Oxfamin "isopäiset" G8-johtajat kannustivat tosielämän esikuviaan tekemään hole-in-onen muun muassa veronkierron ja nälän vastaisessa työssä.
Kuva:
Keith Mc Manus
Oxfam International
Uutinen

G8 lupasi hillitä veronkiertoa – käytäntö jäi auki

Eilen 18.6. päättynyt Britannian isännöimä G8-kokous haki keinoja veroparatiisitalouden suitsimiseen. Ulospäin kokouksesta kantautui suuria sanoja muun muassa automaattisesta verotietojen vaihdosta, mutta monen päätöksen toteutus jäi vielä auki.
Matti Ylönen
19.6.2013

G8-maaryhmä on ollut viime vuodet paitsiossa, kun sitä laajempi G20-ryhmä otti vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen vastuulleen maailmantalouden säätelyn suurista linjoista päättämisen.

Kesäkuun 18. Lough Ernen lomakylässä Pohjois-Irlannissa järjestettyyn G8-ryhmän kokoukseen kohdistui pitkästä aikaa paljon odotuksia veronkierron ja veroparatiisitalouden vastaisten aloitteiden tähden.

Tuloksena oli pitkä lista lupauksia, joista monet heijastelivat kehitys- ja muiden kansalaisjärjestöjen vuosia esillä pitämiä tavoitteita veronkierron hillitsemisestä.

Yksityiskohdat jäivät monessa kohdin vajavaisiksi. Lausuntojen viemistä käytäntöön uhkaa se, että G8-ryhmällä itsellään ei ole resursseja tai valtaa toimintaan. Monet G8:n aiemmin tekemät lupaukset ovatkin jääneet lunastamatta.

Käytännön työ jää G8-ryhmän jäsenmaiden (Britannia, Italia, Japani, Kanada, Saksa, Ranska, Venäjä ja Yhdysvallat) ja kansainvälisten talousjärjestöjen harteille. Päätökset täytyisi saada siis läpi myös niiden johtokunnissa.

Lupailtiin automaattista verotietojen vaihtoa ja maakohtaista raportointia

Kehitysmaiden pääomapakoa seuraavilla kansalaisjärjestöillä on ollut viime vuosina kaksi päävaatimusta pääomapaon tilkitsemiseksi: automaattinen verotietojen vaihto sekä pakollinen maakohtainen tulojen ja verojen raportointi monikansallisille yrityksille. Molemmille tuli G8-ryhmässä tukea.

"Veroviranomaisten ympäri maailman tulisi jakaa automaattisesti tietoja veronkierron kitkemiseksi", kokouksen päätösasiakirjassa linjataan.

Näin tehdään jo nyt esimerkiksi Pohjoismaiden sisällä sekä Meksikon ja Yhdysvaltojen välillä. Kehitysmailla on kuitenkin heikot mahdollisuudet neuvotella tällaisia sopimuksia, joten asiasta tarvittaisiin kansainvälinen sopimus.

"Sitoudumme kehittämään yhtä, aidosti globaalia mallia monenkeskiseen ja kahdenväliseen verotietojen vaihtoon", kokous linjasi. Toteutuessaan tämä olisi kehitysmaille iso askel eteenpäin.

Loppuasiakirja antoi myös tukea yhtiöiden maakohtaiselle vero- ja talousraportoinnille.

"Pyydämme OECD:tä kehittämään yhteisen mallin monikansallisten yhtiöiden maakohtaiselle raportoinnille veroviranomaisille. Se tuottaisi korkeatasoista tietoa yhtiöiden maksamista veroista myös yhteistyöhaluttomista maista, ja lisäisi näin läpinäkyvyyttä ja auttaisi tunnistamaan yritystoiminnan riskejä."

Britannia halusi ennen kokousta rekisterin kaikille pöytälaatikkoyhtiöille. Tämä vesittyi yleisluontoisemmaksi linjaukseksi: "Yritysten tulisi tietää kuka omistaa ne. Näiden tietojen tulee olla helposti vero- ja muiden viranomaisten käytössä."

Suomalaisesta näkökulmasta linjaus on kiinnostava, sillä Helsingin pörssin nimettömän omistuksen salliva hallintarekisteröinti estää yrityksiä ja veroviranomaisia saamasta tehokkaasti tietoja yritysten omistajista. G8-linjaus ei tosin sido Suomea.

Ristiriitaista palautetta järjestöiltä

Järjestöjen palaute kokouksen lopputulemalle heijasteli ylevien periaatteiden ja yksityiskohtien vähyyden välistä ristiriitaa.

"Julistus antaa lisää pontta edistysaskeleille, joita kansainvälisen veronkierron torjumiseksi on viime aikoina otettu. Lisäksi se laajentaa sitoumuksia maihin, jotka eivät ole aiemmin olleet aktiivisia, kuten Japaniin ja Venäjään", linjasi Global Financial Integrity (GFI) -tutkimuslaitoksen laillinen neuvonantaja Heather Lowe lausunnossaan.

Toisaalta yhdysvaltalainen GFI jäi kaipaamaan etenkin Obamalta vahvempaa sitoutumista käytännön tekoihin. Samoja äänenpainoja kuultiin myös brittiläiseltä Oxfam-kehitysjärjestöltä.

"G8 on esittänyt kaikki oikeat kysymykset mutta vastaukset ovat jääneet ylimalkaisiksi. Veronkiertäjille on nyt lähetetty viesti, mutta G8-mailta tarvitaan lisää kierroksia", totesi järjestön Irlannin-toiminnanjohtaja Jim Clarken.

Yhtiöiden kattavaa maakohtaista raportointia ensimmäisenä esittänyt Tax Justice Networkin Richard Murphy oli tyytyväinen aloitteen saamasta tuesta.

"On kulunut kymmenen vuotta siitä, kun kirjoitin ensimmäisen version maakohtaisen raportoinnin vaatimuksesta. Tämän jälkeen lukemattomat yhtiöt, verokonsultit ja jopa veroviranomaiset ovat sanoneet minulle, ettei idea tule toimimaan. Nyt se on nostettu globaalin veropaon vastaisen työn eturintamaan."

Myös Murphy jäi kuitenkin odottamaan enemmän. G8-kokouksen muotoilu lupaa avointa raportointia veroviranomaisille, kun järjestöt ovat vaatineet julkista raportointia kaikille yhtiöiden toiminnasta kiinnostuneille.

Myös kauppaa ja maakaappauksia käsiteltiin

Kokouksen asialistalla oli myös monia muita teemoja, kuten ilmastonmuutos, kauppapolitiikkaa ja ensimmäistä kertaa maaoikeudet.

G8-maat halusivat parantaa maaoikeuksia lisäämällä maakauppojen läpinäkyvyyttä. Tavoitteena on puuttua viime vuosina keskustelua herättäneisiin maakaappauksiin.

Kauppapolitiikan käyttöä haluttiin tuttuun tapaan rajoittaa edelleen poistamalla kaupan esteitä maiden välillä. Ilmastonmuutoksen torjumiseksi ei tehty uusia numeerisia sitoumuksia.