Uutinen

Euroopan sosiaalifoorumi käyntiin Ateenassa

Euroopan sosiaalifoorumi järjestetään nyt neljännen kerran. Foorumi kokoontuu 4.-7.5. Ateenassa.
Sanna Jäppinen
5.5.2006

ESF 2006 -juliste Euroopan sosiaalifoorumi (ESF) on osa Maailman sosiaalifoorumi -liikettä, jonka avulla pyritään edistämään globaalia demokratiaa. Ateenaan kerääntyy 4.-7. toukokuuta kymmeniä tuhansia aktiiveja puhumaan muun muassa globalisaation seurauksista, työn sääntelystä, köyhyydestä, ilmastonmuutoksesta ja kansalaisoikeuksista.

Foorumin järjestäjät ovat innoissaan kansalaisyhteiskunnan – ammattiyhdistysliikkeen, opiskelijoiden ja opettajien - viimeaikaisista saavutuksista Ranskan nuorisoa koskevan työlain suhteen.

"Ranskassa saavutettu voitto on hyvin tärkeä, sillä se on ensimmäinen todellinen voittomme taistelussa, jota on käyty vuosia uusliberalismia ja kaikkien Euroopan hallitusten politiikkaa vastaan", totesi Antonis Davanelos Kreikan sosiaalifoorumista IPS:n mukaan.

Foorumin aikana on tarkoitus järjestää lukuisten seminaarien, keskustelutilaisuuksien ja työpajojen ohella myös muun muassa sodanvastainen mielenosoitus, joissa protestoidaan hyökkäystä Iraniin. Sodanvastainen liike on saanut nostetta marssiessaan jo viime viikolla Ateenan kaduilla osoittaen mieltä Kreikassa vierailleelle Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Ricelle, kirjoittaa Socialist Worker Online.

ESF järjestetään nyt neljännen kerran. Vuonna 2002 foorumi pidettiin Firenzessä, vuonna 2003 Pariisissa, ja vuonna 2004 Lontoossa. Vuonna 2005 ESF ei kokoontunut.

Lisää tietoa aiheesta