Uutinen

EU:n kehityspäivät: EU tukee kehitysmaita ilmastonmuutoksessa

Ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja seurauksiin sopeutumiseksi tarvitaan nyt "globaali yhteenliittymä", José Manuel Barroso painotti Euroopan kehitysyhteistyöpäivillä.
Sanna Jäppinen
8.11.2007

Lissabonissa 7.-9. marraskuuta pidettävät Euroopan kehitysyhteistyöpäivät (European Development Days) järjestetään nyt toisen kerran. Hankkeen takana on Euroopan komissio, joka yrittää tapahtuman avulla tuoda esille EU:n roolia paitsi maailman suurimpana kehitysavun antajana myös kansainvälisen keskustelun tiennäyttäjänä.

"Kukaan muu ei tee yhtä paljon kehitysmaiden hyväksi kuin Eurooppa. Kehitysapua ollaan kasvattamassa, toimimme entistä tehokkaammin yhdessä jäsenmaiden kanssa ja yritämme varmistaa sen, että myös muut EU:n toimet, kuten kauppa- ja ympäristöpolitiikka, ovat johdonmukaisia kehitystavoitteiden kannalta", totesi kehitysyhteistyöstä vastaava komissaari Louis Michel avajaispuheessaan.

Tänä vuonna kehitysyhteistyöpäivillä keskitytään erityisesti kehityksen ja ilmastonmuutoksen suhteeseen ja muutoksen seurauksiin kehitysmaiden ihmisille. Michel arvioi että "ilmastonmuutos on suurin yksittäinen haaste, johon meidän on vastattava yhdessä kehitysmaissa olevien kumppaniemme kanssa".

Globaali yhteenliittymä EU:n johdolla

Komission puheenjohtaja José Manuel Barroso muistutti, että komissio esitti jo syyskuussa yhdeksi ratkaisuksi EU:n ja kehitysmaiden "globaalia yhteenliittymää".

"Ilmastonmuutos vaikuttaa eniten kehitysmaihin, ja niillä on vähiten resursseja sopeutua muutoksen aiheuttamiin seurauksiin", Barroso totesi.

Yhteenliittymän avulla pyritään muun muassa edistämään maailmanlaajuista päästökauppaa, vähentämään metsähakkuista aiheutuvia päästöjä sekä auttamaan kehitysmaita valmistautumaan nykyistä paremmin luonnonkatastrofeihin, Xinhua kirjoittaa.

YK:n alaisen maailman ilmatieteellinen järjestön (WMO) pääsihteeri Michel Jarraud totesi, että yhteistyö voi auttaa miljoonia ihmisiä kehitysmaissa varautumaan ilmastonmuutoksen seurauksiin, kuten vesipulaan ja siirtolaisuuteen, IANS uutisoi.

Erityishuomio Afrikkaan

Kehitysmessujen aikana käytävää keskustelua jatketaan EU:n ja Afrikan maiden huippukokouksessa 8.-9. joulukuuta, sillä "Afrikassa ilmastonmuutoksen seuraukset tulevat olemaan tuhoisimpia", muistutti EU:n tämänhetkisen puheenjohtajamaan Portugalin pääministeri José Socrates AFP:n mukaan.

Sitä ennen globaalia ilmastonmuutoksen torjumisesta käsitellään Balin ilmastokokouksessa joulukuun alussa.

Lisää tietoa aiheesta