutta lunastamalla omat lupauksensa? Ensisijaisesti se olisi äärimmäisessä köyhyydessä elävien etu. Toissijaisesti se olisi edullista Suomelle - arvovallan ja uskottavuuden säilymisen nimissä.