Uutinen

G20 sai vahtikoiran YK:ssa

3G on pienten- ja keskisuurten maiden vastaisku jättiläisten G20-ryhmälle.
Thalif Deen
29.3.2010

IPS -- Joukko pieniä ja keskisuuria valtioita on perustanut uuden 3G-nimisen ryhmän, joka haluaa estää suurimpien teollisuus- ja kehitysmaiden G20-ryhmää tallomasta YK:ta jalkoihinsa.

Globaali hallintoryhmä (Global Governance Group, 3G) muistuttaa YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonille osoittamassaan viestissä, että YK on ainoa maailmanlaajuinen ja kiistattoman laillinen yhteenliittymä.

3G perää G20:ta toimimaan YK:n vahvistamiseksi ja vaatii maailmanjärjestön pääsihteerille sananvaltaa G20:n kokouksissa.

Ryhmän puuhamiehiin kuuluva Singaporen YK-lähettiläs Vanu Gopala Menonin mukaan herätteenä 3G:n perustamiselle oli G20-ryhmän kasvanut rooli maailman talouskriisin hoidossa. Hän perää G20:ltä lisää läpinäkyvyyttä ja muiden valtioiden näkemysten huomioon ottamista.

G20 ja 3G, ketä niihin kuuluu?

  • G20-ryhmään kuuluvat maailman rikkaimmat teollisuusmaat - Britannia, Italia, Japani, Kanada, Ranska, Saksa, Yhdysvallat - sekä Venäjä ja Euroopa unioni.
  • Mukana ovat lisäksi teollisuusmaiksi luokitellut Australia, Etelä-Korea, Meksiko ja Turkki sekä kehitysmaat Argentiina, Brasilia, Etelä-Afrikka, Indonesia, Intia, Kiina ja Saudi-Arabia.
  • Epävirallisena yhteenliittymänä esiintyvän 3G:n takana on 23 valtiota: Bahama, Bahrain, Barbados, Botswana, Brunei, Chile, Costa Rica, Filippiinit, Guatemala, Jamaika, Liechtenstein, Malesia, Monaco, Panama, Qatar, Ruanda,
    San Marino, Senegal, Singapore, Sveitsi, Uruguay, Uusi-Seelanti ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat.
  • Ryhmä on avoin myös muille samanmielisille valtioille.