Uutinen

G20:n talouspäättäjät: Pääomapako kehitysmaista kuriin

Johtavien teollisuus- ja kehitysmaiden finanssiministerit ja keskuspankkien johtajat lupasivat, että kehitysmaita autetaan selviämään talouskriisistä muun muassa puuttumalla niistä karkaavaan pääomavirtaan. G20-huippukokous pidetään 2.4.
Sanna Jäppinen
16.3.2009

Maailman johtavien teollisuus- ja kehitysmaiden eli G20-maiden finanssiministerit ja keskuspankkien johtajat kokoontuivat 14. maaliskuuta Horshamissa Britanniassa pohjustamaan huhtikuun alussa pidettävää talouskriisihuippukokousta.

Talouspäättäjien keskeiset viestit kuuluivat, että Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n roolia ja resursseja on vahvistettava pikaisesti ja kaikkien maiden on jatkettava yhteisiä ponnisteluja talouskasvun saamiseksi ennalleen, uutisoi CBS. Tarkkoja lukuja siitä, miten paljon IMF:n resursseja olisi kasvatettava, ei annettu, vaan päätös jätettiin huippukokoukselle.

Myös alueellisille kehityspankeille luvattiin "tarvittava pääoma", ja ensimmäisenä aiotaan puuttua Aasian keskuspankin tilanteeseen.

Kokouksessa sovittiin myös siitä, että kansainvälisiä pankki- ja finanssisääntöjä olisi nyt tiukennettava. Kehitysmaiden kannalta erityisen tärkeänä nähtiin pääomapaon, eli lähinnä kansainvälisten yritysten veroparatiiseihin kanavoimien varojen saaminen kuriin, kirjoittaa uutisportaali All Africa.

Johtavat kehitysmaat vaativat lisää sananvaltaa

Ennen kaikkien G20-maiden yhdessä jättämää julkilausumaa ryhmässä kehitysmaita ja nousevia talouksia edustavat Brasilia, Intia, Kiina ja Venäjä esittivät omat vaatimuksensa. Niiden mukaan "massiivisen laman välttämiseksi on välttämätöntä, että monenkeskiset rahoituslaitokset lisäävät lainaamista", uutistoimisto AP uutisoi.

IMF:n resurssit ovat maiden mielestä tällä hetkellä "selkeästi riittämättömät ja niitä pitäisi kasvattaa huomattavasti". Lisäresursseja voitaisiin saada esimerkiksi myymällä kultavarantoja 11 miljardin dollarin edestä.

Brasilia, Intia, Kiina ja Venäjä vaativat, että maailman talousjärjestelmässä tapahtuneet muutokset on vihdoin otettava huomioon myös päätöksenteossa: toisen maailmansodan jälkeen luodut Bretton Woods -instituutiot eli Maailmanpankki ja IMF on luotu Yhdysvaltain ja Euroopan tarpeisiin.

Nousevat talousmahdit antoivat vanhoille valtiaille ohjeita: niiden mielestä "Yhdysvaltain ja euroalueen maiden talouspolitiikan pitää olla tasapainoisempaa, aloitteellisempaa ja koordinoidumpaa sekä ottaa paremmin suhdanteet huomioon, jotta se edistäisi maailmatalouden elpymistä", AP kirjoittaa.

Lisää tietoa aiheesta