Uutinen

Global Fund vaatii rahoituksensa kolminkertaistamista

Hiv/aidsiin, malariaan ja tuberkuloosiin keskittyvän Global Fund -rahaston johtokunta esittää, että vuoteen 2010 mennessä vuotuista rahoitusta olisi kolminkertaistettava 6-8 miljardiin dollariin.
Sanna Jäppinen
2.5.2007

Global Fund on vuonna 2002 toimintansa aloittanut rahasto, joka keskittyy hiv/aidsin, malarian sekä tuberkuloosin hoitoon ja ennaltaehkäisyyn. Tähän mennessä Global Fundiin on kanavoitu rahaa 10,4 miljardia dollaria, ja rahasto on edelleen suunnannut erilaisten ohjelmien tukemiseen kehitysmaissa 7,1 miljardia, Reuters kirjoittaa.

Valtaosa rahoituksesta, 80 prosenttia, on tullut rahaston perustajilta eli vauraimpien teollisuusvaltioiden ja Venäjän G8-ryhmittymältä.

Sekä avunantaja että -vastaanottajamaiden edustajista koostuva rahaston johtokunta esitti 27. huhtikuuta, että rahoitusta olisi vuoteen 2010 mennessä kasvatettava niin, että vuotuinen määrä olisi ainakin kuusi, ehkä jopa kahdeksan miljardia dollaria. Rahoitusta olisi tarkoitus saada jatkossa vanhojen rahoittajien ohella uusista maista sekä liike-elämästä.

"Johtokunnan visio rahaston koon kolmin- tai jopa nelinkertaistamisesta on vahva luottamuksenosoitus työllemme. Ohjelmat, joita tällä hetkellä tuemme, pelastavat 3 000 ihmisen hengen joka päivä. Rahoituksen lisääntyminen mahdollistaisi sen, että maailmassa voitaisiin tehdä huomattavasti enemmän G8:n ja YK:n tavoitteiden eteen", Global Fundin toimitusjohtaja Michel Kazatchkine totesi.

Näitä tavoitteita ovat esimerkiksi aids-lääkitys kaikille tarvitseville, hyttysverkko jokaiselle afrikkalaislapselle ja tuberkuloosin kuolonuhrien määrän puolittaminen.

Global Fundin rahoituksesta vuosille 2008-2010 päätetään syyskuussa Berliinissä.

Lisää tietoa aiheesta